Hae tästä blogista

sunnuntai 5. huhtikuuta 2020

Päijälän linnavuori ja raittikylä

Valtionarkeologi Hjalmar Appelgren viittaa 1891 julkaistussa väitöskirjassaan C. A Gottlundin kirjaan Antiqvariska Anteckningar, jossa mainitaan Kuhmoisissa sijaitseva Päijälän linnavuori. Appelgrenin suomennoksen mukaan Gottlund kirjoittaa: "Päijälän kylässä on linnavuori, joka etenkin järvelle päin on korkea ja jyrkkä. Vuoressa, jota myös sanotaan Suomutkan vuoreksi, on luola, nimeltä Pirunpesä, jota herrasmiehet kuuluvat käyvän katselemassa.."

Kävimme 5.4.2020 katsastamassa löytyisikö C. A.Gottlundin sanoille vastinetta.

Linnavuorelle löytää helposti laittamalla auton navigaattoriin "Linnavuorentie 115, Kuhmoinen". Opastetaulun lähellä on tilaa muutamalle autolle, ja taululta näkee Linnamäki-kyltin, josta alkaa lyhyehkö, muutaman sadan metrin mittainen nousu laelle. Tähän aikaan vuodesta muutama jyrkkä polun kohta oli liukas lumesta ja jäästä, mutta silti laelle pääsi vaikka lenkkikengillä.

Päijälän linnavuoren opastetaulu ja parkkipaikka.


Jussi-Pekka Taavitsainen kartoitti 80-luvun alussa kaivauksissaan linnavuoren laelta useita pyöreitä ja suorakaiteen muotoisia kivikasoja, joille hän ei löytänyt selitystä. Alueelta tehtiin kaivauksissa myös 340 esinelöytöä. Linnavuori on ilmeisesti ollut käytössä rautakauden loppupuolella vuosien 800 - 1200 tienoilla.

Mystinen suorakaiteen muotoinen kivikasa.

Linnavuoren laki.

Jyrkkä etelärinne.

Pudotusta etärinteessä oli arviolta 40-metriä.

Muurirakennetta.

Muurirakennne ja mahdollinen portti.
Päijälässä kävijän kannattaa katsastaa myös Kuhmoisten keskustan lähellä Päijälänraitti, jossa on useita vanhoja taloja ryhmittyneenä tien laidoille. Ensimmäinen mainita kylästä on vuodelta 1484. Raitin viereen on rakennettu talot ryhmäkylän tapaan, mutta tien varrelle "nauhamaiseksi ryppääksi".

Kuhmoisten matkailuopas mainitsee, että "Raitista kehittyi käsityöläisten ja muiden palvelualojen harjoittajien vilkas liike- ja palvelukeskus, jossa parhaimpina vuosina (1876–1971) toimi yli 20 eri liiketoimintaa harjoittavaa yritystä. Viimeisin niistä oli Korhosen sekatavarakauppa, joka sulki ovensa 1971. "


Päijälän raittikylä.
Raitin päässä on viehättävä korkea hirsinen myllyrakennus, ja vieressä virtaa puro.

Mylly.

Herrasväki T ja J.

lauantai 21. maaliskuuta 2020

Haikan kalkkikaivos Pälkäneellä


Luopioisissa, Kuohijoen kylässä sijaitsee mielenkiintoinen historiallinen kohde - keskiaikainen kalkkilouhos. Paikkaan liittyy lisäksi monta miesmuistista kumpuavaa tarinaa mm. kalkkikivien kuljettamisesta Hämeen linnaan ja kalkin louhintaan liittyvästä vankityövoiman käytöstä. Paikka on myös luontonsa puolesta viehättävä, sillä sen etelään antava rinne on vehmas, lehtomaista kasvillisuutta kasvava luontokohde.

Kuohijoen kylässä nykyisen Pälkäneen (aikaisemmin Luopioisten) kunnassa sijaitsee yksi Pirkanmaan maakuntamuseon Adoptoi monumentti -hankkeen kohteista: Luopioisten vanha kalkkikaivos. Kohde tunnetaan myös Haikan kalkkikaivoksena ja Kukkian kalkkikaivoksena. Kohteen on adoptoinut Kuohiojen kyläyhdistys Vepari ry.



Tampereelta kalkkikaivokselle ajaa henkilöautolla noin tunnin ja vartin, sillä matkaa on noin 80 kilometriä, ja näin keväällä osa pikkuteistä kärsii routavaurioista. Kuohijoentieltä kaivokselle mennään noin puolisen kilometriä kapeaa hiekkatietä. Niittyläntien vasemmalla puolella on kaivokselle viitta ja yhdelle henkilöautolle sopiva paikka. Viitan vierestä lähtee ylämäkeen muutaman sadan metrin mittainen polku, jonka kuivalla säällä selvittää hyvin vaikka lenkkareilla.



Käyntiajankohtana 21.3.2020 maastossa oli paikoitellen vielä lunta, mutta muuten olosuhteet olivat ihanteelliset kaivokseen tutustumiseen. Kalkkipitoisen maaston vuoksi - tai ansiosta - kasvillisuus kaivoksen alueella on nimittäin rehevää, joten kasvukauden alettua maaston muodot peittyvät aluskasvillisuuteen. Toisaalta lumen alta pilkottavien sinivuokonlehtien runsas määrä enteili sitä, että alue on keväällä hyvin viehättävä. Kaivos sijaitsee Natura 2000 -luonnonsuojelualueella.

Kaivos kiertää rinnettä noin noin 30 metrin levyisenä "nauhana". Alla olevasta rinnevarjostekuvasta hahmottuu hyvin kaivoksen muoto.


Kalkkikaivos on avolouhos, ja maastossa erottuu useita syviä kuoppia, joiden seinämät ovat 2-3 metrin korkuisia. Vaikka jyrkimpien pudotusten laidalle on rakennettu aitoja, alueella liikkuvan on syytä olla varovainen.



Kaivoksen arvellaan olleen toiminnassa 1200-1500-luvuilla. Perimätiedon mukaan sieltä on toimitettu kalkkikiviä rajalinnaksi perustetun Hämeen linnan rakennustöihin ja myös myöhemmin Venäjän vallan aikana louhittu samaan osoitteeseen kiveä vankityövoimalla. Hämeen linnaan alettiin lisätä harmaakivimuurin kastelliin lisäkerroksia tiilestä muuraamalla 1300-luvulla. Erikin kronikka muuten mainitsee hämäläisten nujertamisesta ja Hämeen linnan rakentamisesta seuraavaa:

Maihinnousu onnistui hyvin kristittyjen kilpien ja kypärien hohtaessa yli koko sen maan. Kristityt mielivät päästä mittelemään miekkojaan pakanallisten tavestien kanssa - näin oletan heidän myös tehneen -, myös kultaa, hopeaa ja suuria karjalaumoja he mielivät. Tavestit pakenivat silloin, pakanat hävisivät, ja kristityt voittivat. Joka halusi antautua, ryhtyä kristityksi ja ottaa vastaan kasteen, sai säilyttää omaisuutensa ja henkensä sekä elää kaikessa rauhassa. Pakana, joka tähän ei alistunut, surmattiin. Kristityt rakensivat sinne linnoituksen, johon he sijoittivat ystäviään ja sukulaisiaan. Linnan nimi on Hämeen linna, ja se tuottaa pakanoille edelleenkin murhetta, sillä se seisoo siellä vieläkin, niin arvelen. Kristityt asuttivat sen maan kristityillä miehillä, ja siitä samasta maasta tuli kokonaan kristitty. Luulenpa, että venäläisten kuningas menetti sen.

Kalkkilouhoksen vieressä Kukkiajärven rannalla on aikaisemmin sijainnut Kalkkivalkama-niminen paikka, mistä kivilastit tiettävästi lähtivät matkaan. Lisää tarinoita kaivoksen historiasta kerrotaan Kuohijoen kylän sivuilla.

Kalkkia on tarvittu mm. tiilirakentamisessa laastin raaka-aineeksi ja kalkkimaaliin. Sitä on saatu polttamalla kalkkipitoisia kiviä kalkkiuuneissa. Poltto on kestänyt vähintään useita päiviä. Palaneet kivet on lopuksi saatu murentumaan sammuttamalla ne vedellä.


Lähiseudulla Kangasalan Kuhmalahdella on myös toinen Kalkkivuori-nimellä tunnettu kalkkilouhos, josta on löydetty myös neljä kalkinpolttouunia. Myös tältä kaivokselta on perimätiedon mukaan toimitettu materiaalia Hämeen linnaan. Kalkkivuori sijaitsee alle viiden kilometrin päässä Kuhmalahden kirkonkylästä.

Kalkkikaivoksella vierailivat Jussi ja Tanja

lauantai 6. heinäkuuta 2019

Raaseporin linna - täydellinen taukopaikka

Snappertunassa sijaitseva Raaseporin linna ja sen pihamaa on täydellinen taukopaikka Länsi-Uudellamaalla matkailevalle arkeologian harrastajalle. Linnan löytää helpoimmin, kun laittaa navigaattorin osoitteeksi Raaseporin Linnantie 110. 

Raaseporin linna on rakennettu kallion päälle ja on ollut meren ympäröimä.
Raaseporin linna on rakennettu 1300-luvun lopulla, mutta alkuperäisiä keskiaikaisia rakenteita linnassa on jäljellä enää hyvin vähän. Linnaa on restauroitu ja konservoitu ahkerasti - linnan korjaus aloitettiin jo 1800-luvun lopulla silloisten ihanteiden mukaisesti. 


Linnan sisäpiha.

Linna rakennettiin aikoinaan kauppapaikaksi Tallinnan rinnalle, ja se toimi Länsi-Uudenmaan hallinnollisena keskuksena. Linnan toiminta oli aktiivisimmillaan 1470- ja 1480 -luvuilla ja toiminta hiipui 1500-luvun puolen välin jälkeen Helsingin kaupungin perustamisen jälkeen.

Linnan ympärillä, meren pohjassa on ollut paalutuksia, 
jotka ovat estäneet laivojen pääsyn ei toivotuista suunnista. Osa paalutuksesta on edelleen nähtävillä.

Raaseporin linna sijaitsi aikoinaan saaressa, sillä merenpinta oli tuolloin kaksi metriä nykyistä korkeammalla. Linnaa kiersi puinen paaluvarustus, jolla pyrittiin vaikeuttamaan vieraiden laivojen suoraa pääsyä linnalle. Paaluja on edelleen nähtävillä mm. nurmikentällä ja linnaan johtavalla kävelytiellä.

Linnan sisätila.
Kuvassa näkyvä ikkuna-aukko paljastaa linnanmuurin paksuuden.

Linna muodostuu päälinnasta ja kolmesta esilinnasta. Päälinnassa on myös porttitorni, johon pääsee kulkemaan kuvassa näkyvän portaikon kautta. Linna toimi aikoinaan kuninkaan linnana ja oli tärkeä hallinnollinen keskus Turun ja Viipurin linnojen ohella. Ruotsin kuningas Karl Knutsson Bonde asutti linnaa hoveineen vuosina 1465 - 1467. Tanskalaiset valloittivat linnan 1521, mutta kahden vuoden jälkeen Kustaa Vaasan kannattajat saivat vallattua linnan takaisin. Taistelujen jälkeen linna oli varsin huonossa kunnossa. Linna kunnostettiin, ja se toimi kunnostuksen jälkeen voutikunnan keskuksena päällikkönään linnanvouti. Linnan toimintaa ajettiin alas 1540-luvulla. Syinä olivat mm. Helsingin kaupungin perustaminen ja maan kohoaminen. Lopullisesti toiminta päättyi huonokuntoisessa linnassa 1500-luvun lopussa.

Linnassa ja sen lähellä on tehty runsaasti arkeologisia inventointeja ja kaivauksia. Viimeisin arkeologinen tarkastelu oli 2019 keväällä, jolloin linnan sisäänkäynnin edustalla, Raaseporijoen toisella puolella Slottsmalmenin pellolla toteutettiin pintapoiminta. Samalla alueella on aiemmin järjestetty yleisökaivauksia. Pintapoiminnassa löytyi mm. panssarinuolenkärki ja hevosenkengän kappaleita. Lisäksi havaittiin rakennuksista peräisin olevia löytöjä, kuten tiiltä ja laastia, jotka oletettavasti ovat kuuluneet linnaa edeltäviin tai linnan aikaisiin erillisiin rakennuksiin. Kyseessä voi olla esim. linnoitus, esilinna tai tarkastuspiste linnaan saapuvien matkalaisten ja tavaroiden tarkastamiseksi.

Linnan pihapiirissä on muutamia pöytiä ja penkkejä, joissa voi toteuttaa vaikka pienimuotoisen piknikin. On huomattava, että Linna ja sen alue on muinaismuistoaluetta, jossa on mm. tulenteko kielletty.

Raportoi Jussi.



lauantai 1. kesäkuuta 2019

Kevätretki Sysmään

Sarsalaiset retkeilivät Itä-Hämeeseen 25.-26.5.2019. Retken aikana tutustuttiin lukuisiin kuppikiviin, kulttuurimaisemiin ja ihasteltiin Päijänteen länsipuolella sijaitsevia kalliomaalauksia.

Lauantai


Retki pyörähti käyntiin Tampereen keskustorilta Matrocksin Ellin toimiessa kuljettajana. Matkalaisia oli mukana tällä kertaa 14 henkilöä.

Ensimmäisenä Sysmän kohteena oli Nuoramoisten rautakautisessa asutuskeskittymässä sijaitsevan Nordenlundin kartanon kuppikivet Karjahaka1, Koskuenmäki2. Kartanon alueella on myös useita muita kuppikiviä sekä kivikautisia asuinpaikkoja, kuten Nordenlundinranta 3.

Nordenlundissa kuppikiveä ihmetteleviä sarsalaisia kummasteli aamiaistaan nauttiva karjalauma.


Kun uteliaat ammuut lähestyivät retkeilijöitä, oli aika siirtyä kuppikiven päälle ja tarkastella kuppeja arkeologisin menetelmin ja hieman lähempää.




Seuraavaksi siirryttiin Hartolan puolelle Kalholle, missä matkalaisia odotti moniperiodinen muinaisjäännöskokonaisuus Nuuttilanmäki. Nuuttilanmäen lisäksi katsastettiin Kuukerin kuppikallio ja Kuukerinpelto.

Alueiden välittömässä läheisyydessä sijaitseva Itä-Hämeen museo oli seuraava kohde. Museo sijaitsee entisessä Koskipään kartanossa. Museon historiasta ja kartanosta kertoili rennon asiantuntevasti museonjohtaja Vesa Järvinen.


Kevätretkien odotetuin osuus on usein lounas. Tällä kertaa lounastaminen tapahtui Ekon entisen kartanon kivinavetassa, joka oli tosin remontoitu varsin tyylikkääksi Linna-hotellin ravintolaksi.  Lounaaksi Linna-hotellin väki oli valmistanut meitä varten lohikeittoa, karjalanpaistia sekä lasagnea.




Lounaan jälkeen lähdettiin kohti Sysmän keskustaa ja matkalla tehtiin pysähdys Valittulaan, missä Joutsjärven rannalla sysmäläinen metallinetsijä  Kalle Lappinen kertoi edessä siintävistä Aittosaaresta ja Selkäsaaresta ja niistä tekemistään löydöistä. Kalle ystävällisesti toimi muutenkin viikonlopun aikana paikallisoppaana ja kertoi kohteista lisätietoja. 

Seuraavana kohteena oli Sysmän Pyhän Olavin kirkko, jossa oppaana toimi Anneli Ukkonen. Anneli kertoili mm. kirkon arkeologisista kaivauksista, jotka olivat paljastaneet mm. kuppikallion kirkon seinän vierestä. Kirkko oli aikoinaan perustettu pakanallisen uhripaikan päälle.


Kirkon läheisyydessä on useita rautakautisia kohteita, joita Kalle meille valotti.

Koska aikataulu salli ja retkeilijöillä riitti intoa, tutustuimme kirkon jälkeen Hovilan Nykullan rautakautiseen kalmistoon sekä Seppälän kuppikallioon, jonka vierestä löysimme arkeofyytin: pölkkyruohon (kuva alla).




Seuraavaksi olikin aika siirtyä majoitukseen eli Olavinrannan leirikeskukseen, joka sijaitsee noin 7 km:n päässä Sysmän keskustasta. Saunomisen ja moniäänisen yhteislaulun ohessa suunniteltiin myös Sarsan tulevia tapahtumia.


Sunnuntaina 


Aamiaisen jälkeen suuntasimme bussin nokan kohti Sysmän satamaa, jossa meitä odotti Jenni-Maria III. Laiva suuntasi kohti kivikautisia kalliomaalauksia (Pyhänpää ja Pyhävuori). Rantautuminen tapahtui kalliomaalausten vieressä ja hyvässä järjestyksessä ilman talviturkin kastamista. 

Kalliomaalaukset sijaitsivat lähekkäin, pystysuorassa kallioseinämässä noin 10 metrin korkeudella. Kalliomaalauksista kertoi asiantuntevasti Eero Siljander. Pyhänpään kalliomaalauksen oli löytänyt harrastaja Anna-Liisa Hakkarainen vuonna 2001 kalliotaideretken yhteydessä. Paikalla olleet arkeologit Timo Sepänmaa ja Pekka Kivikäs totesivat löydön aidoksi. Molempien kalliomaalausten paikat ovat louhikkoisen kallioseinämän pystysuorissa kalliopinnoissa.


Risteilyn jälkeen oli aika palata takaisin Tampereelle. Retki sujui leppoisan hyvätuulisesti Pulkkilanharjun maisemia ihastellen. Hymy oli kaikilla herkässä, vaikka sää ei meitä suosinutkaan. Kiitokset kaikille osallistujille!



sunnuntai 28. huhtikuuta 2019

Sastamalan kotiseuturetki - rautakautisia helmiä lännessä

Sarsan vuoden 2019 keväinen kotiseuturetki suuntasi länteen. Kiersimme kimppakyydeillä Sastamalaa ja Rautaveden sekä Kuloveden rantamia. Retkeläisiä oli mukana 13 henkeä.

Ensimmäinen kohde oli Siuron linnavuori, joka on Patria Aviation Oy:n hallinnassa, ja tästä syystä alueelle vaaditaan erillinen vierailulupa. Saimme näin ollen erittäin harvinaista herkkua.

Siuron linnavuorelta avautuu sininen näkymä Jokisjärvelle. Linnavuoren huippu kohoaa noin 60 metrin korkeuteen Jokisjärven rannasta. Oppaamme Heli kertoi Hjalmar Appelgrenin kaivauksista linnavuorella. Appelgren suoritti niitä 1880-luvun lopulla. Muinaislinnan muuria on nykyään jäljellä noin 130 metriä. Kokonaisuudessa muuri on ollut 165 metriä pitkä. Linnassa on ollut kaksi tai kolme sisääntuloporttia ja linnan muuri on yhä selkeästi näkyvissä. Huippu ei ole tasainen, irtolohkareita on rinteillä runsaasti ja komea kallio nousee huipulla kuin kirsikka kakun päällä. Linnavuorella on tehty tutkimuksia vuosina 1999 ja 2000. Vallin radiohiiliajoituksen mukaan rakennelma olisi rautakautinen ja aikaisintaan 400-luvulla rakennettu.

Sarsa kiittää Hannu Paavilaista Patria Aviation Oy:stä tästä erityisestä mahdollisuudesta tutustua Siuron linnavuoreen ja hienosta kirjamuistosta. Yhdistys sai Tuomas Hopun Moottoreiden jylyä Linnavuoressa: Lento - ja dieselmoottorikorjausta Nokialla 1947-2017 -teoksen lahjaksi vierailusta.



Kolonnan seuraava virallinen pysähdys oli Salmen kylänpaikka. Lämpö väreili viehättävän laaksomaisen näkymän yllä. Salmi antoi Suomi-Filmi-tuntemuksia.

Ensimmäinen maininta Salmen kylästä on vuodelta 1540. Kylä saattaa olla varhaiskeskiaikainen. Piikkilänjärven vastarannalla on ollut kivikautinen asuinpaikka.

Retken toisena linnavuorena oli Pentin linnavuori, joka on Adoptoi monumentti -kohde. Villi vyöhyke -yhdistys on adoptoinut linnavuoren vuonna 2016. Pentin linnavuori sijaitsee Kuloveden Kojolanselän itärannalla.

Arkeologi Hjalmar Appelgren suoritti linnavuorella kaivauksia vuonna 1886. Pentin linnavuori on ehkä ollut pakolinna ja käytössä 1220-luvulta noin 1300-luvun alkuun asti. Vallitukset ja portit ovat yhä nähtävissä. Varustuksista on myös jäljellä neljä asumusten jäänteinä pidettyä kivilatomusta.

Pentin linnavuoren lähistöltä on vuonna 2017 tehty Suomessa ainutlaatuinen solkilöytö. Suomen Metallinetsijät ry:n Pirkanmaan jaoston vetäjä Markus Kujanpää paikansi vuosilta 400-700 peräisin olevan pronssisen soljen linnavuoren lähialueelta. Linkki juttuun: https://bit.ly/2UH8Jri

Linnavuoren laelta on levollinen näkymä

Vehmaanniemen valloittava rautakautinen kalmistoalue oli yksi retkikohteista. Vehmaanniemi on myös WWF:n hallussa oleva luonnonsuojelualue.

Rautaveden ympäröimällä niemellä on useita kiven- ja maansekaisia röykkiöitä sekä peltoraunioita. Alueella on luontopolku. Vehmaanniemeä värittivät muurahaiskeot, sinivuokot, valkovuokot, mukulaleikinit, käenrieskat, orvokit, maksaruohot ja rikot.

Hienoja olivat myös vanhat koivut ja muu hakamaiseman puusto. Lampaiden laiduntaminen on pitänyt pusikoitumisen kurissa Vehmaanniemessä. Suosittelemme tutustumaan tähän upeaan kulttuuriympäristökohteeseen!

Vehmaanniemessä
Vihattulan kylänpaikka tuotti enemmän kysymyksiä kuin vastauksia. Miksi kylänpaikka on autioitunut 1700-luvun jälkeen? Kyppi.fi -verkkopalvelun mukaan vielä 1560-luvulla kylään on kuulunut yhdeksän taloa.

Nyt paikalla on katajan valloittama keto, jossa on useita kiviraunioita ja rakennusten pohjia. Muutama meistä retkeilijöistä huomautti, että paikasta tuli Retulansaari mieleen.


Päivän viimeinen kohde oli Karkun Palviala, josta voitaneen sanoa, että se on rautakautinen aarreaitta. Rautatien molemmin puolin on useita hauta- ja asuinpaikkoja. Yksi kohteista on nimeltään Tulonen, joka on runsaslöytöinen viikinkiajan polttokenttäkalmisto. Kohteesta on löydetty esimerkiksi keihäänkärkiä, pronssisolkia, lasihelmiä, spiraalisormus, pronssirannerenkaita, rautanauloja, saviastianpalasia, veitsiä ja kirveitä. Löytöluettelot ovat pitkiä. Luetteloihin voi tutustua Muinaiskalupäiväkirjan avulla. Verkkopalvelu on käytettävissä www.kyppi.fi -osoitteessa.


Kiitos oppaalle, järjestäjille ja kanssamatkaajille upeasta kotiseuturetkestä!

perjantai 21. joulukuuta 2018

Talven taikaa - Āraiši Latviassa

Talvi kuluu arkeologian harrastalta yleensä kirjojen tai museoiden parissa. Tämä juttu osoittaa, että myös keskitalvella voi löytää mielenkiintoisia arkeologisia kohteita ja varsin läheltä.

Āraiši Latviassa on myöhäisrautakautinen järviasuinpaikka. Se oli rakennettu matalalle saarelle, joka ainakin keväisin jäi veden alle. Latviasta tunnetaan samanlaisia kohteita useita, joista vain Āraiši on rekonstruoitu. 

Latvialaisissa kansantarinoissa oli kerrottu maahan sataneiden lentävien järvien alle jääneistä kylistä. Veden ollessa kirkasta tietyillä seuduilla järvien pohjasta saattoi erottaa asumusten jäännöksiä, ja pohjasta nousseita puita takertui ajoittain kalastajien verkkohin. Tarinoiden todellisuuspohja alkoi kuitenkin varmistua vasta 1950-luvun lopulla, kun sukellusvälineiden kehitys teki mahdolliseksi järvien pohjien tutkimisen. Latviassa kartoitettiin Sveitsin ja Saksan järviasuinpaikkojen löytöjen innoittamana vuosina 1959-64 pitkälti kaikkiaan 103 järveä, joista kymmenestä löydettiin merkkejä varhaisista latgallialaisten asumuksista. Āraišissa tehtiin perusteelliset kaivaukset 1960-1970-luvuilla.

Āraišin arkeologinen puisto, jossa rekonstruktion lisäksi on nähtävissä mm. Liivinmaan ritarikunnan linnanrauniot 1200-1600-luvulta, sijaitsee 80 km Riiasta koilliseen, Pärnusta matkaa kertyy noin 160 km ja Tartosta noin 170 km. Kohde sijaitsee mäkisellä, talvellakin varsin viehättävällä seudulla. Alue on auki talvisinkin osan viikkoa (ke-su), ja pääsymaksu on aikuiselta ruhtinaalliset 2 euroa. Tunkua ei näin pikku pakkasella ollut, ja alueen hoitaja vaikutti ilahtuneelta seurasta ja intoutui neuvomaan myös tien läheiselle pittoreskille tuulimyllylle. Alue on sinänsä helppokulkuinen, mutta kohteille on joitakin portaita ja pyöröhirsien päällä kävely ei ole liukkaalla keleillä kovin helppoa.




Rekonstruktio sisältää useita hirsialustalle rakennettuja matalia hirsirakennuksia, savupirttejä
jotka koostuvat usein vain yhdestä huoneesta ja seinällisestä katoksesta, joka on ilmeisesti ollut
tarkoitettu esimerkiksi eläinsuojaksi. 


Yhteen avoinna olleista rakennuksista oli tehty uuni maapohjalle, toinen taas
oli sisustettu mehiläishoitajan taloksi.
Taiteilijan näkemys rautakauden lopun kylästä.

Rakojen tiivistämiseen oli käytetty ruokoa, ja katon aluskatteena oli tuohilevyjä
ja päällisenä turvetta.

Suomalaisista tutun näköisten nurkkasalvosten lisäksi seiniä oli liitetty toisiinsa
muillakin tekniikoilla ja tuettu pystypaaluilla.

Tutustuimme kohteeseen 21.12.2018, Jussi ja Tanja

tiistai 31. heinäkuuta 2018

Kolme kirkkoa kesässä - vinkkejä kesämatkailijalle

Tällä kertaa vinkataan kolmesta mielenkiintoisesta kirkosta eri puolilla kesäistä Suomea. Kirkot sijaitsevat sellaisissa paikoissa, joihin satunnainen matkailija ei eksy sattumalta, vaan kirkkoihin tutustuminen edellyttää hieman tavanomaista innokkaampaa otetta. Kuvat ovat heinäkuulta 2018.


Pyhämaan uhrikirkko

Pyhämaalla (myös Pahamaa tai Luoto) sijaitsee 1600-luvulla rakennettu puukirkko. Kirkon vieressä on uudempi Pyhämaan kirkko, mutta näistä kahdesta ensiksi mainittu on mielenkiintoisempi. 

Nykyisten tietojen mukaan kirkko on rakennettu vuosien 1642-1650 aikana, mutta on mahdollista, että Pyhämaalla on sijainnut kirkko jo ennen ns. ensimmäistä ristiretkeä 1154. Joka tapauksessa uhrikirkon paikalla on sijainnut aikaisemmin kirkko, jonka ovat mahdollisesti rakentaneet Rauman fransiskaanikonventin lakkauttamisen jälkeen (1538fransiskaanimunkit.

Pyhämaan uhrikirkon erikoisuuksiin kuuluu mm. kuoriaita, joka on rakennettu reformaation jälkeen tai siitä huolimatta. 



Lisäksi kirkossa on varsin hyvin säilyneitä maalauksia, jotka on toteuttanut Christian Willbrandt. Maalauksissa kuvataan Raamatun tapahtumia. 







Lisäksi nimensä mukaisesti kirkko on uhrikirkko, jolle ovat antaneet uhrilahjoja varsinkin merenkulkijat sekä saariston asukkaat.

Kirkosta on poistettu asehuone ja sakasti ja lisäksi kirkon ulkoseinät on jälkikäteen vuorattu vuorilaudoilla.

Sodankylän vanha kirkko

Sodankylässä sijaitsee Sodankylän vanha kirkko aivan keskustan tuntumassa. Kirkko on Pyhämaan uhrikirkon ohella Suomen vanhimpia säilyneitä puukirkkoja. Kirkko on rakennettu vuonna 1689 Ruotsin kuningas Kaarle XI:n rahoituksella. 



Kirkko on torniton ja alunperin kirkon alimmat hirret olivat maata vasten. Myöhemmin kirkko nostettiin kivijalalle. Kirkkoon on kuljettu yllä olevan kuvan eteishuoneen kautta.


Vesikaton harjakampa ja viiri.




Sisäkaton tynnyriholvi on 1700-luvulta.


Kuoriaita erottaa kirkon ja kuorin - kuoriaita on tässä kirkossa hyvin vaatimaton. Erikoista kuitenkin on, että kuoriaita on rakennettu vielä 1600-luvun kirkossa, sillä sen rakentaminen liittyy vahvasti katoliseen perinteeseen. Kirkon oppaan mukaan sillä ei niinkään haluttu erottaa kuoria uskonopillisista syistä vaan se toimi paremman väen ja tavallisen kansan erottajana. Kuorin puolella sijaitseekin pari erillistä penkkiä.


Kirkon lattialankkujen alle haudattiin kirkon aktiivisena käyttöaikana useita vainajia, joista yksi lähelle sisääntuloa vielä sen jälkeen, kun lattian alle hautaukset kiellettiin. Erikoista Sodankylän kirkossa on vainajien muumioituminen kuivassa ja viileässä ilmassa. Muumiona parhaiten on säilynyt pariviikkoinen kirkkoherran poika Abraham Cajander.

Vuonna 1689 rakennettu kirkko jäi autioksi 1850-luvulla, kun sen läheisyyteen rakennettiin uusi Sodankylän kivikirkko. Sodankylän vanha kirkko restauroitiin konservoiden 1990-luvun alussa.

Ravattulan Ristimäen kirkko

Aurajokilaakson Kaarinan Ristimäellä, lähellä Kuralan kylää sijaitsee vainioiden keskellä metsäsaareke, josta 2013 arkeologisten kaivausten yhteydessä löydettiin Suomen vanhimman kirkon jäänteet, hautausmaa sekä sitä ympäröinyt kirkkoaita. Kirkkorakennus on ajoitettu 1100-luvun lopulle (käyttö päättyi jo 1200-luvun alussa) eli se on ajalta ennen seurakuntien perustamista. Se antaa hyvän käsityksen siitä, millaisia ensimmäiset Suomeen rakennetut kirkot olivat: puisia ja hyvin pieniä.


Näkymä Komosten kummuilta kohti Aurajoen yläjuoksua ja Ravattulaa.


Ristimäen kirkko sijaitsee kuvassa olevan ladon takana olevassa metsäsaarekkeessa. Kuva on otettu Orikedon suunnasta kohti Aurajokea.


Kirkko on ollut laajuudeltaan 10 x 6 metriä. Kirkkoon on kuulunut runkohuone sekä kapeampi kuori. Kirkon itäreunalta löytyi kaivauksissa myös alttarin kiviset perustukset.


Vielä on kesää jäljellä ja mahdollisuuksia bongata kiinnostavia kohteita!


Kesämatkailijat Tanja ja Jussi