Hae tästä blogista

perjantai 3. syyskuuta 2021

Suvannon kylä, Pelkosenniemi

Itä-Lapissa Pelkosenniemellä sijaitseva Suvannon kylä on luokiteltu valtakunnallisesti arvokkaaksi maisema-alueeksi ja valtakunnallisesti merkittäväksi kulttuuriympäristöksi. Kylä sijaitsee Kitisenjoen rannalla linnuntietä noin 11 kilometriä Pelkosenniemen kirkonkylältä luoteeseen. Kylän asustushistoria alkaa uudisasutuksesta, joka vakiintui 1600-luvun lopulla. Uudisasukkaita houkuteltiin muun muassa 15 vuoden verovapaudella ja vapautuksella sotaväenotosta.


Pelkosenniemi
 

Jokivarsimaisema on muuttunut varsin paljon, sillä kylän lähellä on vuonna 1990 valmistunut Kemijoki Oy:n Kokkosnivan voimalaitos. Voimalaitoksen rakentamisen yhteydessä vedenpinta nousi suvannon kohdalta 3,5 metriä. Maisemointi tehtiin Kemijoki Oy:n, kylän asukkaiden ja Museoviraston laatiman maisemanhoitosuunnitelman pohjalta. Kaikki kylän rakennukset säilyivät kuitenkin ennallaan.


 
Vanhimmat säilyneet talot ovat 1700- ja 1800-luvuilta. Kylän peräpohjolaista rakennustyyliä edustava rakennuskanta on poikkeuksellisesti säilynyt Lapin sodan tuhoilta syrjäisen sijaintinsa takia. Hirsiset päärakennukset ovat sopusuhtaisia, pitkänomaisia ja usein punamullalla maalattuja. Vaikutelma on hyvin hillitty ja maisemaan sopiva.
 

Talojen pihapiireissä päärakennus ja navetta ovat vastakkain, kolmannelle sivulle on yleensä rakennettu makasiinirakennus. Aitat, riihet, savusaunat ja ladot on sijoitettu pihapiirin ulkopuolelle.

Hirrestä tehdyt rakennukset ovat yksikerroksisia. Päärakennusten toiseen päähän on tyypillisesti sijoitettu pirtti ja toiseen päähän porstua ja kamari. Rakennuksia on lämmitetty luonnonkivistä muuratuilla pirttimuureilla.

Maisemiin viehtyneille vieraille on tarjolla kylässä majoitusta, ja ainakin kesällä 2021 kylässä toimi myös kesäkahvila, joka oli muutaman tunnin päivässä avoinna.

Maisemanmuutoksesta huolimatta rakennusryhmät antavat hyvän kuvan vanhoista ajoista.


Kylään pääsee periaatteessa Pelkosenniemen pohjoispuolelta alkavaa Kokkosnivantietä pitkin, joka seurailee Kitisenjoen pohjoisrantaa, mutta tie on hyvin huonokuntoinen. Autoja ja matkustajia hellivämpi lähestymissuunta on etelä ja 1990-luvulla valmistunut silta. Aiemmin kylän yhdisti Kitisenjoen etelärannalle lossi, joka on nykyisin näytteillä sillan eteläpään länsipuolella.

2.9.2021 T&J

maanantai 12. huhtikuuta 2021

Yläneen Kappelniitty

Kappelniityn muinaismuistoalue sijaitsee Varsinais-Suomen pohjoisosassa Yläneellä, joka nykyään kuuluu Pöytyän kuntaan. Yläne sijaitsee Säkylän Pyhäjärven eteläpuolella. Paikalle pääsee parhaiten omalla autolla, mutta julkisten kulkuvälineiden hyödyntäminen on myös mahdollista, sillä mm. Turusta, Loimaalta ja Eurasta lähtevät bussit pysähtyvät Yläneellä. Kohde on aivan Haverintien länsipuolella (navigaattoriin osoitteeksi esimerkiksi Haverintie 30) vastapäätä komeaa punaiseksi maalattua työväentaloa. Tienpiennar on sen verran leveä, että auton voi pysäyttää siihen jalkautumisen ajaksi.


Arkeologisten tutkimuksien mukaan Kappelniityn alueella on rautakaudelle ja keskiajalle ajoittuva asuinpaikka ja mm. röykkiöitä ja muinaispeltoja. Muinaispellosta löytyneestä ohranjyvästä ja pölkkyvehnänjyvästä tehdyn ajoituksen mukaan pelto on ollut käytössä merovingi- ja viikinkiajan taitteessa. Lisäksi perimätiedon mukaan paikalla on sijainnut Yläneen varhaisin kirkonpaikka. Ensimmäinen maininta Yläneen kappelista on vuodelta 1432.  Arkeologisissa tutkimuksissa on paikannettu toisesta päästä avoimen suorakaiteen muotoinen kivirakenne, joka on mahdollisesti kirkkoaita. Paikalla mahdollisesti sijainneesta kirkosta ei ole kuitenkaan saatu suoria arkeologisia todisteita, vaan oletus kirkonpaikasta perustuu alueen nimeen. Muinaismuistoalue on melko laaja, 3,5 hehtaaria, ja sieltä on hyvät näkymät Yläneenjoelle. Alueella sijaitsee myös lähde.

 

Vierailimme Kappelniitun muinaismuistoalueella huhtikuussa 2021, jolloin osa kivirakenteista oli selvästi nähtävillä. Paikalla oli Museoviraston pystyttämä taulu, jossa kuvattiin alueen arkeologisia kaivauksia ja niiden yhteydessä tehtyjä löytöjä.