Hae tästä blogista

lauantai 30. heinäkuuta 2022

Kuvia Rakanmäeltä

Tornion Laivajärvellä sijaitsee yksi Pohjois-Suomen merkittävimmistä rautakautisista muinaisjäännösalueista nimeltään Rakanmäki. Alueella on kahdeksan rautakautista hautaröykkiötä sekä näyttävä keskeltä avoin kivilatomus. Rakanmäki löytyi 1954, jolloin paikallinen opettaja ilmoitti kiviraunioista Muinaistieteelliselle toimikunnalle. Aluetta tutkinut arkeologi Nils Cleve totesi rauniot muinaishaudoiksi. Lisäksi alueen läheltä löydettiin vuonna 1980 asuinpaikka, jossa oli merkkejä raudanvalmistuksesta. 

Rakanmäki sijaitsee Tornion ja Keminmaan välisen tien nro 921 varrella Laivakankaan raviradan lähellä. Viitoitus alueelle löytyy vasta Laivajärventieltä. Henkilöautolla voi ajaa heikkokuntoista metsätietä noin 500 m lähes röykkiöalueen läheisyyteen, josta matkaa ryökkiöille on noin 200 metriä. Paikalla ei ole tilaa kuin yhdelle autolle ja auton kääntäminen metsätiellä voi olla varsinkin sateen jälkeen hankalaa. Tie jatkuu noin 300 metriä isommalle tielle, mutta tie oli sen verran uralla ja kartalla näkyi ylitettävä oja, joten emme lähteneet kokeilemaan ajamista sitä kautta tavallisella henkilöautolla.


Kaksi hautaröykkiötä on tutkittu. Toisesta röykkiöstä löytyi mm. pronssisen kaularenkaan katkelma ja palanutta ihmisluuta. Asuinpaikalta löydettiin liesikiveyksiä ja kuoppaliesiä, lisäksi esinelöytöinä tuluskivet, rautainen nuolenkärki, pronssispiraali ja metallien sulatuksessa käytetyt upokkaiden katkelmat. Upokkaista löytyi pisara pronssia. Mielenkiintoinen löytö oli norlantilainen rautainen lapioharkko, joka tunnistettiin metallinvalmistuksessa käytetyksi raaka-aineeksi.

Rakanmäen esineistöä Tornionlaakson museosta. Kuvan ylälaidassa lapioharkko.


Tornionlaakson museo on julkaissut alueesta www-sivut, joilla on mm. drone-kuvaa alueesta.

Alla on heinäkuun lopulla 2022 otettuja kuvia alueelta.


Yleiskuva alueesta Susihaudan (kivikehä) suuntaan.

Röykkiö

Röykkiöitä pohjoisen suuntaan.

Susihauta.


Jussi

sunnuntai 8. toukokuuta 2022

Rieskaronmäki Nakkilassa

Tällä kertaa kohteemme on Nakkilan Rieskaronmäki, joka on tunnetuin pronssikautinen asuinpaikka ja röykkiöalue Suomessa. Rieskaronmäki sijaitsee Anolan kylässä lähellä Ulvilan rajaa. Päästääkseen kohteeseen on ajettava maatalon pihapiirin läpi pellon laitaa vievää tietä, jossa on  pysäköintimahdollisuus parille henkilöautolle. Pysäköintialueelta johtaa merkitty noin 250 m mittainen polku röykkiöille ja asuinpaikalle. Tällä bloggauksella esitetään lähinnä kohteelle pääsy, sillä Rieskaronmäestä on lukuisia hyviä kuvauksia netissä. Jäljempänä on pari linkkiä alueen historiaan.

Rieskaronmäelle pääsee ajamalla Suomalaisentien päähän Nakkilan Golf-kentän ohitse, kunnes vastaan tulee maatilan piha-alue. Jotta pääsee kohteelle, on ajettava maatalon pihan poikki opasteen mukaisesti kohti peltoa (Uotinperä) menevää peltotietä. Tietä ajetaan noin 200 metriä, kunnes tie päättyy. Kääntöpaikalla on  opaste Rieskaronmäelle.

Pysäköinti

Pysäköintialueen opaste

Ensimmäiset arkeologiset kaivaukset kohteessa tehtiin jo 1960-luvulla Unto Salon johdolla. Rieskaronmäeltä löytyi yhteensä 11 röykkiötä ja talojen pohjia. Alueeseen kannattaa tutustua etukäteen, silla merkkejä maastossa on vaikea hahmottaa, varsinkin kun kasvillisuuden määrä lisääntyy kohti kesää mentäessä. 

Hyviä kuvauksia alueesta löydät mm:

https://www.kyppi.fi/palveluikkuna/mjhoito/read/asp/r_alue_det.aspx?ALUE_ID=531400002

https://fi.wikipedia.org/wiki/Rieskaronm%C3%A4ki

Röykkiö

Maansekaisia röykkiöitä


Asuinpaikka

Alue ei ole esteetön, vaikka polulta on raivattu pois mm. kaatuneita puita. Paikalle pääsee kuitenkin polkua pitkin kuivin jaloin lenkkareilla.

Paikalla kävivät 30.4.2022 T&J