Hae tästä blogista

tiistai 31. heinäkuuta 2018

Kolme kirkkoa kesässä - vinkkejä kesämatkailijalle

Tällä kertaa vinkataan kolmesta mielenkiintoisesta kirkosta eri puolilla kesäistä Suomea. Kirkot sijaitsevat sellaisissa paikoissa, joihin satunnainen matkailija ei eksy sattumalta, vaan kirkkoihin tutustuminen edellyttää hieman tavanomaista innokkaampaa otetta. Kuvat ovat heinäkuulta 2018.


Pyhämaan uhrikirkko

Pyhämaalla (myös Pahamaa tai Luoto) sijaitsee 1600-luvulla rakennettu puukirkko. Kirkon vieressä on uudempi Pyhämaan kirkko, mutta näistä kahdesta ensiksi mainittu on mielenkiintoisempi. 

Nykyisten tietojen mukaan kirkko on rakennettu vuosien 1642-1650 aikana, mutta on mahdollista, että Pyhämaalla on sijainnut kirkko jo ennen ns. ensimmäistä ristiretkeä 1154. Joka tapauksessa uhrikirkon paikalla on sijainnut aikaisemmin kirkko, jonka ovat mahdollisesti rakentaneet Rauman fransiskaanikonventin lakkauttamisen jälkeen (1538fransiskaanimunkit.

Pyhämaan uhrikirkon erikoisuuksiin kuuluu mm. kuoriaita, joka on rakennettu reformaation jälkeen tai siitä huolimatta. 



Lisäksi kirkossa on varsin hyvin säilyneitä maalauksia, jotka on toteuttanut Christian Willbrandt. Maalauksissa kuvataan Raamatun tapahtumia. 







Lisäksi nimensä mukaisesti kirkko on uhrikirkko, jolle ovat antaneet uhrilahjoja varsinkin merenkulkijat sekä saariston asukkaat.

Kirkosta on poistettu asehuone ja sakasti ja lisäksi kirkon ulkoseinät on jälkikäteen vuorattu vuorilaudoilla.

Sodankylän vanha kirkko

Sodankylässä sijaitsee Sodankylän vanha kirkko aivan keskustan tuntumassa. Kirkko on Pyhämaan uhrikirkon ohella Suomen vanhimpia säilyneitä puukirkkoja. Kirkko on rakennettu vuonna 1689 Ruotsin kuningas Kaarle XI:n rahoituksella. 



Kirkko on torniton ja alunperin kirkon alimmat hirret olivat maata vasten. Myöhemmin kirkko nostettiin kivijalalle. Kirkkoon on kuljettu yllä olevan kuvan eteishuoneen kautta.


Vesikaton harjakampa ja viiri.




Sisäkaton tynnyriholvi on 1700-luvulta.


Kuoriaita erottaa kirkon ja kuorin - kuoriaita on tässä kirkossa hyvin vaatimaton. Erikoista kuitenkin on, että kuoriaita on rakennettu vielä 1600-luvun kirkossa, sillä sen rakentaminen liittyy vahvasti katoliseen perinteeseen. Kirkon oppaan mukaan sillä ei niinkään haluttu erottaa kuoria uskonopillisista syistä vaan se toimi paremman väen ja tavallisen kansan erottajana. Kuorin puolella sijaitseekin pari erillistä penkkiä.


Kirkon lattialankkujen alle haudattiin kirkon aktiivisena käyttöaikana useita vainajia, joista yksi lähelle sisääntuloa vielä sen jälkeen, kun lattian alle hautaukset kiellettiin. Erikoista Sodankylän kirkossa on vainajien muumioituminen kuivassa ja viileässä ilmassa. Muumiona parhaiten on säilynyt pariviikkoinen kirkkoherran poika Abraham Cajander.

Vuonna 1689 rakennettu kirkko jäi autioksi 1850-luvulla, kun sen läheisyyteen rakennettiin uusi Sodankylän kivikirkko. Sodankylän vanha kirkko restauroitiin konservoiden 1990-luvun alussa.

Ravattulan Ristimäen kirkko

Aurajokilaakson Kaarinan Ristimäellä, lähellä Kuralan kylää sijaitsee vainioiden keskellä metsäsaareke, josta 2013 arkeologisten kaivausten yhteydessä löydettiin Suomen vanhimman kirkon jäänteet, hautausmaa sekä sitä ympäröinyt kirkkoaita. Kirkkorakennus on ajoitettu 1100-luvun lopulle (käyttö päättyi jo 1200-luvun alussa) eli se on ajalta ennen seurakuntien perustamista. Se antaa hyvän käsityksen siitä, millaisia ensimmäiset Suomeen rakennetut kirkot olivat: puisia ja hyvin pieniä.


Näkymä Komosten kummuilta kohti Aurajoen yläjuoksua ja Ravattulaa.


Ristimäen kirkko sijaitsee kuvassa olevan ladon takana olevassa metsäsaarekkeessa. Kuva on otettu Orikedon suunnasta kohti Aurajokea.


Kirkko on ollut laajuudeltaan 10 x 6 metriä. Kirkkoon on kuulunut runkohuone sekä kapeampi kuori. Kirkon itäreunalta löytyi kaivauksissa myös alttarin kiviset perustukset.


Vielä on kesää jäljellä ja mahdollisuuksia bongata kiinnostavia kohteita!


Kesämatkailijat Tanja ja Jussi

perjantai 20. heinäkuuta 2018

Turun Kauppatorin kaivaukset 2018

Tutustuimme tänään 20.7.2018 Turun Kauppatorin kaivauksiin. Kauppatorin alle rakennetaan Toriparkki, ja sitä ennen koko alue on tutkittava arkeologisesti. Kyse on niin sanotuista pelastuskaivauksista. Kaivauksista vastaa Muuritutkimus Oy, ja ne jatkuvat vuoden 2018 jouluun saakka. Kaivausalueelle yleisö ei pääse tähän tietoon toiste, mutta tietoa kaivauksista on tarjolla torin laidalla olevaan konttiin perustetussa infopisteessä, joka on arkipäivisin auki klo 9-14 - ainakin toistaiseksi.

Vaikka toiselle puolelle jokea nykyisen Tuomiokirkon seutuville asutus ilmaantui jo 1200-luvulla, Kauppatorin alueella on ollut asutusta ehkä vasta 1600-luvulta asti. Siksi kaivauksissa ei oleteta löytyvän tätä vanhempaa aineistoa. Tutustumiskierrospäivänä yleisölle esiteltiin esimerkiksi runsaasti eläinten luita (niitä on löytynyt käytännössä jokaisesta pihapiiristä), runsaasti punasavi- ym. keramiikkaa ja erityisesti liitupiippuja, joista oli löytynyt mm. kokonainen kätkö käyttämättömiä piippuja erään tontin nurkalta. Alueella oli vierailupäivänä näkyvissä kellarin lattiatasoja, portaiden jäännöksiä, rakennusten paalutuksia ja arinaperustoja, tuohella ympäröityjä hirsisalvoskaivoja, kivijalkoja, katu- ja pihatasoja sekä niihin tehtyjä sadevesiojia.

Alla kuvasatoa - saat kuvan suuremmaksi tuplaklikkaamalla kuvaa:


Osa talojen puurakenteista on säilynyt yllättävän hyvin hapettomassa savimaassa.

Yleisöopastusta varten paikalle oli rakennettu tilapäinen kulkuväylä.


Todennäköisen varastorakennuksen kivijalkaa. Takana oikealla on nähtävissä sisään johtaneet rappuset.


Osittain esiin kaivettu kaivo, johon on kerätty sadevettä.
Paikalta oli tähän mennessä löydetty neljä hirsistä salvottua sadevesikaivoa.


Taloon kuuluneen yksityispihan kivetystä.

Muuritutukimuksen arkeologi kertoo kaivauksista yleisölle entisellä Torikadulla - 1700-luvun kartassa merkitty Torigatan.

Kuvassa hahmottuu kaivausalueen nykyinen laajuus.

Talon kivijalkaa. Talon edessä näkyvän pihakivetyksen reunassa on sadevesikouru.

Arinarakennetta eli puuparruja, joilla on estetty rakennuksen vajoaminen savimaahan.

Paikalla oli ollut vuoden 1820 tienoilla rakennettu kivi- ja tiilirakenteinen talo, joka oli selvinnyt Turun palosta. Muut rakennukset ympäriltä olivat palaneet.


 Kokonaan tutkittu hirsisalvoskaivo, joka on kaivausten jälkeen täytetty. Salvoksen ulkopuolella erottuu tiivistämiseen ja veden puhtaana pitämiseen käytettyjä tuohilevyjä.


Kaivaussyvyys vaihteli metrin ja puolen metrin välillä.

Raportoivat Tanja ja Jussi

sunnuntai 13. toukokuuta 2018

Kevätretki Länsi-Uusimaalle 12.5.2018

Länsi-Uusimaa tai tarkemmin Siuntion ja Lohjan seutu oli suuntana Sarsa ry:n
tämänvuotisella kevätretkellä. Tutustuimme lauantaina 12.5.2018 ensimmäiseksi
rauhoittavaan Viitahaan uhrilehtoon Hämeenlinnassa, jossa on Aarrehaudan
kanneksikin mainittu kuppikivi. Vaikka kuppikivi sijoittuu lähes voimalaitosalueelle
(kuppikiveen viitataan myös Imatran Voiman kuppikivenä), niin lehdon tunnelma
on seesteinen. Viitahaan voi kuvitella olleen uhrilehto.
Katisten kartanon entisillä
mailla kukkivat valkovuokot.

 
 

 Kiveen on kiinnitetty ilmoitus muinaisjäännöksestä.



Käväisimme myös viereisessä Vanajan keskiaikaisessa kirkossa. Kirkon päädyssä
on harvemmin nähty, hienosti säilynyt tiilestä muurattu ulkoinen saarnastuoli ja
kaunis alttarikaappi. Onneksi teimme retkisuunnitelmaan kuulumattoman kierron
Vanajan kirkossa,
kirkko oli mainio “löytö”.
 
 

Vanajan kirkon ulkosaarnastuoli erottuu hyvin tiiliverhouksen ansiosta.

 
Seuraava kohde oli Sjundbyn linna Siuntiossa, joka on kohteiden aatelia! Sjundbyn kartanon
mailta on löydetty 1800-luvulla kivikautisia esineitä, mikä viittaisi erittäin pitkään asutushistoriaan.
Sjundbyn harmaakivisestä linnasta voi ilman liioittelua sanoa, että se huokuu historiaa.
Oppaana meillä oli Berndt Gottberg. Linnan hämärä eteisaula muistuttaa menneisyydestä
linnaa hallinneiden sukujen - mm. Hästesko, Tott, Sparre - aatelisvaakunoiden kautta.
Sjundbyn kookas, viileä kellari kiehtoo mielikuvitusta, vaikka todisteita kellarin epäkellarimaisesta
käytöstä ei ole. Toisessa kerroksessa kuljemme huoneissa, joissa kuulemme tarinoita,
historiaa Porkkalan venäläismiehityksestä ja sen tuhoista linnalle, hehkuvan persikkaisessa
Adlercreutz-salissa ja herkässä Kaarina Maununtyttären kamarissa. Kartano on ollut
vuodesta 1698 lähtien Adlercreutzien sukutila. Mainio opastus antoi pohdittavaksi vähintäänkin
yhden kysymyksen: onko seinällä riippuvassa Thomas Adlercreutzin muotokuvassa näköisyyttä
Aleksis Kiven muotokuvaan verrattaessa?

 
  

 Sjundbyn linna kohoaa komeana joen törmällä.


Maastokohteina olivat Krejansbergetin pronssikautinen röykkiökalmisto Siuntiossa ja
Ekebergan rautakautinen kalmisto. Krejansberget kohoaa korkealle ja näkymät ovat
hienot Kyrkån laaksoon. Lämpö helli matkalaisia, joten hiki tuli kivutessa Krejansbergetille.
Kalmisto ei jättänyt kylmäksi, fyysisesti tai henkisesti. Suitian kartanon läheisyydessä
olevasta Ekebergan kalmistosta oli suora näkymä Krejansbergetiin. Missä vesi on
lainehtinut pronssi- ja r
autakaudella, sitä voi arvailla mielikuvissaan.
 
  

 Näkymä Krejansbergetiltä laaksoon.


Viimeinen kohde oli Lohjan Pyhän Laurin kirkko. Lohjan kirkko kilpailee Hattulan Pyhän Ristin
kirkon kanssa värikkäimmän ja tarinallisimman kirkon paikasta. Kolmilaivainen kirkko kohoaa
jylhästi ylöspäin tähti- ja ristiholvien kannattelemana. Kirkon paanukatto on huiman korkea,
ja vaikuttava näky. Äskettäin tervattu paanukatto antoi myös tuoksuvia elämyksiä. Kirkko luo
tunnelman aikahypystä keskiaikaan.

 
  

Retkeläiset palaavat Lohjan kirkolta tyytyväisinä bussille.


Kiitos kaikille osallistujille, järjestäjille ja Eero Siljanderille aina kiinnostavista kohdeopastuksista! 

Raportoi Marjo 

perjantai 11. toukokuuta 2018

Kirkkokaria katsastamassa

Köyliönjärven pohjoispuolella lähellä itärantaa sijaitsee pieni saari (https://goo.gl/maps/swrwK1D4ZPz), joka liittyy Köyliön keskiaikaiseen kirkolliseen perinteeseen. Perimätiedon mukaan Kirkkokarin tienoilla, Köyliönjärven jäällä, talonpoika Lalli sai piispa Henrikin kiinni ja onnistui surmaamaan hänet vuonna 1156. 

Kirkkokarin nykyinen laajuus on noin 40 x 40 metriä ja se kohoaa vedenpinnasta enimmillään noin metrin verran. Keskiajalla Kirkkokari oli huomattavasti pienempi, sillä Köyliönjärven vedenpintaa laskettiin 1800-luvun alussa perkaamalla Köyliönjokea ja edelleen 1938-40 sillä seurauksella, että vedenpinta järvessä laski noin metrin verran.



Arkeologisissa tutkimuksissa 1900-luvun alussa Kirkkokarilta löydettiin pienen puurakennuksen jäännös. Perimätiedon ja muutamien kirjallisten lähteiden mukaan jäännösten on arveltu olleen Pyhän Henrikin kappelin jäännökset. Nykyisten arkeologisten tietojen pohjalta kappelin perustaminen lienee tapahtunut 1400-luvun alkupuolella. Varhaisin kirjallinen tieto Kirkkokarista on vuodelta 1422.

Kirkkokarille pääsee seuraamalla Pyhän Henrikintieltä lähteviä viitoituksia (pyhän Henrikin muistomerkki). Auto on jätettävä P-paikalle ja jatkettavaa matkaa jalkapatikassa
. Tieltä viitoitus ohjaa maatalon pihaan, josta opastus ohjaa edelleen kohti Köyliönjärven rantaa. Kävelyä Köyliönjärven rantaan, Kirkonniemeen, kertyy kaikkiaan noin 500-metriä.






Kirkonniemessä, Kirkkokaria vastapäätä, sijaitsee Kirkkokarille matkaavien käyttöön tarkoitettu soutuvene.


Kirkonniemi näkyy alla olevassa kuvassa vastarannalla, sillä kuva on otettu Kirkkokarin laiturin kohdalta.




Soutumatkaa kertyy noin 200-metriä.


Soutuveneen käyttö on maksutonta, mutta on suotavaa maksaa pieni kolehti Kirkkokarilla sijaitsevaan lippaaseen. Lahjoitetut rahat käytetään veneen ylläpitoon.



Itse Kirkkokarilla on Pyhän Henrikin muistomerkki ja sitä reunustava kiviladelma, joka on myöhemmin koottu muistuttamaan keskiaikaisen kirkkorakennuksen paikasta.



Kirkkokari on historiallisesti mielenkiintoinen paikka, joka muistuttaa kirkon aktiivisesta poliittisesta toiminnasta keskiajalla. Opastaulun mukaan Kirkkokarin rakennushanke on hyvinkin voinut liittyä laajaan Turun hiippakunnan johdon ja paikallis-seurakuntien poliittiseen ohjelmaan, jonka tarkoituksena on ollut Henrik-pyhimyksen aseman ja arvostuksen kohottaminen sekä palvonnan lisääminen. Kirkkokarilla sijaitseva kappelista luotiin alkupiste (Statio) pyhiinvaellukselle, joka jatkui aina Nousiaisten kirkolle saakka.

Wikipedian mukaan Kirkkokari oli Pyhän Henrikin tienä tunnetun pyhiinvaellusreitin alkuperäinen lähtöpaikka, josta suunnattiin kohti piispa Henrikin hautapaikkaa Nousiaisten kirkkoa. Myöhemmin reitiksi vakiintui Turun tuomiokirkosta Kokemäellä sijaitsevaan Pyhän Henrikin saarnahuoneeseen johtava kulkureittien yhdistelmä, joka kulki myös Kirkkokarin kautta.

Raportoi Jussi

keskiviikko 18. huhtikuuta 2018

Vanajaveden kierros 15.4.2018


Sarsa tutustui sunnuntaina 15.4.2018 Vanajaveden ympäristöön. Osallistujia retkeen 
oli 16 aikuista ja kaksi lasta. Lähdimme matkaan Voipaalan kartanon kahvilasta, joka 
on Rapolan linnavuoren kupeessa. Ensimmäinen pysähdyspaikka oli Sääksmäen 
kirkon luona oleva kuppikivi. 

Sääksmäen kuppikivi. Kuppikivelle oli uhrattu 10 sentin kolikko.

Sääksmäen kirkolta lähdimme ajelemaan Huittulan kautta katsomaan Ritvalan 
vainioita tai oikeammin Ritvalan Raittinristiä. Eveliina Heinonen kertoi meille Ritvalan
helkajuhla-perinteestä. Matkalla Ritvalaan ohitimme Huittulassa olevan Kiiliän ja 
Ritvalan Toppolanmäen kalmistot.

Matka jatkui Mälkiäisten Illaankivelle tai Näkkäkivelle, joka on kookas siirtolohkare. 
Lohkareen päällä on 16 kuppia. Retkeläisistä osa uskaltautui lohkareen päälle ja 
kyllä kuulemma sieltä lehtikatteen alta löytyi myös kuppeja. Mälkiäinen sijaitsee 
vanhan Tyrvännön, nykyisen Hattulan puolella. 

Mälkiäisten Illaankivi.

Mälkiäisten Illaankiven jälkeinen kohde oli Haukilan kartano. Metallinetsijäryhmä löysi 
viikinkiaikaisen miekan kartanon mailta vuonna 2016 Ylen Menneisyyden metsästäjät
 -ohjelman yhteydessä. Miekkaa oli esitelty myös Pirkanmaan alta -seminaarissa
lauantaina 14.4. Tanja Ranta kertoi Haukilassa arkeologien kaivauslöydöistä ja
tutkimustuloksista Ulla Moilasen esitelmän pohjalta. 

Tarinointia Haukilan polttokalmiston juurella

Haukilasta siirryimme Retulansaareen. Retulansaaren Myllymäellä söimme eväitä ja 
Eero Siljander Päijät-Hämeen tutkimusseurasta kertoi Retulansaaresta, joka on vaikut-
tavan laaja muinaisjäännösalue. Saarella on kolmattasataa kiven- ja maansekaista 
kumparetta, joista suurin osa on rautakautisia röykkiöitä, 13-14 kuppikiveä, mahdollinen
polttokenttäkalmisto sekä kaksi mahdollista rakennusjäännöstä. Aurinko paistoi, eikä
tunnelma olisi voinut olla mahtavampi!

Eero Siljander Retulansaaren Myllymäellä

Seuraava kohde oli Tyrvännön kivinen sakasti Lepaalla. Ensimmäisen kirkon uskotaan 
nousseen Lepaan mäelle jo 1200-luvulla. Kansan suussa kulki väittämä, että Lepaan 
kirkko oli maan vanhimpia, yhtä vanha kuin Hämeen linna ja Hattulan kirkko. Vaikuttaa 
siltä, että Tyrväntö on liitetty kappelina Hattulan seurakuntaan 1330-luvulla, kun on
koottu yhteen voimia nykyisen Hattulan Pyhän ristin tiilikirkon rakentamiseksi. Lepaan
opiston pihapiirin reunamilla sijaitsee nykyään harmaakivinen, pieni sakaristo, joka on
ilmeisesti 1400-luvun jälkipuoliskolta tai 1500-luvun alusta. Sakaristoon on liittynyt
puinen kirkkohuone. Kivisakaristoon liittynyt puukirkko purettiin mahdollisesti kesällä
1799. Kivisen sakastin vieressä on komea mamsellimylly. 

Lepaan mamsellimylly

Lepaalta kuljimme katsomaan Lahdentaan Kirkkovalkaman miekanhiontakiveä, ja 
seuraavaksi tutustuimme Suotaalan Anttilan miekanhiontakiveen. Eli jopa kaksi erittäin 
harvinaista kohdetta oli matkallamme. Suotaalassa kohteena oli lisäksi Antialanniemen
rautakautiset röykkiöt ja ns. kivinen tie, jonka käyttötarkoitus on epäselvä. Löysimme 
Antialanniemen kivisen tien maanomistajan Kimmo Mattilan opastuksella.  

Keskustelua muinaismuistoalueen maisemanhoidosta. Kuvassa Kimmo Mattila.


Päivän viimeinen kohde oli Jutikkala. Jutikkalan kartanon lähes pihapiirissä sijaitsee 
useita kalmistoalueita. Näyttävin niistä on Kokkomäki, pihasta näkyvän pellon laidassa
oli noin 40 x 17 metrin kumpare, jonka päällä on hautauksia kansainvaellusajan poltto-
haudoista viikinkiajan ruumishautoihin.

Jutikkalan Kokkomäen kalmistoalue.

Raportoi retkiväki, joka palasi kotiin väsyneenä, posket isosta aurinkoannoksesta
punoittaen mutta ah niin tyytyväisenä.