Sarsa ry:n jäsenet eli arkeologiasta innostuneet pirkanmaalaiset kotimaassa ja maailmalla: missä kävin, mitä näin, kannattiko?
Hae tästä blogista
maanantai 27. lokakuuta 2014
Rakvere ja Kunda
Matka jatkui Rebalasta kohti Rakverea, joka sijaitsee noin sadan kilometrin päässä Tallinnasta itään, suurin piirtein Tallinnan ja Narvan puolessa välissä. Tie Rakvereen jatkui hyväkuntoisena moottoritienä Haljalaan saakka, jonka jälkeen tie muuttui kaksikaistaiseksi maantieksi.
Rakvere on Viron viidenneksi suurin kaupunki, josta on Suomenlahden rannikolle matkaa noin parikymmentä kilometriä. Kaupungin suurin nähtävyys on linnamäellä (Vallimägi) sijaitseva keskiaikainen linnoitus ja suurikokoinen alkuhärkää, Tarvasta, esittävä patsas.
Olimme varanneet hotelli Villa Theresan Rakveren keskustan laitamalta noin parinkymmenen minuutin kävelymatkan päässä historiallisesta keskustasta. Hotelli osoittautui siistiksi ja varsin rauhalliseksi yöpymispaikaksi, jonka ravintolapalveluita emme tällä reissulla testanneet. Rakveren keskustasta löytyi muutama varsin kelvollinen ja kohtuuhintainen ravintola. Esimerkiksi ravintola "Slaavi Köök - 12 kuud" osoitteessa Lai tänav 11 tarjoili erinomaista venäläistä ruokaa hinnalla, johon satunnainen Tallinnan kävijä harvemmin törmää.
Hyvin nukutun yön jälkeen suuntasimme auton kohti Vallimägeä ja keskiaikaista linnaa. Linna rakennettiin 1200-luvun alkupuolella, ja se räjäytettiin puolalaisten ja lopullisesti ruotsalaisten toimesta 1500-luvun alkupuolella. Itse linna oli kohtalaisessa kunnossa, sillä vain ylin kerros oli täydellisesti tuhoutunut. Valitettavasti linnasta oli kuitenkin tehty kaupallinen tuote, jonka itseisarvona oli linnassa ja linnapihalla järjestetyt erilaiset kaupalliset tapahtumat, kuten jousiammunta ja myyjäiset.
Emme viihtyneet linnassa kovin pitkään, vaan jatkoimme matkaa kohti Kundaa. Tavoitteena oli löytää Kundan läheisyydessä sijaitseva Lammasmägi, jossa on sijainnut kivikautinen asuinpaikka. Paikka on aiemmin ollut saari. Alue löydettiin sattumalta 1800-luvun lopulla, kun Kundan sementtitehdas etsi kalkkikiveä sementin raaka-aineeksi. Joidenkin lähteiden mukaan Lammasmäeltä on löydetty arkeologisissa kaivauksissa yli 25 000 luusta valmistettua esinettä. Kun myöhemmin muista paikoista löytyi vastaavia mesoliittisen kivikauden luuesineitä, niin nekin laskettiin suurimman löytöpaikan mukaan Kundan kulttuuriin kuuluvaksi.
Kundan keskustasta oli opasteita Lammasmäelle, mutta me suunnistimme paikalle Lammasmäen puhkekeskuksen eli lomakeskuksen opasteiden mukaan jo ennen Kundan keskustaa. Mäki sijaitsi aivan puhkekeskuksen läheisyydessä tien toisella puolella. Paikalla oli opaste, mutta tekstistä ei juuri saanut enää selvää.
Itse Kundan taajama oli kirjaimellisesti harmaa sementtipölystä johtuen. Jos mielenkiintoa riittää, voi tutustua Kundan sementtitehtaan museoon, joka on perustettu 1960-luvulla. Me emme kuitenkaan jääneet pyörimään Kundan tehtaan piippujen lomaan, vaan sen sijaan katsastimme lähellä sijainneen Viru-Nigulan keskiaikaisen kivikirkon. Viru-Nigulan Püha Nikolausen kirkko valmistui 1200-luvulla, ja se on Virumaan vanhin säilynyt kirkko.
Raportoi Jussi
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)