Läpikulkumatkalla Lahdessa - katso nämä kohteet

Usein satunnaisen kesämatkailijan tie kulkee Lahden kautta. Tällöin voi piipahtaa kahdessa helposti saavutettavassa kohteessa: radanrakentajien hautausmaalla ja vuoden 1918 Lahden taistelupaikalla. Aloitetaan vinkkaus vanhemmasta kohteesta eli Pietarin radan rakentajien hautausmaasta.

Nälkäradan rakentajien hautausmaa Lahdessa

Pietarin radan suunnittelu aloitettiin jo 1850-luvulla, mutta sen rakentaminen alkoi vasta suurten nälkävuosien aikana 1867. Radan rakentaminen aloitettiin samanaikaisesti Riihimäeltä kohti Lahtea ja Pietarista kohti Viipuria. Radan rakentamisen eräs tavoite oli tarjota työtä ja toimeentuloa työtä vailla oleville ihmisille Suomessa puhjenneen nälänhädän aikana. Pietarin rataa kutsutaankin usein nälkäradaksi.

Radan varrelle saapui valtava määrä nälän ajamia ja kerjuulla olleita ihmisiä työn toivossa. Usein väki saapui perheineen. Rakentajat majoittuivat tilapäisasuntoihin hyvin ahtaasti. Puutetta oli kaikesta: ruuasta, hygieniasta ja terveydenhuollon palveluista. Väestön joukossa alkoi puhjeta kulkutauteja, kuten lavantautia. Taudit levisivät ahtaasti majoittuneiden ihmisten joukossa nopeasti ja kuolleisuus alkoi nousta. Joidenkin arvioiden mukaan pahimmillaan yhden vuoden aikana radan rakentajista menehtyi noin 20 %. Työmailta taudit levisivät myös radanvarren paikkakuntien väestöön. Esimerkiksi Wikipedian mukaan Hollolan noin 7 000 asukkaasta kuoli yksistään vuonna 1868 yli tuhat ihmistä. Tämä johti siihen, että ulkopaikkakuntalaisten hautaaminen estettiin Hollolan seurakunnan hautausmaahan, ja Lahtihan kuului Hollolaan vuoteen 1905 asti. Ulkopaikkakuntalaiset haudattiinkin omaan hautausmaahansa radan varrelle, ja hautaus toimitettiin joukkohautauksena.

Lahden radanrakentajien hautausmaa sijaitsee harjulla Lahti–Nastola-maantien ja valtatie 12:n risteyksen lähellä. Hautausmaahan on haudattu vuosina 1867 ja 1868 menehtyneitä radanrakentajia. Siellä lepää arvioiden mukaan noin 300 vainajaa. Se on vain yksi useista radanrakentajien joukkohaudoista.

Radan ensimmäinen valmistunut osuus oli Riihimäki–Lahti, joka avattiin 1. marraskuuta 1869. Rataa sanotaan joskus myös luuradaksi, sillä rakentajista kuoli niin suuri osa.

Hautausmaalle on opastus valtatie 12:lta, ja paikan löytää myös helposti, kun kirjoittaa Google Maps -palveluun "Radanrakentajien hautausmaa". Auto on jätettävä harjun rinteessä olevalle pysäköintialueelle, sillä kulku hautausmaalle on suljettu puomilla. Kävelymatkaa ylämäkeen on soratietä noin 200 metriä, ja hautausmaa sijaitsee harjun aivan laella metsän keskellä. Se on ympäröity ratakiskoista tehdyllä aidalla.

Radanrakentajien hautausmaa

Aluetta kiertää ratakiskosta tehty aita

Muistopaasi

Hautausmaan ainoa hautakivi

Vuoden 1918 taistelupaikat Salpausselän harjulla

Kun taistelu Tampereesta oli käyty, punaiset olivat menettäneet vahvimman pohjoisen tukialueensa. Tappion jälkeen punaiset joukot perheineen pyrkivät vetäytymään kohti itää ja etelää. Keskeinen reitti kulki Lahden läpi Riihimäki–Pietari radan ja maanteiden kautta.

Turvatakseen Lahden strategisesti tärkeän alueen punakaartin Lahden rykmentti miehitti kaikki Lahden keskustaa ympäröineet korkeat harjualueet ja kaivoi puolustusasemat niiden eteläisille rinteille. Näistä asemista punakaartilaiset tulittivat etelän suunnasta hyökänneitä saksalaisia 19.4.1918. Saksalaiset asettuivat vastakkaisille kukkuloille mm. Renkomäelle. Taistelut olivat ankaria ja osapuolten asemia tulitettiin mm. tykistöllä ja konekivääreillä.

Taisteluiden jälkeen punaiset joutuivat vetäytymään keskeisiltä kukkuloilta ja Lahden keskustasta kaupungin ulkopuolisille harjuille. Saksalaisia kaatui Lahden valtauksessa kuusi ja haavoittui 30, mutta punaisten tappioista ei ole tarkkaa tietoa. Harjuasemien taisteluiden jälkeen punaiset yrittivät vallata Lahden keskustan useasti, mutta saksalaiset onnistuivat torjumaan hyökkäykset. Saksalaisten vastahyökkäys ratkaisi lopullisesti Lahden hallinnan ja punaiset joutuivat antautumaan 1. toukokuuta. 

Saksalaisten ja punakaartin taistelukaivantoja on nähtävissä Lahtea ympäröivillä harjukukkuloilla. Helpoimmin voi tutustua saksalaisten rakentamiin taistelukaivantoihin. Punaiset saivat harjun valloitettua väliaikaisesti 29.4.1918, mutta saksalaiset valtasivat sen pian takaisin. Taistelukaivantojen luo pääsee, kun kääntyy Lahden halki kulkevalta valtatie 12:lta Kärpäsenmäen juurella olevista liikennevaloista kohti hyppyrimäkiä Suurmäenkadulle (valtatie 12:n ja Kärpäsenkadun risteyksessä olevan Hesburgerin kulmalta). Autolle on tilaa ylämäen jälkeen vasemmalla sijaitsevan Kamppailuareenan pysäköintialueella Suurmäenkatu 4:ssä. Pysäköintialueelta lähtee kohti itää harjun laelle ulkoilureitti (valitse se, joka sijaitsee keskellä harjua), älä siis jatka Suurmäenkatua. Ensimmäinen taisteluhauta on rinteessä heti muutaman kymmenen metrin päästä vasemmalla. Taistelualueelle on sijoitettu infotauluja, joissa kerrotaan tapahtumien kulusta. Taisteluhaudat kiertävät harjun lakea, jonne on sijoitettu myös muinaisjäännöksestä kertovia kylttejä.

Lahden kaupunginmuseon arkeologi Hannu Takala, joka on suorittanut alueella arkeologisia kaivauksia, on tehnyt tapahtumista julkaisun Taistelu Lahdesta 1918 .

Taistelukaivannot erottuvat vielä selkeästi

Alueella on useita opasteita ja tauluja, joissa kerrotaan taisteluiden taustoista ja kulusta

Maastossa erottuvat juoksuhaudat ja tykkien asemat selvästi.

Vieressä on Lahden kisanäyttämö hyppyreineen

Raportoi JUTA Inc.

Päijälän linnavuori ja raittikylä

Valtionarkeologi Hjalmar Appelgren viittaa 1891 julkaistussa väitöskirjassaan C. A Gottlundin kirjaan Antiqvariska Anteckningar, jossa mainitaan Kuhmoisissa sijaitseva Päijälän linnavuori. Appelgrenin suomennoksen mukaan Gottlund kirjoittaa: "Päijälän kylässä on linnavuori, joka etenkin järvelle päin on korkea ja jyrkkä. Vuoressa, jota myös sanotaan Suomutkan vuoreksi, on luola, nimeltä Pirunpesä, jota herrasmiehet kuuluvat käyvän katselemassa.."

Kävimme 5.4.2020 katsastamassa löytyisikö C. A.Gottlundin sanoille vastinetta.

Linnavuorelle löytää helposti laittamalla auton navigaattoriin "Linnavuorentie 115, Kuhmoinen". Opastetaulun lähellä on tilaa muutamalle autolle, ja taululta näkee Linnamäki-kyltin, josta alkaa lyhyehkö, muutaman sadan metrin mittainen nousu laelle. Tähän aikaan vuodesta muutama jyrkkä polun kohta oli liukas lumesta ja jäästä, mutta silti laelle pääsi vaikka lenkkikengillä.

Päijälän linnavuoren opastetaulu ja parkkipaikka.

Jussi-Pekka Taavitsainen kartoitti 80-luvun alussa kaivauksissaan linnavuoren laelta useita pyöreitä ja suorakaiteen muotoisia kivikasoja, joille hän ei löytänyt selitystä. Alueelta tehtiin kaivauksissa myös 340 esinelöytöä. Linnavuori on ilmeisesti ollut käytössä rautakauden loppupuolella vuosien 800 - 1200 tienoilla.

Mystinen suorakaiteen muotoinen kivikasa.

Linnavuoren laki.

Jyrkkä etelärinne.

Pudotusta etärinteessä oli arviolta 40-metriä.

Muurirakennetta.

Muurirakennne ja mahdollinen portti.

Päijälässä kävijän kannattaa katsastaa myös Kuhmoisten keskustan lähellä Päijälänraitti, jossa on useita vanhoja taloja ryhmittyneenä tien laidoille. Ensimmäinen mainita kylästä on vuodelta 1484. Raitin viereen on rakennettu talot ryhmäkylän tapaan, mutta tien varrelle "nauhamaiseksi ryppääksi".

Kuhmoisten matkailuopas mainitsee, että "Raitista kehittyi käsityöläisten ja muiden palvelualojen harjoittajien vilkas liike- ja palvelukeskus, jossa parhaimpina vuosina (1876–1971) toimi yli 20 eri liiketoimintaa harjoittavaa yritystä. Viimeisin niistä oli Korhosen sekatavarakauppa, joka sulki ovensa 1971. "

Päijälän raittikylä.

Raitin päässä on viehättävä korkea hirsinen myllyrakennus, ja vieressä virtaa puro.

Mylly.

Herrasväki T ja J.

Haikan kalkkikaivos Pälkäneellä

Luopioisissa, Kuohijoen kylässä sijaitsee mielenkiintoinen historiallinen kohde - keskiaikainen kalkkilouhos. Paikkaan liittyy lisäksi monta miesmuistista kumpuavaa tarinaa mm. kalkkikivien kuljettamisesta Hämeen linnaan ja kalkin louhintaan liittyvästä vankityövoiman käytöstä. Paikka on myös luontonsa puolesta viehättävä, sillä sen etelään antava rinne on vehmas, lehtomaista kasvillisuutta kasvava luontokohde.

Kuohijoen kylässä nykyisen Pälkäneen (aikaisemmin Luopioisten) kunnassa sijaitsee yksi Pirkanmaan maakuntamuseon Adoptoi monumentti -hankkeen kohteista: Luopioisten vanha kalkkikaivos. Kohde tunnetaan myös Haikan kalkkikaivoksena ja Kukkian kalkkikaivoksena. Kohteen on adoptoinut Kuohiojen kyläyhdistys Vepari ry.

Tampereelta kalkkikaivokselle ajaa henkilöautolla noin tunnin ja vartin, sillä matkaa on noin 80 kilometriä, ja näin keväällä osa pikkuteistä kärsii routavaurioista. Kuohijoentieltä kaivokselle mennään noin puolisen kilometriä kapeaa hiekkatietä. Niittyläntien vasemmalla puolella on kaivokselle viitta ja yhdelle henkilöautolle sopiva paikka. Viitan vierestä lähtee ylämäkeen muutaman sadan metrin mittainen polku, jonka kuivalla säällä selvittää hyvin vaikka lenkkareilla.

Käyntiajankohtana 21.3.2020 maastossa oli paikoitellen vielä lunta, mutta muuten olosuhteet olivat ihanteelliset kaivokseen tutustumiseen. Kalkkipitoisen maaston vuoksi - tai ansiosta - kasvillisuus kaivoksen alueella on nimittäin rehevää, joten kasvukauden alettua maaston muodot peittyvät aluskasvillisuuteen. Toisaalta lumen alta pilkottavien sinivuokonlehtien runsas määrä enteili sitä, että alue on keväällä hyvin viehättävä. Kaivos sijaitsee Natura 2000 -luonnonsuojelualueella.

Kaivos kiertää rinnettä noin noin 30 metrin levyisenä "nauhana". Alla olevasta rinnevarjostekuvasta hahmottuu hyvin kaivoksen muoto.

Kalkkikaivos on avolouhos, ja maastossa erottuu useita syviä kuoppia, joiden seinämät ovat 2-3 metrin korkuisia. Vaikka jyrkimpien pudotusten laidalle on rakennettu aitoja, alueella liikkuvan on syytä olla varovainen.

Kaivoksen arvellaan olleen toiminnassa 1200-1500-luvuilla. Perimätiedon mukaan sieltä on toimitettu kalkkikiviä rajalinnaksi perustetun Hämeen linnan rakennustöihin ja myös myöhemmin Venäjän vallan aikana louhittu samaan osoitteeseen kiveä vankityövoimalla. Hämeen linnaan alettiin lisätä harmaakivimuurin kastelliin lisäkerroksia tiilestä muuraamalla 1300-luvulla. Erikin kronikka muuten mainitsee hämäläisten nujertamisesta ja Hämeen linnan rakentamisesta seuraavaa:

Maihinnousu onnistui hyvin kristittyjen kilpien ja kypärien hohtaessa yli koko sen maan. Kristityt mielivät päästä mittelemään miekkojaan pakanallisten tavestien kanssa - näin oletan heidän myös tehneen -, myös kultaa, hopeaa ja suuria karjalaumoja he mielivät. Tavestit pakenivat silloin, pakanat hävisivät, ja kristityt voittivat. Joka halusi antautua, ryhtyä kristityksi ja ottaa vastaan kasteen, sai säilyttää omaisuutensa ja henkensä sekä elää kaikessa rauhassa. Pakana, joka tähän ei alistunut, surmattiin. Kristityt rakensivat sinne linnoituksen, johon he sijoittivat ystäviään ja sukulaisiaan. Linnan nimi on Hämeen linna, ja se tuottaa pakanoille edelleenkin murhetta, sillä se seisoo siellä vieläkin, niin arvelen. Kristityt asuttivat sen maan kristityillä miehillä, ja siitä samasta maasta tuli kokonaan kristitty. Luulenpa, että venäläisten kuningas menetti sen.

Kalkkilouhoksen vieressä Kukkiajärven rannalla on aikaisemmin sijainnut Kalkkivalkama-niminen paikka, mistä kivilastit tiettävästi lähtivät matkaan. Lisää tarinoita kaivoksen historiasta kerrotaan Kuohijoen kylän sivuilla.

Kalkkia on tarvittu mm. tiilirakentamisessa laastin raaka-aineeksi ja kalkkimaaliin. Sitä on saatu polttamalla kalkkipitoisia kiviä kalkkiuuneissa. Poltto on kestänyt vähintään useita päiviä. Palaneet kivet on lopuksi saatu murentumaan sammuttamalla ne vedellä.

Lähiseudulla Kangasalan Kuhmalahdella on myös toinen Kalkkivuori-nimellä tunnettu kalkkilouhos, josta on löydetty myös neljä kalkinpolttouunia. Myös tältä kaivokselta on perimätiedon mukaan toimitettu materiaalia Hämeen linnaan. Kalkkivuori sijaitsee alle viiden kilometrin päässä Kuhmalahden kirkonkylästä.

Kalkkikaivoksella vierailivat Jussi ja Tanja