Hae tästä blogista

lauantai 18. heinäkuuta 2020

Läpikulkumatkalla Lahdessa - katso nämä kohteet

Usein satunnaisen kesämatkailijan tie kulkee Lahden kautta. Tällöin voi piipahtaa kahdessa helposti saavutettavassa kohteessa: radanrakentajien hautausmaalla ja vuoden 1918 Lahden taistelupaikalla. Aloitetaan vinkkaus vanhemmasta kohteesta eli Pietarin radan rakentajien hautausmaasta.

Nälkäradan rakentajien hautausmaa Lahdessa

Pietarin radan suunnittelu aloitettiin jo 1850-luvulla, mutta sen rakentaminen alkoi vasta suurten nälkävuosien aikana 1867. Radan rakentaminen aloitettiin samanaikaisesti Riihimäeltä kohti Lahtea ja Pietarista kohti Viipuria. Radan rakentamisen eräs tavoite oli tarjota työtä ja toimeentuloa työtä vailla oleville ihmisille Suomessa puhjenneen nälänhädän aikana. Pietarin rataa kutsutaankin usein nälkäradaksi.

Radan varrelle saapui valtava määrä nälän ajamia ja kerjuulla olleita ihmisiä työn toivossa. Usein väki saapui perheineen. Rakentajat majoittuivat tilapäisasuntoihin hyvin ahtaasti. Puutetta oli kaikesta: ruuasta, hygieniasta ja terveydenhuollon palveluista. Väestön joukossa alkoi puhjeta kulkutauteja, kuten lavantautia. Taudit levisivät ahtaasti majoittuneiden ihmisten joukossa nopeasti ja kuolleisuus alkoi nousta. Joidenkin arvioiden mukaan pahimmillaan yhden vuoden aikana radan rakentajista menehtyi noin 20 %. Työmailta taudit levisivät myös radanvarren paikkakuntien väestöön. Esimerkiksi Wikipedian mukaan Hollolan noin 7 000 asukkaasta kuoli yksistään vuonna 1868 yli tuhat ihmistä. Tämä johti siihen, että ulkopaikkakuntalaisten hautaaminen estettiin Hollolan seurakunnan hautausmaahan, ja Lahtihan kuului Hollolaan vuoteen 1905 asti. Ulkopaikkakuntalaiset haudattiinkin omaan hautausmaahansa radan varrelle, ja hautaus toimitettiin joukkohautauksena.

Lahden radanrakentajien hautausmaa sijaitsee harjulla LahtiNastola-maantien ja valtatie 12:n risteyksen lähellä. Hautausmaahan on haudattu vuosina 1867 ja 1868 menehtyneitä radanrakentajia. Siellä lepää arvioiden mukaan noin 300 vainajaa. Se on vain yksi useista radanrakentajien joukkohaudoista.

Radan ensimmäinen valmistunut osuus oli RiihimäkiLahti, joka avattiin 1. marraskuuta 1869. Rataa sanotaan joskus myös luuradaksi, sillä rakentajista kuoli niin suuri osa.

Hautausmaalle on opastus valtatie 12:lta, ja paikan löytää myös helposti, kun kirjoittaa Google Maps -palveluun "Radanrakentajien hautausmaa". Auto on jätettävä harjun rinteessä olevalle pysäköintialueelle, sillä kulku hautausmaalle on suljettu puomilla. Kävelymatkaa ylämäkeen on soratietä noin 200 metriä, ja hautausmaa sijaitsee harjun aivan laella metsän keskellä. Se on ympäröity ratakiskoista tehdyllä aidalla.

Radanrakentajien hautausmaa

Aluetta kiertää ratakiskosta tehty aita

Muistopaasi

Hautausmaan ainoa hautakivi

Vuoden 1918 taistelupaikat Salpausselän harjulla

Kun taistelu Tampereesta oli käyty, punaiset olivat menettäneet vahvimman pohjoisen tukialueensa. Tappion jälkeen punaiset joukot perheineen pyrkivät vetäytymään kohti itää ja etelää. Keskeinen reitti kulki Lahden läpi RiihimäkiPietari radan ja maanteiden kautta.

Turvatakseen Lahden strategisesti tärkeän alueen punakaartin Lahden rykmentti miehitti kaikki Lahden keskustaa ympäröineet korkeat harjualueet ja kaivoi puolustusasemat niiden eteläisille rinteille. Näistä asemista punakaartilaiset tulittivat etelän suunnasta hyökänneitä saksalaisia 19.4.1918. Saksalaiset asettuivat vastakkaisille kukkuloille mm. Renkomäelle. Taistelut olivat ankaria ja osapuolten asemia tulitettiin mm. tykistöllä ja konekivääreillä.

Taisteluiden jälkeen punaiset joutuivat vetäytymään keskeisiltä kukkuloilta ja Lahden keskustasta kaupungin ulkopuolisille harjuille. Saksalaisia kaatui Lahden valtauksessa kuusi ja haavoittui 30, mutta punaisten tappioista ei ole tarkkaa tietoa. Harjuasemien taisteluiden jälkeen punaiset yrittivät vallata Lahden keskustan useasti, mutta saksalaiset onnistuivat torjumaan hyökkäykset. Saksalaisten vastahyökkäys ratkaisi lopullisesti Lahden hallinnan ja punaiset joutuivat antautumaan 1. toukokuuta. 

Saksalaisten ja punakaartin taistelukaivantoja on nähtävissä Lahtea ympäröivillä harjukukkuloilla. Helpoimmin voi tutustua saksalaisten rakentamiin taistelukaivantoihin. Punaiset saivat harjun valloitettua väliaikaisesti 29.4.1918, mutta saksalaiset valtasivat sen pian takaisin. Taistelukaivantojen luo pääsee, kun kääntyy Lahden halki kulkevalta valtatie 12:lta Kärpäsenmäen juurella olevista liikennevaloista kohti hyppyrimäkiä Suurmäenkadulle (valtatie 12:n ja Kärpäsenkadun risteyksessä olevan Hesburgerin kulmalta). Autolle on tilaa ylämäen jälkeen vasemmalla sijaitsevan Kamppailuareenan pysäköintialueella Suurmäenkatu 4:ssä. Pysäköintialueelta lähtee kohti itää harjun laelle ulkoilureitti (valitse se, joka sijaitsee keskellä harjua), älä siis jatka Suurmäenkatua. Ensimmäinen taisteluhauta on rinteessä heti muutaman kymmenen metrin päästä vasemmalla. Taistelualueelle on sijoitettu infotauluja, joissa kerrotaan tapahtumien kulusta. Taisteluhaudat kiertävät harjun lakea, jonne on sijoitettu myös muinaisjäännöksestä kertovia kylttejä.

Lahden kaupunginmuseon arkeologi Hannu Takala, joka on suorittanut alueella arkeologisia kaivauksia, on tehnyt tapahtumista julkaisun Taistelu Lahdesta 1918 .

Taistelukaivannot erottuvat vielä selkeästi

Alueella on useita opasteita ja tauluja, joissa kerrotaan taisteluiden taustoista ja kulusta


Maastossa erottuvat juoksuhaudat ja tykkien asemat selvästi.


Vieressä on Lahden kisanäyttämö hyppyreineen


Raportoi JUTA Inc.

sunnuntai 5. huhtikuuta 2020

Päijälän linnavuori ja raittikylä

Valtionarkeologi Hjalmar Appelgren viittaa 1891 julkaistussa väitöskirjassaan C. A Gottlundin kirjaan Antiqvariska Anteckningar, jossa mainitaan Kuhmoisissa sijaitseva Päijälän linnavuori. Appelgrenin suomennoksen mukaan Gottlund kirjoittaa: "Päijälän kylässä on linnavuori, joka etenkin järvelle päin on korkea ja jyrkkä. Vuoressa, jota myös sanotaan Suomutkan vuoreksi, on luola, nimeltä Pirunpesä, jota herrasmiehet kuuluvat käyvän katselemassa.."

Kävimme 5.4.2020 katsastamassa löytyisikö C. A.Gottlundin sanoille vastinetta.

Linnavuorelle löytää helposti laittamalla auton navigaattoriin "Linnavuorentie 115, Kuhmoinen". Opastetaulun lähellä on tilaa muutamalle autolle, ja taululta näkee Linnamäki-kyltin, josta alkaa lyhyehkö, muutaman sadan metrin mittainen nousu laelle. Tähän aikaan vuodesta muutama jyrkkä polun kohta oli liukas lumesta ja jäästä, mutta silti laelle pääsi vaikka lenkkikengillä.

Päijälän linnavuoren opastetaulu ja parkkipaikka.


Jussi-Pekka Taavitsainen kartoitti 80-luvun alussa kaivauksissaan linnavuoren laelta useita pyöreitä ja suorakaiteen muotoisia kivikasoja, joille hän ei löytänyt selitystä. Alueelta tehtiin kaivauksissa myös 340 esinelöytöä. Linnavuori on ilmeisesti ollut käytössä rautakauden loppupuolella vuosien 800 - 1200 tienoilla.

Mystinen suorakaiteen muotoinen kivikasa.

Linnavuoren laki.

Jyrkkä etelärinne.

Pudotusta etärinteessä oli arviolta 40-metriä.

Muurirakennetta.

Muurirakennne ja mahdollinen portti.
Päijälässä kävijän kannattaa katsastaa myös Kuhmoisten keskustan lähellä Päijälänraitti, jossa on useita vanhoja taloja ryhmittyneenä tien laidoille. Ensimmäinen mainita kylästä on vuodelta 1484. Raitin viereen on rakennettu talot ryhmäkylän tapaan, mutta tien varrelle "nauhamaiseksi ryppääksi".

Kuhmoisten matkailuopas mainitsee, että "Raitista kehittyi käsityöläisten ja muiden palvelualojen harjoittajien vilkas liike- ja palvelukeskus, jossa parhaimpina vuosina (1876–1971) toimi yli 20 eri liiketoimintaa harjoittavaa yritystä. Viimeisin niistä oli Korhosen sekatavarakauppa, joka sulki ovensa 1971. "


Päijälän raittikylä.
Raitin päässä on viehättävä korkea hirsinen myllyrakennus, ja vieressä virtaa puro.

Mylly.

Herrasväki T ja J.

lauantai 21. maaliskuuta 2020

Haikan kalkkikaivos Pälkäneellä


Luopioisissa, Kuohijoen kylässä sijaitsee mielenkiintoinen historiallinen kohde - keskiaikainen kalkkilouhos. Paikkaan liittyy lisäksi monta miesmuistista kumpuavaa tarinaa mm. kalkkikivien kuljettamisesta Hämeen linnaan ja kalkin louhintaan liittyvästä vankityövoiman käytöstä. Paikka on myös luontonsa puolesta viehättävä, sillä sen etelään antava rinne on vehmas, lehtomaista kasvillisuutta kasvava luontokohde.

Kuohijoen kylässä nykyisen Pälkäneen (aikaisemmin Luopioisten) kunnassa sijaitsee yksi Pirkanmaan maakuntamuseon Adoptoi monumentti -hankkeen kohteista: Luopioisten vanha kalkkikaivos. Kohde tunnetaan myös Haikan kalkkikaivoksena ja Kukkian kalkkikaivoksena. Kohteen on adoptoinut Kuohiojen kyläyhdistys Vepari ry.



Tampereelta kalkkikaivokselle ajaa henkilöautolla noin tunnin ja vartin, sillä matkaa on noin 80 kilometriä, ja näin keväällä osa pikkuteistä kärsii routavaurioista. Kuohijoentieltä kaivokselle mennään noin puolisen kilometriä kapeaa hiekkatietä. Niittyläntien vasemmalla puolella on kaivokselle viitta ja yhdelle henkilöautolle sopiva paikka. Viitan vierestä lähtee ylämäkeen muutaman sadan metrin mittainen polku, jonka kuivalla säällä selvittää hyvin vaikka lenkkareilla.



Käyntiajankohtana 21.3.2020 maastossa oli paikoitellen vielä lunta, mutta muuten olosuhteet olivat ihanteelliset kaivokseen tutustumiseen. Kalkkipitoisen maaston vuoksi - tai ansiosta - kasvillisuus kaivoksen alueella on nimittäin rehevää, joten kasvukauden alettua maaston muodot peittyvät aluskasvillisuuteen. Toisaalta lumen alta pilkottavien sinivuokonlehtien runsas määrä enteili sitä, että alue on keväällä hyvin viehättävä. Kaivos sijaitsee Natura 2000 -luonnonsuojelualueella.

Kaivos kiertää rinnettä noin noin 30 metrin levyisenä "nauhana". Alla olevasta rinnevarjostekuvasta hahmottuu hyvin kaivoksen muoto.


Kalkkikaivos on avolouhos, ja maastossa erottuu useita syviä kuoppia, joiden seinämät ovat 2-3 metrin korkuisia. Vaikka jyrkimpien pudotusten laidalle on rakennettu aitoja, alueella liikkuvan on syytä olla varovainen.



Kaivoksen arvellaan olleen toiminnassa 1200-1500-luvuilla. Perimätiedon mukaan sieltä on toimitettu kalkkikiviä rajalinnaksi perustetun Hämeen linnan rakennustöihin ja myös myöhemmin Venäjän vallan aikana louhittu samaan osoitteeseen kiveä vankityövoimalla. Hämeen linnaan alettiin lisätä harmaakivimuurin kastelliin lisäkerroksia tiilestä muuraamalla 1300-luvulla. Erikin kronikka muuten mainitsee hämäläisten nujertamisesta ja Hämeen linnan rakentamisesta seuraavaa:

Maihinnousu onnistui hyvin kristittyjen kilpien ja kypärien hohtaessa yli koko sen maan. Kristityt mielivät päästä mittelemään miekkojaan pakanallisten tavestien kanssa - näin oletan heidän myös tehneen -, myös kultaa, hopeaa ja suuria karjalaumoja he mielivät. Tavestit pakenivat silloin, pakanat hävisivät, ja kristityt voittivat. Joka halusi antautua, ryhtyä kristityksi ja ottaa vastaan kasteen, sai säilyttää omaisuutensa ja henkensä sekä elää kaikessa rauhassa. Pakana, joka tähän ei alistunut, surmattiin. Kristityt rakensivat sinne linnoituksen, johon he sijoittivat ystäviään ja sukulaisiaan. Linnan nimi on Hämeen linna, ja se tuottaa pakanoille edelleenkin murhetta, sillä se seisoo siellä vieläkin, niin arvelen. Kristityt asuttivat sen maan kristityillä miehillä, ja siitä samasta maasta tuli kokonaan kristitty. Luulenpa, että venäläisten kuningas menetti sen.

Kalkkilouhoksen vieressä Kukkiajärven rannalla on aikaisemmin sijainnut Kalkkivalkama-niminen paikka, mistä kivilastit tiettävästi lähtivät matkaan. Lisää tarinoita kaivoksen historiasta kerrotaan Kuohijoen kylän sivuilla.

Kalkkia on tarvittu mm. tiilirakentamisessa laastin raaka-aineeksi ja kalkkimaaliin. Sitä on saatu polttamalla kalkkipitoisia kiviä kalkkiuuneissa. Poltto on kestänyt vähintään useita päiviä. Palaneet kivet on lopuksi saatu murentumaan sammuttamalla ne vedellä.


Lähiseudulla Kangasalan Kuhmalahdella on myös toinen Kalkkivuori-nimellä tunnettu kalkkilouhos, josta on löydetty myös neljä kalkinpolttouunia. Myös tältä kaivokselta on perimätiedon mukaan toimitettu materiaalia Hämeen linnaan. Kalkkivuori sijaitsee alle viiden kilometrin päässä Kuhmalahden kirkonkylästä.

Kalkkikaivoksella vierailivat Jussi ja Tanja

lauantai 6. heinäkuuta 2019

Raaseporin linna - täydellinen taukopaikka

Snappertunassa sijaitseva Raaseporin linna ja sen pihamaa on täydellinen taukopaikka Länsi-Uudellamaalla matkailevalle arkeologian harrastajalle. Linnan löytää helpoimmin, kun laittaa navigaattorin osoitteeksi Raaseporin Linnantie 110. 

Raaseporin linna on rakennettu kallion päälle ja on ollut meren ympäröimä.
Raaseporin linna on rakennettu 1300-luvun lopulla, mutta alkuperäisiä keskiaikaisia rakenteita linnassa on jäljellä enää hyvin vähän. Linnaa on restauroitu ja konservoitu ahkerasti - linnan korjaus aloitettiin jo 1800-luvun lopulla silloisten ihanteiden mukaisesti. 


Linnan sisäpiha.

Linna rakennettiin aikoinaan kauppapaikaksi Tallinnan rinnalle, ja se toimi Länsi-Uudenmaan hallinnollisena keskuksena. Linnan toiminta oli aktiivisimmillaan 1470- ja 1480 -luvuilla ja toiminta hiipui 1500-luvun puolen välin jälkeen Helsingin kaupungin perustamisen jälkeen.

Linnan ympärillä, meren pohjassa on ollut paalutuksia, 
jotka ovat estäneet laivojen pääsyn ei toivotuista suunnista. Osa paalutuksesta on edelleen nähtävillä.

Raaseporin linna sijaitsi aikoinaan saaressa, sillä merenpinta oli tuolloin kaksi metriä nykyistä korkeammalla. Linnaa kiersi puinen paaluvarustus, jolla pyrittiin vaikeuttamaan vieraiden laivojen suoraa pääsyä linnalle. Paaluja on edelleen nähtävillä mm. nurmikentällä ja linnaan johtavalla kävelytiellä.

Linnan sisätila.
Kuvassa näkyvä ikkuna-aukko paljastaa linnanmuurin paksuuden.

Linna muodostuu päälinnasta ja kolmesta esilinnasta. Päälinnassa on myös porttitorni, johon pääsee kulkemaan kuvassa näkyvän portaikon kautta. Linna toimi aikoinaan kuninkaan linnana ja oli tärkeä hallinnollinen keskus Turun ja Viipurin linnojen ohella. Ruotsin kuningas Karl Knutsson Bonde asutti linnaa hoveineen vuosina 1465 - 1467. Tanskalaiset valloittivat linnan 1521, mutta kahden vuoden jälkeen Kustaa Vaasan kannattajat saivat vallattua linnan takaisin. Taistelujen jälkeen linna oli varsin huonossa kunnossa. Linna kunnostettiin, ja se toimi kunnostuksen jälkeen voutikunnan keskuksena päällikkönään linnanvouti. Linnan toimintaa ajettiin alas 1540-luvulla. Syinä olivat mm. Helsingin kaupungin perustaminen ja maan kohoaminen. Lopullisesti toiminta päättyi huonokuntoisessa linnassa 1500-luvun lopussa.

Linnassa ja sen lähellä on tehty runsaasti arkeologisia inventointeja ja kaivauksia. Viimeisin arkeologinen tarkastelu oli 2019 keväällä, jolloin linnan sisäänkäynnin edustalla, Raaseporijoen toisella puolella Slottsmalmenin pellolla toteutettiin pintapoiminta. Samalla alueella on aiemmin järjestetty yleisökaivauksia. Pintapoiminnassa löytyi mm. panssarinuolenkärki ja hevosenkengän kappaleita. Lisäksi havaittiin rakennuksista peräisin olevia löytöjä, kuten tiiltä ja laastia, jotka oletettavasti ovat kuuluneet linnaa edeltäviin tai linnan aikaisiin erillisiin rakennuksiin. Kyseessä voi olla esim. linnoitus, esilinna tai tarkastuspiste linnaan saapuvien matkalaisten ja tavaroiden tarkastamiseksi.

Linnan pihapiirissä on muutamia pöytiä ja penkkejä, joissa voi toteuttaa vaikka pienimuotoisen piknikin. On huomattava, että Linna ja sen alue on muinaismuistoaluetta, jossa on mm. tulenteko kielletty.

Raportoi Jussi.



lauantai 1. kesäkuuta 2019

Kevätretki Sysmään

Sarsalaiset retkeilivät Itä-Hämeeseen 25.-26.5.2019. Retken aikana tutustuttiin lukuisiin kuppikiviin, kulttuurimaisemiin ja ihasteltiin Päijänteen länsipuolella sijaitsevia kalliomaalauksia.

Lauantai


Retki pyörähti käyntiin Tampereen keskustorilta Matrocksin Ellin toimiessa kuljettajana. Matkalaisia oli mukana tällä kertaa 14 henkilöä.

Ensimmäisenä Sysmän kohteena oli Nuoramoisten rautakautisessa asutuskeskittymässä sijaitsevan Nordenlundin kartanon kuppikivet Karjahaka1, Koskuenmäki2. Kartanon alueella on myös useita muita kuppikiviä sekä kivikautisia asuinpaikkoja, kuten Nordenlundinranta 3.

Nordenlundissa kuppikiveä ihmetteleviä sarsalaisia kummasteli aamiaistaan nauttiva karjalauma.


Kun uteliaat ammuut lähestyivät retkeilijöitä, oli aika siirtyä kuppikiven päälle ja tarkastella kuppeja arkeologisin menetelmin ja hieman lähempää.




Seuraavaksi siirryttiin Hartolan puolelle Kalholle, missä matkalaisia odotti moniperiodinen muinaisjäännöskokonaisuus Nuuttilanmäki. Nuuttilanmäen lisäksi katsastettiin Kuukerin kuppikallio ja Kuukerinpelto.

Alueiden välittömässä läheisyydessä sijaitseva Itä-Hämeen museo oli seuraava kohde. Museo sijaitsee entisessä Koskipään kartanossa. Museon historiasta ja kartanosta kertoili rennon asiantuntevasti museonjohtaja Vesa Järvinen.


Kevätretkien odotetuin osuus on usein lounas. Tällä kertaa lounastaminen tapahtui Ekon entisen kartanon kivinavetassa, joka oli tosin remontoitu varsin tyylikkääksi Linna-hotellin ravintolaksi.  Lounaaksi Linna-hotellin väki oli valmistanut meitä varten lohikeittoa, karjalanpaistia sekä lasagnea.




Lounaan jälkeen lähdettiin kohti Sysmän keskustaa ja matkalla tehtiin pysähdys Valittulaan, missä Joutsjärven rannalla sysmäläinen metallinetsijä  Kalle Lappinen kertoi edessä siintävistä Aittosaaresta ja Selkäsaaresta ja niistä tekemistään löydöistä. Kalle ystävällisesti toimi muutenkin viikonlopun aikana paikallisoppaana ja kertoi kohteista lisätietoja. 

Seuraavana kohteena oli Sysmän Pyhän Olavin kirkko, jossa oppaana toimi Anneli Ukkonen. Anneli kertoili mm. kirkon arkeologisista kaivauksista, jotka olivat paljastaneet mm. kuppikallion kirkon seinän vierestä. Kirkko oli aikoinaan perustettu pakanallisen uhripaikan päälle.


Kirkon läheisyydessä on useita rautakautisia kohteita, joita Kalle meille valotti.

Koska aikataulu salli ja retkeilijöillä riitti intoa, tutustuimme kirkon jälkeen Hovilan Nykullan rautakautiseen kalmistoon sekä Seppälän kuppikallioon, jonka vierestä löysimme arkeofyytin: pölkkyruohon (kuva alla).




Seuraavaksi olikin aika siirtyä majoitukseen eli Olavinrannan leirikeskukseen, joka sijaitsee noin 7 km:n päässä Sysmän keskustasta. Saunomisen ja moniäänisen yhteislaulun ohessa suunniteltiin myös Sarsan tulevia tapahtumia.


Sunnuntaina 


Aamiaisen jälkeen suuntasimme bussin nokan kohti Sysmän satamaa, jossa meitä odotti Jenni-Maria III. Laiva suuntasi kohti kivikautisia kalliomaalauksia (Pyhänpää ja Pyhävuori). Rantautuminen tapahtui kalliomaalausten vieressä ja hyvässä järjestyksessä ilman talviturkin kastamista. 

Kalliomaalaukset sijaitsivat lähekkäin, pystysuorassa kallioseinämässä noin 10 metrin korkeudella. Kalliomaalauksista kertoi asiantuntevasti Eero Siljander. Pyhänpään kalliomaalauksen oli löytänyt harrastaja Anna-Liisa Hakkarainen vuonna 2001 kalliotaideretken yhteydessä. Paikalla olleet arkeologit Timo Sepänmaa ja Pekka Kivikäs totesivat löydön aidoksi. Molempien kalliomaalausten paikat ovat louhikkoisen kallioseinämän pystysuorissa kalliopinnoissa.


Risteilyn jälkeen oli aika palata takaisin Tampereelle. Retki sujui leppoisan hyvätuulisesti Pulkkilanharjun maisemia ihastellen. Hymy oli kaikilla herkässä, vaikka sää ei meitä suosinutkaan. Kiitokset kaikille osallistujille!



sunnuntai 28. huhtikuuta 2019

Sastamalan kotiseuturetki - rautakautisia helmiä lännessä

Sarsan vuoden 2019 keväinen kotiseuturetki suuntasi länteen. Kiersimme kimppakyydeillä Sastamalaa ja Rautaveden sekä Kuloveden rantamia. Retkeläisiä oli mukana 13 henkeä.

Ensimmäinen kohde oli Siuron linnavuori, joka on Patria Aviation Oy:n hallinnassa, ja tästä syystä alueelle vaaditaan erillinen vierailulupa. Saimme näin ollen erittäin harvinaista herkkua.

Siuron linnavuorelta avautuu sininen näkymä Jokisjärvelle. Linnavuoren huippu kohoaa noin 60 metrin korkeuteen Jokisjärven rannasta. Oppaamme Heli kertoi Hjalmar Appelgrenin kaivauksista linnavuorella. Appelgren suoritti niitä 1880-luvun lopulla. Muinaislinnan muuria on nykyään jäljellä noin 130 metriä. Kokonaisuudessa muuri on ollut 165 metriä pitkä. Linnassa on ollut kaksi tai kolme sisääntuloporttia ja linnan muuri on yhä selkeästi näkyvissä. Huippu ei ole tasainen, irtolohkareita on rinteillä runsaasti ja komea kallio nousee huipulla kuin kirsikka kakun päällä. Linnavuorella on tehty tutkimuksia vuosina 1999 ja 2000. Vallin radiohiiliajoituksen mukaan rakennelma olisi rautakautinen ja aikaisintaan 400-luvulla rakennettu.

Sarsa kiittää Hannu Paavilaista Patria Aviation Oy:stä tästä erityisestä mahdollisuudesta tutustua Siuron linnavuoreen ja hienosta kirjamuistosta. Yhdistys sai Tuomas Hopun Moottoreiden jylyä Linnavuoressa: Lento - ja dieselmoottorikorjausta Nokialla 1947-2017 -teoksen lahjaksi vierailusta.



Kolonnan seuraava virallinen pysähdys oli Salmen kylänpaikka. Lämpö väreili viehättävän laaksomaisen näkymän yllä. Salmi antoi Suomi-Filmi-tuntemuksia.

Ensimmäinen maininta Salmen kylästä on vuodelta 1540. Kylä saattaa olla varhaiskeskiaikainen. Piikkilänjärven vastarannalla on ollut kivikautinen asuinpaikka.

Retken toisena linnavuorena oli Pentin linnavuori, joka on Adoptoi monumentti -kohde. Villi vyöhyke -yhdistys on adoptoinut linnavuoren vuonna 2016. Pentin linnavuori sijaitsee Kuloveden Kojolanselän itärannalla.

Arkeologi Hjalmar Appelgren suoritti linnavuorella kaivauksia vuonna 1886. Pentin linnavuori on ehkä ollut pakolinna ja käytössä 1220-luvulta noin 1300-luvun alkuun asti. Vallitukset ja portit ovat yhä nähtävissä. Varustuksista on myös jäljellä neljä asumusten jäänteinä pidettyä kivilatomusta.

Pentin linnavuoren lähistöltä on vuonna 2017 tehty Suomessa ainutlaatuinen solkilöytö. Suomen Metallinetsijät ry:n Pirkanmaan jaoston vetäjä Markus Kujanpää paikansi vuosilta 400-700 peräisin olevan pronssisen soljen linnavuoren lähialueelta. Linkki juttuun: https://bit.ly/2UH8Jri

Linnavuoren laelta on levollinen näkymä

Vehmaanniemen valloittava rautakautinen kalmistoalue oli yksi retkikohteista. Vehmaanniemi on myös WWF:n hallussa oleva luonnonsuojelualue.

Rautaveden ympäröimällä niemellä on useita kiven- ja maansekaisia röykkiöitä sekä peltoraunioita. Alueella on luontopolku. Vehmaanniemeä värittivät muurahaiskeot, sinivuokot, valkovuokot, mukulaleikinit, käenrieskat, orvokit, maksaruohot ja rikot.

Hienoja olivat myös vanhat koivut ja muu hakamaiseman puusto. Lampaiden laiduntaminen on pitänyt pusikoitumisen kurissa Vehmaanniemessä. Suosittelemme tutustumaan tähän upeaan kulttuuriympäristökohteeseen!

Vehmaanniemessä
Vihattulan kylänpaikka tuotti enemmän kysymyksiä kuin vastauksia. Miksi kylänpaikka on autioitunut 1700-luvun jälkeen? Kyppi.fi -verkkopalvelun mukaan vielä 1560-luvulla kylään on kuulunut yhdeksän taloa.

Nyt paikalla on katajan valloittama keto, jossa on useita kiviraunioita ja rakennusten pohjia. Muutama meistä retkeilijöistä huomautti, että paikasta tuli Retulansaari mieleen.


Päivän viimeinen kohde oli Karkun Palviala, josta voitaneen sanoa, että se on rautakautinen aarreaitta. Rautatien molemmin puolin on useita hauta- ja asuinpaikkoja. Yksi kohteista on nimeltään Tulonen, joka on runsaslöytöinen viikinkiajan polttokenttäkalmisto. Kohteesta on löydetty esimerkiksi keihäänkärkiä, pronssisolkia, lasihelmiä, spiraalisormus, pronssirannerenkaita, rautanauloja, saviastianpalasia, veitsiä ja kirveitä. Löytöluettelot ovat pitkiä. Luetteloihin voi tutustua Muinaiskalupäiväkirjan avulla. Verkkopalvelu on käytettävissä www.kyppi.fi -osoitteessa.


Kiitos oppaalle, järjestäjille ja kanssamatkaajille upeasta kotiseuturetkestä!

perjantai 21. joulukuuta 2018

Talven taikaa - Āraiši Latviassa

Talvi kuluu arkeologian harrastalta yleensä kirjojen tai museoiden parissa. Tämä juttu osoittaa, että myös keskitalvella voi löytää mielenkiintoisia arkeologisia kohteita ja varsin läheltä.

Āraiši Latviassa on myöhäisrautakautinen järviasuinpaikka. Se oli rakennettu matalalle saarelle, joka ainakin keväisin jäi veden alle. Latviasta tunnetaan samanlaisia kohteita useita, joista vain Āraiši on rekonstruoitu. 

Latvialaisissa kansantarinoissa oli kerrottu maahan sataneiden lentävien järvien alle jääneistä kylistä. Veden ollessa kirkasta tietyillä seuduilla järvien pohjasta saattoi erottaa asumusten jäännöksiä, ja pohjasta nousseita puita takertui ajoittain kalastajien verkkohin. Tarinoiden todellisuuspohja alkoi kuitenkin varmistua vasta 1950-luvun lopulla, kun sukellusvälineiden kehitys teki mahdolliseksi järvien pohjien tutkimisen. Latviassa kartoitettiin Sveitsin ja Saksan järviasuinpaikkojen löytöjen innoittamana vuosina 1959-64 pitkälti kaikkiaan 103 järveä, joista kymmenestä löydettiin merkkejä varhaisista latgallialaisten asumuksista. Āraišissa tehtiin perusteelliset kaivaukset 1960-1970-luvuilla.

Āraišin arkeologinen puisto, jossa rekonstruktion lisäksi on nähtävissä mm. Liivinmaan ritarikunnan linnanrauniot 1200-1600-luvulta, sijaitsee 80 km Riiasta koilliseen, Pärnusta matkaa kertyy noin 160 km ja Tartosta noin 170 km. Kohde sijaitsee mäkisellä, talvellakin varsin viehättävällä seudulla. Alue on auki talvisinkin osan viikkoa (ke-su), ja pääsymaksu on aikuiselta ruhtinaalliset 2 euroa. Tunkua ei näin pikku pakkasella ollut, ja alueen hoitaja vaikutti ilahtuneelta seurasta ja intoutui neuvomaan myös tien läheiselle pittoreskille tuulimyllylle. Alue on sinänsä helppokulkuinen, mutta kohteille on joitakin portaita ja pyöröhirsien päällä kävely ei ole liukkaalla keleillä kovin helppoa.




Rekonstruktio sisältää useita hirsialustalle rakennettuja matalia hirsirakennuksia, savupirttejä
jotka koostuvat usein vain yhdestä huoneesta ja seinällisestä katoksesta, joka on ilmeisesti ollut
tarkoitettu esimerkiksi eläinsuojaksi. 


Yhteen avoinna olleista rakennuksista oli tehty uuni maapohjalle, toinen taas
oli sisustettu mehiläishoitajan taloksi.
Taiteilijan näkemys rautakauden lopun kylästä.

Rakojen tiivistämiseen oli käytetty ruokoa, ja katon aluskatteena oli tuohilevyjä
ja päällisenä turvetta.

Suomalaisista tutun näköisten nurkkasalvosten lisäksi seiniä oli liitetty toisiinsa
muillakin tekniikoilla ja tuettu pystypaaluilla.

Tutustuimme kohteeseen 21.12.2018, Jussi ja Tanja