Kuvia Rakanmäeltä

Tornion Laivajärvellä sijaitsee yksi Pohjois-Suomen merkittävimmistä rautakautisista muinaisjäännösalueista nimeltään Rakanmäki. Alueella on kahdeksan rautakautista hautaröykkiötä sekä näyttävä keskeltä avoin kivilatomus. Rakanmäki löytyi 1954, jolloin paikallinen opettaja ilmoitti kiviraunioista Muinaistieteelliselle toimikunnalle. Aluetta tutkinut arkeologi Nils Cleve totesi rauniot muinaishaudoiksi. Lisäksi alueen läheltä löydettiin vuonna 1980 asuinpaikka, jossa oli merkkejä raudanvalmistuksesta. 

Rakanmäki sijaitsee Tornion ja Keminmaan välisen tien nro 921 varrella Laivakankaan raviradan lähellä. Viitoitus alueelle löytyy vasta Laivajärventieltä. Henkilöautolla voi ajaa heikkokuntoista metsätietä noin 500 m lähes röykkiöalueen läheisyyteen, josta matkaa ryökkiöille on noin 200 metriä. Paikalla ei ole tilaa kuin yhdelle autolle ja auton kääntäminen metsätiellä voi olla varsinkin sateen jälkeen hankalaa. Tie jatkuu noin 300 metriä isommalle tielle, mutta tie oli sen verran uralla ja kartalla näkyi ylitettävä oja, joten emme lähteneet kokeilemaan ajamista sitä kautta tavallisella henkilöautolla.

Kaksi hautaröykkiötä on tutkittu. Toisesta röykkiöstä löytyi mm. pronssisen kaularenkaan katkelma ja palanutta ihmisluuta. Asuinpaikalta löydettiin liesikiveyksiä ja kuoppaliesiä, lisäksi esinelöytöinä tuluskivet, rautainen nuolenkärki, pronssispiraali ja metallien sulatuksessa käytetyt upokkaiden katkelmat. Upokkaista löytyi pisara pronssia. Mielenkiintoinen löytö oli norlantilainen rautainen lapioharkko, joka tunnistettiin metallinvalmistuksessa käytetyksi raaka-aineeksi.

Rakanmäen esineistöä Tornionlaakson museosta. Kuvan ylälaidassa lapioharkko.

Tornionlaakson museo on julkaissut alueesta www-sivut, joilla on mm. drone-kuvaa alueesta.

Alla on heinäkuun lopulla 2022 otettuja kuvia alueelta.

Yleiskuva alueesta Susihaudan (kivikehä) suuntaan.

Röykkiö

Röykkiöitä pohjoisen suuntaan.

Susihauta.

Jussi

Rieskaronmäki Nakkilassa

Tällä kertaa kohteemme on Nakkilan Rieskaronmäki, joka on tunnetuin pronssikautinen asuinpaikka ja röykkiöalue Suomessa. Rieskaronmäki sijaitsee Anolan kylässä lähellä Ulvilan rajaa. Päästääkseen kohteeseen on ajettava maatalon pihapiirin läpi pellon laitaa vievää tietä, jossa on  pysäköintimahdollisuus parille henkilöautolle. Pysäköintialueelta johtaa merkitty noin 250 m mittainen polku röykkiöille ja asuinpaikalle. Tällä bloggauksella esitetään lähinnä kohteelle pääsy, sillä Rieskaronmäestä on lukuisia hyviä kuvauksia netissä. Jäljempänä on pari linkkiä alueen historiaan.

Rieskaronmäelle pääsee ajamalla Suomalaisentien päähän Nakkilan Golf-kentän ohitse, kunnes vastaan tulee maatilan piha-alue. Jotta pääsee kohteelle, on ajettava maatalon pihan poikki opasteen mukaisesti kohti peltoa (Uotinperä) menevää peltotietä. Tietä ajetaan noin 200 metriä, kunnes tie päättyy. Kääntöpaikalla on  opaste Rieskaronmäelle.

Pysäköinti

Pysäköintialueen opaste

Ensimmäiset arkeologiset kaivaukset kohteessa tehtiin jo 1960-luvulla Unto Salon johdolla. Rieskaronmäeltä löytyi yhteensä 11 röykkiötä ja talojen pohjia. Alueeseen kannattaa tutustua etukäteen, silla merkkejä maastossa on vaikea hahmottaa, varsinkin kun kasvillisuuden määrä lisääntyy kohti kesää mentäessä. 

Hyviä kuvauksia alueesta löydät mm:

https://www.kyppi.fi/palveluikkuna/mjhoito/read/asp/r_alue_det.aspx?ALUE_ID=531400002

https://fi.wikipedia.org/wiki/Rieskaronm%C3%A4ki

Röykkiö

Maansekaisia röykkiöitä

Asuinpaikka

Alue ei ole esteetön, vaikka polulta on raivattu pois mm. kaatuneita puita. Paikalle pääsee kuitenkin polkua pitkin kuivin jaloin lenkkareilla.

Paikalla kävivät 30.4.2022 T&J

Suvannon kylä, Pelkosenniemi

Itä-Lapissa Pelkosenniemellä sijaitseva Suvannon kylä on luokiteltu valtakunnallisesti arvokkaaksi maisema-alueeksi ja valtakunnallisesti merkittäväksi kulttuuriympäristöksi. Kylä sijaitsee Kitisenjoen rannalla linnuntietä noin 11 kilometriä Pelkosenniemen kirkonkylältä luoteeseen. Kylän asustushistoria alkaa uudisasutuksesta, joka vakiintui 1600-luvun lopulla. Uudisasukkaita houkuteltiin muun muassa 15 vuoden verovapaudella ja vapautuksella sotaväenotosta.

Pelkosenniemi
 

Jokivarsimaisema on muuttunut varsin paljon, sillä kylän lähellä on vuonna 1990 valmistunut Kemijoki Oy:n Kokkosnivan voimalaitos. Voimalaitoksen rakentamisen yhteydessä vedenpinta nousi suvannon kohdalta 3,5 metriä. Maisemointi tehtiin Kemijoki Oy:n, kylän asukkaiden ja Museoviraston laatiman maisemanhoitosuunnitelman pohjalta. Kaikki kylän rakennukset säilyivät kuitenkin ennallaan.

 

 

Vanhimmat säilyneet talot ovat 1700- ja 1800-luvuilta. Kylän peräpohjolaista rakennustyyliä edustava rakennuskanta on poikkeuksellisesti säilynyt Lapin sodan tuhoilta syrjäisen sijaintinsa takia. Hirsiset päärakennukset ovat sopusuhtaisia, pitkänomaisia ja usein punamullalla maalattuja. Vaikutelma on hyvin hillitty ja maisemaan sopiva.

 

Talojen pihapiireissä päärakennus ja navetta ovat vastakkain, kolmannelle sivulle on yleensä rakennettu makasiinirakennus. Aitat, riihet, savusaunat ja ladot on sijoitettu pihapiirin ulkopuolelle.

Hirrestä tehdyt rakennukset ovat yksikerroksisia. Päärakennusten toiseen päähän on tyypillisesti sijoitettu pirtti ja toiseen päähän porstua ja kamari. Rakennuksia on lämmitetty luonnonkivistä muuratuilla pirttimuureilla.

Maisemiin viehtyneille vieraille on tarjolla kylässä majoitusta, ja ainakin kesällä 2021 kylässä toimi myös kesäkahvila, joka oli muutaman tunnin päivässä avoinna.

Maisemanmuutoksesta huolimatta rakennusryhmät antavat hyvän kuvan vanhoista ajoista.

Kylään pääsee periaatteessa Pelkosenniemen pohjoispuolelta alkavaa Kokkosnivantietä pitkin, joka seurailee Kitisenjoen pohjoisrantaa, mutta tie on hyvin huonokuntoinen. Autoja ja matkustajia hellivämpi lähestymissuunta on etelä ja 1990-luvulla valmistunut silta. Aiemmin kylän yhdisti Kitisenjoen etelärannalle lossi, joka on nykyisin näytteillä sillan eteläpään länsipuolella.

2.9.2021 T&J

Yläneen Kappelniitty

Kappelniityn muinaismuistoalue sijaitsee Varsinais-Suomen pohjoisosassa Yläneellä, joka nykyään kuuluu Pöytyän kuntaan. Yläne sijaitsee Säkylän Pyhäjärven eteläpuolella. Paikalle pääsee parhaiten omalla autolla, mutta julkisten kulkuvälineiden hyödyntäminen on myös mahdollista, sillä mm. Turusta, Loimaalta ja Eurasta lähtevät bussit pysähtyvät Yläneellä. Kohde on aivan Haverintien länsipuolella (navigaattoriin osoitteeksi esimerkiksi Haverintie 30) vastapäätä komeaa punaiseksi maalattua työväentaloa. Tienpiennar on sen verran leveä, että auton voi pysäyttää siihen jalkautumisen ajaksi.

Arkeologisten tutkimuksien mukaan Kappelniityn alueella on rautakaudelle ja keskiajalle ajoittuva asuinpaikka ja mm. röykkiöitä ja muinaispeltoja. Muinaispellosta löytyneestä ohranjyvästä ja pölkkyvehnänjyvästä tehdyn ajoituksen mukaan pelto on ollut käytössä merovingi- ja viikinkiajan taitteessa. Lisäksi perimätiedon mukaan paikalla on sijainnut Yläneen varhaisin kirkonpaikka. Ensimmäinen maininta Yläneen kappelista on vuodelta 1432.  Arkeologisissa tutkimuksissa on paikannettu toisesta päästä avoimen suorakaiteen muotoinen kivirakenne, joka on mahdollisesti kirkkoaita. Paikalla mahdollisesti sijainneesta kirkosta ei ole kuitenkaan saatu suoria arkeologisia todisteita, vaan oletus kirkonpaikasta perustuu alueen nimeen. Muinaismuistoalue on melko laaja, 3,5 hehtaaria, ja sieltä on hyvät näkymät Yläneenjoelle. Alueella sijaitsee myös lähde.

 

Vierailimme Kappelniitun muinaismuistoalueella huhtikuussa 2021, jolloin osa kivirakenteista oli selvästi nähtävillä. Paikalla oli Museoviraston pystyttämä taulu, jossa kuvattiin alueen arkeologisia kaivauksia ja niiden yhteydessä tehtyjä löytöjä.

Läpikulkumatkalla Lahdessa - katso nämä kohteet

Usein satunnaisen kesämatkailijan tie kulkee Lahden kautta. Tällöin voi piipahtaa kahdessa helposti saavutettavassa kohteessa: radanrakentajien hautausmaalla ja vuoden 1918 Lahden taistelupaikalla. Aloitetaan vinkkaus vanhemmasta kohteesta eli Pietarin radan rakentajien hautausmaasta.

Nälkäradan rakentajien hautausmaa Lahdessa

Pietarin radan suunnittelu aloitettiin jo 1850-luvulla, mutta sen rakentaminen alkoi vasta suurten nälkävuosien aikana 1867. Radan rakentaminen aloitettiin samanaikaisesti Riihimäeltä kohti Lahtea ja Pietarista kohti Viipuria. Radan rakentamisen eräs tavoite oli tarjota työtä ja toimeentuloa työtä vailla oleville ihmisille Suomessa puhjenneen nälänhädän aikana. Pietarin rataa kutsutaankin usein nälkäradaksi.

Radan varrelle saapui valtava määrä nälän ajamia ja kerjuulla olleita ihmisiä työn toivossa. Usein väki saapui perheineen. Rakentajat majoittuivat tilapäisasuntoihin hyvin ahtaasti. Puutetta oli kaikesta: ruuasta, hygieniasta ja terveydenhuollon palveluista. Väestön joukossa alkoi puhjeta kulkutauteja, kuten lavantautia. Taudit levisivät ahtaasti majoittuneiden ihmisten joukossa nopeasti ja kuolleisuus alkoi nousta. Joidenkin arvioiden mukaan pahimmillaan yhden vuoden aikana radan rakentajista menehtyi noin 20 %. Työmailta taudit levisivät myös radanvarren paikkakuntien väestöön. Esimerkiksi Wikipedian mukaan Hollolan noin 7 000 asukkaasta kuoli yksistään vuonna 1868 yli tuhat ihmistä. Tämä johti siihen, että ulkopaikkakuntalaisten hautaaminen estettiin Hollolan seurakunnan hautausmaahan, ja Lahtihan kuului Hollolaan vuoteen 1905 asti. Ulkopaikkakuntalaiset haudattiinkin omaan hautausmaahansa radan varrelle, ja hautaus toimitettiin joukkohautauksena.

Lahden radanrakentajien hautausmaa sijaitsee harjulla Lahti–Nastola-maantien ja valtatie 12:n risteyksen lähellä. Hautausmaahan on haudattu vuosina 1867 ja 1868 menehtyneitä radanrakentajia. Siellä lepää arvioiden mukaan noin 300 vainajaa. Se on vain yksi useista radanrakentajien joukkohaudoista.

Radan ensimmäinen valmistunut osuus oli Riihimäki–Lahti, joka avattiin 1. marraskuuta 1869. Rataa sanotaan joskus myös luuradaksi, sillä rakentajista kuoli niin suuri osa.

Hautausmaalle on opastus valtatie 12:lta, ja paikan löytää myös helposti, kun kirjoittaa Google Maps -palveluun "Radanrakentajien hautausmaa". Auto on jätettävä harjun rinteessä olevalle pysäköintialueelle, sillä kulku hautausmaalle on suljettu puomilla. Kävelymatkaa ylämäkeen on soratietä noin 200 metriä, ja hautausmaa sijaitsee harjun aivan laella metsän keskellä. Se on ympäröity ratakiskoista tehdyllä aidalla.

Radanrakentajien hautausmaa

Aluetta kiertää ratakiskosta tehty aita

Muistopaasi

Hautausmaan ainoa hautakivi

Vuoden 1918 taistelupaikat Salpausselän harjulla

Kun taistelu Tampereesta oli käyty, punaiset olivat menettäneet vahvimman pohjoisen tukialueensa. Tappion jälkeen punaiset joukot perheineen pyrkivät vetäytymään kohti itää ja etelää. Keskeinen reitti kulki Lahden läpi Riihimäki–Pietari radan ja maanteiden kautta.

Turvatakseen Lahden strategisesti tärkeän alueen punakaartin Lahden rykmentti miehitti kaikki Lahden keskustaa ympäröineet korkeat harjualueet ja kaivoi puolustusasemat niiden eteläisille rinteille. Näistä asemista punakaartilaiset tulittivat etelän suunnasta hyökänneitä saksalaisia 19.4.1918. Saksalaiset asettuivat vastakkaisille kukkuloille mm. Renkomäelle. Taistelut olivat ankaria ja osapuolten asemia tulitettiin mm. tykistöllä ja konekivääreillä.

Taisteluiden jälkeen punaiset joutuivat vetäytymään keskeisiltä kukkuloilta ja Lahden keskustasta kaupungin ulkopuolisille harjuille. Saksalaisia kaatui Lahden valtauksessa kuusi ja haavoittui 30, mutta punaisten tappioista ei ole tarkkaa tietoa. Harjuasemien taisteluiden jälkeen punaiset yrittivät vallata Lahden keskustan useasti, mutta saksalaiset onnistuivat torjumaan hyökkäykset. Saksalaisten vastahyökkäys ratkaisi lopullisesti Lahden hallinnan ja punaiset joutuivat antautumaan 1. toukokuuta. 

Saksalaisten ja punakaartin taistelukaivantoja on nähtävissä Lahtea ympäröivillä harjukukkuloilla. Helpoimmin voi tutustua saksalaisten rakentamiin taistelukaivantoihin. Punaiset saivat harjun valloitettua väliaikaisesti 29.4.1918, mutta saksalaiset valtasivat sen pian takaisin. Taistelukaivantojen luo pääsee, kun kääntyy Lahden halki kulkevalta valtatie 12:lta Kärpäsenmäen juurella olevista liikennevaloista kohti hyppyrimäkiä Suurmäenkadulle (valtatie 12:n ja Kärpäsenkadun risteyksessä olevan Hesburgerin kulmalta). Autolle on tilaa ylämäen jälkeen vasemmalla sijaitsevan Kamppailuareenan pysäköintialueella Suurmäenkatu 4:ssä. Pysäköintialueelta lähtee kohti itää harjun laelle ulkoilureitti (valitse se, joka sijaitsee keskellä harjua), älä siis jatka Suurmäenkatua. Ensimmäinen taisteluhauta on rinteessä heti muutaman kymmenen metrin päästä vasemmalla. Taistelualueelle on sijoitettu infotauluja, joissa kerrotaan tapahtumien kulusta. Taisteluhaudat kiertävät harjun lakea, jonne on sijoitettu myös muinaisjäännöksestä kertovia kylttejä.

Lahden kaupunginmuseon arkeologi Hannu Takala, joka on suorittanut alueella arkeologisia kaivauksia, on tehnyt tapahtumista julkaisun Taistelu Lahdesta 1918 .

Taistelukaivannot erottuvat vielä selkeästi

Alueella on useita opasteita ja tauluja, joissa kerrotaan taisteluiden taustoista ja kulusta

Maastossa erottuvat juoksuhaudat ja tykkien asemat selvästi.

Vieressä on Lahden kisanäyttämö hyppyreineen

Raportoi JUTA Inc.

Päijälän linnavuori ja raittikylä

Valtionarkeologi Hjalmar Appelgren viittaa 1891 julkaistussa väitöskirjassaan C. A Gottlundin kirjaan Antiqvariska Anteckningar, jossa mainitaan Kuhmoisissa sijaitseva Päijälän linnavuori. Appelgrenin suomennoksen mukaan Gottlund kirjoittaa: "Päijälän kylässä on linnavuori, joka etenkin järvelle päin on korkea ja jyrkkä. Vuoressa, jota myös sanotaan Suomutkan vuoreksi, on luola, nimeltä Pirunpesä, jota herrasmiehet kuuluvat käyvän katselemassa.."

Kävimme 5.4.2020 katsastamassa löytyisikö C. A.Gottlundin sanoille vastinetta.

Linnavuorelle löytää helposti laittamalla auton navigaattoriin "Linnavuorentie 115, Kuhmoinen". Opastetaulun lähellä on tilaa muutamalle autolle, ja taululta näkee Linnamäki-kyltin, josta alkaa lyhyehkö, muutaman sadan metrin mittainen nousu laelle. Tähän aikaan vuodesta muutama jyrkkä polun kohta oli liukas lumesta ja jäästä, mutta silti laelle pääsi vaikka lenkkikengillä.

Päijälän linnavuoren opastetaulu ja parkkipaikka.

Jussi-Pekka Taavitsainen kartoitti 80-luvun alussa kaivauksissaan linnavuoren laelta useita pyöreitä ja suorakaiteen muotoisia kivikasoja, joille hän ei löytänyt selitystä. Alueelta tehtiin kaivauksissa myös 340 esinelöytöä. Linnavuori on ilmeisesti ollut käytössä rautakauden loppupuolella vuosien 800 - 1200 tienoilla.

Mystinen suorakaiteen muotoinen kivikasa.

Linnavuoren laki.

Jyrkkä etelärinne.

Pudotusta etärinteessä oli arviolta 40-metriä.

Muurirakennetta.

Muurirakennne ja mahdollinen portti.

Päijälässä kävijän kannattaa katsastaa myös Kuhmoisten keskustan lähellä Päijälänraitti, jossa on useita vanhoja taloja ryhmittyneenä tien laidoille. Ensimmäinen mainita kylästä on vuodelta 1484. Raitin viereen on rakennettu talot ryhmäkylän tapaan, mutta tien varrelle "nauhamaiseksi ryppääksi".

Kuhmoisten matkailuopas mainitsee, että "Raitista kehittyi käsityöläisten ja muiden palvelualojen harjoittajien vilkas liike- ja palvelukeskus, jossa parhaimpina vuosina (1876–1971) toimi yli 20 eri liiketoimintaa harjoittavaa yritystä. Viimeisin niistä oli Korhosen sekatavarakauppa, joka sulki ovensa 1971. "

Päijälän raittikylä.

Raitin päässä on viehättävä korkea hirsinen myllyrakennus, ja vieressä virtaa puro.

Mylly.

Herrasväki T ja J.

Haikan kalkkikaivos Pälkäneellä

Luopioisissa, Kuohijoen kylässä sijaitsee mielenkiintoinen historiallinen kohde - keskiaikainen kalkkilouhos. Paikkaan liittyy lisäksi monta miesmuistista kumpuavaa tarinaa mm. kalkkikivien kuljettamisesta Hämeen linnaan ja kalkin louhintaan liittyvästä vankityövoiman käytöstä. Paikka on myös luontonsa puolesta viehättävä, sillä sen etelään antava rinne on vehmas, lehtomaista kasvillisuutta kasvava luontokohde.

Kuohijoen kylässä nykyisen Pälkäneen (aikaisemmin Luopioisten) kunnassa sijaitsee yksi Pirkanmaan maakuntamuseon Adoptoi monumentti -hankkeen kohteista: Luopioisten vanha kalkkikaivos. Kohde tunnetaan myös Haikan kalkkikaivoksena ja Kukkian kalkkikaivoksena. Kohteen on adoptoinut Kuohiojen kyläyhdistys Vepari ry.

Tampereelta kalkkikaivokselle ajaa henkilöautolla noin tunnin ja vartin, sillä matkaa on noin 80 kilometriä, ja näin keväällä osa pikkuteistä kärsii routavaurioista. Kuohijoentieltä kaivokselle mennään noin puolisen kilometriä kapeaa hiekkatietä. Niittyläntien vasemmalla puolella on kaivokselle viitta ja yhdelle henkilöautolle sopiva paikka. Viitan vierestä lähtee ylämäkeen muutaman sadan metrin mittainen polku, jonka kuivalla säällä selvittää hyvin vaikka lenkkareilla.

Käyntiajankohtana 21.3.2020 maastossa oli paikoitellen vielä lunta, mutta muuten olosuhteet olivat ihanteelliset kaivokseen tutustumiseen. Kalkkipitoisen maaston vuoksi - tai ansiosta - kasvillisuus kaivoksen alueella on nimittäin rehevää, joten kasvukauden alettua maaston muodot peittyvät aluskasvillisuuteen. Toisaalta lumen alta pilkottavien sinivuokonlehtien runsas määrä enteili sitä, että alue on keväällä hyvin viehättävä. Kaivos sijaitsee Natura 2000 -luonnonsuojelualueella.

Kaivos kiertää rinnettä noin noin 30 metrin levyisenä "nauhana". Alla olevasta rinnevarjostekuvasta hahmottuu hyvin kaivoksen muoto.

Kalkkikaivos on avolouhos, ja maastossa erottuu useita syviä kuoppia, joiden seinämät ovat 2-3 metrin korkuisia. Vaikka jyrkimpien pudotusten laidalle on rakennettu aitoja, alueella liikkuvan on syytä olla varovainen.

Kaivoksen arvellaan olleen toiminnassa 1200-1500-luvuilla. Perimätiedon mukaan sieltä on toimitettu kalkkikiviä rajalinnaksi perustetun Hämeen linnan rakennustöihin ja myös myöhemmin Venäjän vallan aikana louhittu samaan osoitteeseen kiveä vankityövoimalla. Hämeen linnaan alettiin lisätä harmaakivimuurin kastelliin lisäkerroksia tiilestä muuraamalla 1300-luvulla. Erikin kronikka muuten mainitsee hämäläisten nujertamisesta ja Hämeen linnan rakentamisesta seuraavaa:

Maihinnousu onnistui hyvin kristittyjen kilpien ja kypärien hohtaessa yli koko sen maan. Kristityt mielivät päästä mittelemään miekkojaan pakanallisten tavestien kanssa - näin oletan heidän myös tehneen -, myös kultaa, hopeaa ja suuria karjalaumoja he mielivät. Tavestit pakenivat silloin, pakanat hävisivät, ja kristityt voittivat. Joka halusi antautua, ryhtyä kristityksi ja ottaa vastaan kasteen, sai säilyttää omaisuutensa ja henkensä sekä elää kaikessa rauhassa. Pakana, joka tähän ei alistunut, surmattiin. Kristityt rakensivat sinne linnoituksen, johon he sijoittivat ystäviään ja sukulaisiaan. Linnan nimi on Hämeen linna, ja se tuottaa pakanoille edelleenkin murhetta, sillä se seisoo siellä vieläkin, niin arvelen. Kristityt asuttivat sen maan kristityillä miehillä, ja siitä samasta maasta tuli kokonaan kristitty. Luulenpa, että venäläisten kuningas menetti sen.

Kalkkilouhoksen vieressä Kukkiajärven rannalla on aikaisemmin sijainnut Kalkkivalkama-niminen paikka, mistä kivilastit tiettävästi lähtivät matkaan. Lisää tarinoita kaivoksen historiasta kerrotaan Kuohijoen kylän sivuilla.

Kalkkia on tarvittu mm. tiilirakentamisessa laastin raaka-aineeksi ja kalkkimaaliin. Sitä on saatu polttamalla kalkkipitoisia kiviä kalkkiuuneissa. Poltto on kestänyt vähintään useita päiviä. Palaneet kivet on lopuksi saatu murentumaan sammuttamalla ne vedellä.

Lähiseudulla Kangasalan Kuhmalahdella on myös toinen Kalkkivuori-nimellä tunnettu kalkkilouhos, josta on löydetty myös neljä kalkinpolttouunia. Myös tältä kaivokselta on perimätiedon mukaan toimitettu materiaalia Hämeen linnaan. Kalkkivuori sijaitsee alle viiden kilometrin päässä Kuhmalahden kirkonkylästä.

Kalkkikaivoksella vierailivat Jussi ja Tanja