Kuolema kutsuu tanssiin Inkoon kirkossa

Inkoon kirkkoon on maalattu Suomen ja myös Ruotsin keskiaikaisissa kirkoissa ainutlaatuinen kuolemantanssisarja. Maalauksessa kuolema luurankojen muodossa johdattaa eri säätyihin kuuluvia ihmisiä kohti itää ja viimeistä tanssia. Pohjoismaista vastaava maalaus tunnetaan vain muutamasta Tanskan ja Etelä-Ruotsin kirkosta.

Inkoon seurakunta ja keskiaikainen kivikirkko

Inkoon seurakunta on oletettavasti perustettu jo 1200-luvun alkupuolella, jolloin myös Inkoon kirkon rakentaminen on Inkoon seurakunnan mukaan aloitettu. Kirkkoa on laajennettu tämän jälkeen kahdessa eri vaiheessa laajennusten ajoittuessa aina 1500-luvun alkupuoliskolle saakka. Inkoon keskiaikainen kivikirkko on pyhitetty Pyhälle Nikolaukselle, joka on merenkulkijoiden, kauppiaiden, katuvien varkaiden sekä Kreikan, Venäjän ja Serbian suojelupyhimys. Uudenmaan keskiaikaisista kirkoista Inkoon kirkko onkin sijoitettu poikkeuksellisesti lähelle merenrantaa ja laivaväyliä. Tallinnassa 6.12.1335 päivätyllä kauppakirjalla Padisen luostari ja sen apotti ostivat laajat maa-alueet Inkoosta, Kirkkonummellta ja Pohjasta. Kirkon opasvihon mukaan onkin syytä olettaa, että virolaisella sistersiläisluostarilla oli Inkoossa kartano ja maatalo.

Markus Hiekkasen mukaan Inkoon kirkko on rakennettu kolmessa vaiheessa: Ensimmäiseen rakennusvaiheeseen kuului pieni runkohuone ja siihen mahdollisesti samanaikaisesti liitetty kuorirakennus. Toisessa vaiheessa kuoriosaa jatkettiin itään aina nykyiseen itäseinään saakka. Kolmannessa vaiheessa rakennusta laajennettiin siten, että siitä tuli Suomen toiseksi pisin keskiaikainen pitäjänkirkko (Hiekkanen 2014: Suomen keskiajan kivikirkot). 

Kalkkimaalaukset

Keskiaikaiset ja osin 1700-luvun kalkkimaalaukset ovat kattaneet aikoinaan lähes kaikki seinät ja holvaukset. Myöhemmin maalaukset kalkittiin piiloon reformaation vaatimusten mukaisesti, vain kuolemantanssi, kaksi vihkiristiä ja vaakuna jätettiin näkyviin (Hiekkanen 2014: Suomen keskiajan kivikirkot). Yhdessä kuorin maalauksista Eeva luodaan ja Jumala yhdistää Adamin ja Eevan (alla).

Ehdottomasti mielenkiintoisin ja kuuluisin maalaus on keskiaikaista pääportaalia ja kastepaikkaa vastapäätä oleva maalaus: kuolemantanssi. Maalaus on toteutettu mitä ilmeisimmin sen jälkeen, kun tanskalaiset hävittivät kirkon vuonna 1509, sillä kirkon vihkimisen yhteydessä maalattu vihkiristi on ollut peitossa eikä sitä ole huomioitu kuolemantanssin maalauksessa. 

Inkoon kuolemantanssi on lyhennelmä pisimmistä maalauksista, joissa saattoi olla useita kymmeniä tanssijoita. Sitä paljon vanhempia kuolemantanssin versioita löytyy mm. Ranskasta ja Saksasta. Useissa eurooppalaisissa maalauksissa maalausta selittävät tekstit, mutta Inkoossa näitä ei ole.

Kuorin holveissa on runsaasti köynnösornamentiikkaa ja erilaisia ristikuvioita (Hiekkanen 2014: Suomen keskiajan kivikirkot). Kuorin on erottanut kuoriaita, joka on mahdollisesti sijainnut ensimmäisen pilarin kohdalla.

Triumfikrusifiksi on 1300-luvun lopulta, ja se on sijoitettu kuori-ikkunoiden väliin.

- Jussi

Yläneen Kappelniitty

Kappelniityn muinaismuistoalue sijaitsee Varsinais-Suomen pohjoisosassa Yläneellä, joka nykyään kuuluu Pöytyän kuntaan. Yläne sijaitsee Säkylän Pyhäjärven eteläpuolella. Paikalle pääsee parhaiten omalla autolla, mutta julkisten kulkuvälineiden hyödyntäminen on myös mahdollista, sillä mm. Turusta, Loimaalta ja Eurasta lähtevät bussit pysähtyvät Yläneellä. Kohde on aivan Haverintien länsipuolella (navigaattoriin osoitteeksi esimerkiksi Haverintie 30) vastapäätä komeaa punaiseksi maalattua työväentaloa. Tienpiennar on sen verran leveä, että auton voi pysäyttää siihen jalkautumisen ajaksi.

Arkeologisten tutkimuksien mukaan Kappelniityn alueella on rautakaudelle ja keskiajalle ajoittuva asuinpaikka ja mm. röykkiöitä ja muinaispeltoja. Muinaispellosta löytyneestä ohranjyvästä ja pölkkyvehnänjyvästä tehdyn ajoituksen mukaan pelto on ollut käytössä merovingi- ja viikinkiajan taitteessa. Lisäksi perimätiedon mukaan paikalla on sijainnut Yläneen varhaisin kirkonpaikka. Ensimmäinen maininta Yläneen kappelista on vuodelta 1432.  Arkeologisissa tutkimuksissa on paikannettu toisesta päästä avoimen suorakaiteen muotoinen kivirakenne, joka on mahdollisesti kirkkoaita. Paikalla mahdollisesti sijainneesta kirkosta ei ole kuitenkaan saatu suoria arkeologisia todisteita, vaan oletus kirkonpaikasta perustuu alueen nimeen. Muinaismuistoalue on melko laaja, 3,5 hehtaaria, ja sieltä on hyvät näkymät Yläneenjoelle. Alueella sijaitsee myös lähde.

 

Vierailimme Kappelniitun muinaismuistoalueella huhtikuussa 2021, jolloin osa kivirakenteista oli selvästi nähtävillä. Paikalla oli Museoviraston pystyttämä taulu, jossa kuvattiin alueen arkeologisia kaivauksia ja niiden yhteydessä tehtyjä löytöjä.

Raaseporin linna - täydellinen taukopaikka

Snappertunassa sijaitseva Raaseporin linna ja sen pihamaa on täydellinen taukopaikka Länsi-Uudellamaalla matkailevalle arkeologian harrastajalle. Linnan löytää helpoimmin, kun laittaa navigaattorin osoitteeksi Raaseporin Linnantie 110. 

Raaseporin linna on rakennettu kallion päälle ja on ollut meren ympäröimä.

Raaseporin linna on rakennettu 1300-luvun lopulla, mutta alkuperäisiä keskiaikaisia rakenteita linnassa on jäljellä enää hyvin vähän. Linnaa on restauroitu ja konservoitu ahkerasti - linnan korjaus aloitettiin jo 1800-luvun lopulla silloisten ihanteiden mukaisesti. 

Linnan sisäpiha.

Linna rakennettiin aikoinaan kauppapaikaksi Tallinnan rinnalle, ja se toimi Länsi-Uudenmaan hallinnollisena keskuksena. Linnan toiminta oli aktiivisimmillaan 1470- ja 1480 -luvuilla ja toiminta hiipui 1500-luvun puolen välin jälkeen Helsingin kaupungin perustamisen jälkeen.

Linnan ympärillä, meren pohjassa on ollut paalutuksia, 

jotka ovat estäneet laivojen pääsyn ei toivotuista suunnista. Osa paalutuksesta on edelleen nähtävillä.

Raaseporin linna sijaitsi aikoinaan saaressa, sillä merenpinta oli tuolloin kaksi metriä nykyistä korkeammalla. Linnaa kiersi puinen paaluvarustus, jolla pyrittiin vaikeuttamaan vieraiden laivojen suoraa pääsyä linnalle. Paaluja on edelleen nähtävillä mm. nurmikentällä ja linnaan johtavalla kävelytiellä.

Linnan sisätila.
Kuvassa näkyvä ikkuna-aukko paljastaa linnanmuurin paksuuden.

Linna muodostuu päälinnasta ja kolmesta esilinnasta. Päälinnassa on myös porttitorni, johon pääsee kulkemaan kuvassa näkyvän portaikon kautta. Linna toimi aikoinaan kuninkaan linnana ja oli tärkeä hallinnollinen keskus Turun ja Viipurin linnojen ohella. Ruotsin kuningas Karl Knutsson Bonde asutti linnaa hoveineen vuosina 1465 - 1467. Tanskalaiset valloittivat linnan 1521, mutta kahden vuoden jälkeen Kustaa Vaasan kannattajat saivat vallattua linnan takaisin. Taistelujen jälkeen linna oli varsin huonossa kunnossa. Linna kunnostettiin, ja se toimi kunnostuksen jälkeen voutikunnan keskuksena päällikkönään linnanvouti. Linnan toimintaa ajettiin alas 1540-luvulla. Syinä olivat mm. Helsingin kaupungin perustaminen ja maan kohoaminen. Lopullisesti toiminta päättyi huonokuntoisessa linnassa 1500-luvun lopussa.

Linnassa ja sen lähellä on tehty runsaasti arkeologisia inventointeja ja kaivauksia. Viimeisin arkeologinen tarkastelu oli 2019 keväällä, jolloin linnan sisäänkäynnin edustalla, Raaseporijoen toisella puolella Slottsmalmenin pellolla toteutettiin pintapoiminta. Samalla alueella on aiemmin järjestetty yleisökaivauksia. Pintapoiminnassa löytyi mm. panssarinuolenkärki ja hevosenkengän kappaleita. Lisäksi havaittiin rakennuksista peräisin olevia löytöjä, kuten tiiltä ja laastia, jotka oletettavasti ovat kuuluneet linnaa edeltäviin tai linnan aikaisiin erillisiin rakennuksiin. Kyseessä voi olla esim. linnoitus, esilinna tai tarkastuspiste linnaan saapuvien matkalaisten ja tavaroiden tarkastamiseksi.

Linnan pihapiirissä on muutamia pöytiä ja penkkejä, joissa voi toteuttaa vaikka pienimuotoisen piknikin. On huomattava, että Linna ja sen alue on muinaismuistoaluetta, jossa on mm. tulenteko kielletty.

Raportoi Jussi.

Kirkkokaria katsastamassa

Köyliönjärven pohjoispuolella lähellä itärantaa sijaitsee pieni saari (https://goo.gl/maps/swrwK1D4ZPz), joka liittyy Köyliön keskiaikaiseen kirkolliseen perinteeseen. Perimätiedon mukaan Kirkkokarin tienoilla, Köyliönjärven jäällä, talonpoika Lalli sai piispa Henrikin kiinni ja onnistui surmaamaan hänet vuonna 1156. 

Kirkkokarin nykyinen laajuus on noin 40 x 40 metriä ja se kohoaa vedenpinnasta enimmillään noin metrin verran. Keskiajalla Kirkkokari oli huomattavasti pienempi, sillä Köyliönjärven vedenpintaa laskettiin 1800-luvun alussa perkaamalla Köyliönjokea ja edelleen 1938-40 sillä seurauksella, että vedenpinta järvessä laski noin metrin verran.

Arkeologisissa tutkimuksissa 1900-luvun alussa Kirkkokarilta löydettiin pienen puurakennuksen jäännös. Perimätiedon ja muutamien kirjallisten lähteiden mukaan jäännösten on arveltu olleen Pyhän Henrikin kappelin jäännökset. Nykyisten arkeologisten tietojen pohjalta kappelin perustaminen lienee tapahtunut 1400-luvun alkupuolella. Varhaisin kirjallinen tieto Kirkkokarista on vuodelta 1422.

Kirkkokarille pääsee seuraamalla Pyhän Henrikintieltä lähteviä viitoituksia (pyhän Henrikin muistomerkki). Auto on jätettävä P-paikalle ja jatkettavaa matkaa jalkapatikassa. Tieltä viitoitus ohjaa maatalon pihaan, josta opastus ohjaa edelleen kohti Köyliönjärven rantaa. Kävelyä Köyliönjärven rantaan, Kirkonniemeen, kertyy kaikkiaan noin 500-metriä.

Kirkonniemessä, Kirkkokaria vastapäätä, sijaitsee Kirkkokarille matkaavien käyttöön tarkoitettu soutuvene.

Kirkonniemi näkyy alla olevassa kuvassa vastarannalla, sillä kuva on otettu Kirkkokarin laiturin kohdalta.

Soutumatkaa kertyy noin 200-metriä.

Soutuveneen käyttö on maksutonta, mutta on suotavaa maksaa pieni kolehti Kirkkokarilla sijaitsevaan lippaaseen. Lahjoitetut rahat käytetään veneen ylläpitoon.

Itse Kirkkokarilla on Pyhän Henrikin muistomerkki ja sitä reunustava kiviladelma, joka on myöhemmin koottu muistuttamaan keskiaikaisen kirkkorakennuksen paikasta.

Kirkkokari on historiallisesti mielenkiintoinen paikka, joka muistuttaa kirkon aktiivisesta poliittisesta toiminnasta keskiajalla. Opastaulun mukaan Kirkkokarin rakennushanke on hyvinkin voinut liittyä laajaan Turun hiippakunnan johdon ja paikallis-seurakuntien poliittiseen ohjelmaan, jonka tarkoituksena on ollut Henrik-pyhimyksen aseman ja arvostuksen kohottaminen sekä palvonnan lisääminen. Kirkkokarilla sijaitseva kappelista luotiin alkupiste (Statio) pyhiinvaellukselle, joka jatkui aina Nousiaisten kirkolle saakka.

Wikipedian mukaan Kirkkokari oli Pyhän Henrikin tienä tunnetun pyhiinvaellusreitin alkuperäinen lähtöpaikka, josta suunnattiin kohti piispa Henrikin hautapaikkaa Nousiaisten kirkkoa. Myöhemmin reitiksi vakiintui Turun tuomiokirkosta Kokemäellä sijaitsevaan Pyhän Henrikin saarnahuoneeseen johtava kulkureittien yhdistelmä, joka kulki myös Kirkkokarin kautta.

Raportoi Jussi

Biskupin, Puola

Biskupin on moniperiodinen muinaisjäännöskohde, joka sijaitsee Puolassa, Gdanskista noin 200 kilometrin ja Varsovasta runsaan 300 kilometrin päässä. (Biskupinin sijainti https://goo.gl/maps/4GbRdS5Sapy)

Parhaiten kohde tunnetaan pronssi- ja varhaisen rautakauden aikaan sijoittuvasta vallien ympäröimästä kylästä, joka edustaa Lusatian kulttuuria. Kylän jäännökset säilyivät poikkeuksellisen hyvin veden alla hapettomissa oloissa. Kohde löydettiin 1930-luvulla, ja se on yksi Puolan maineikkaimmista. Sitä on joskus kuvattu "Puolan Pompejiksi", ja siitä kiinnostui jopa Saksan natsipuolueen SS-Ahnenerbe-seura, joka etsi sieltä toisen maailmansodan aikana germaanisia juuriaan.

Biskupinissa on asuttu mesoliittiselta kivikaudelta alkaen nykypäiviin asti. Aluetta on kaivettu vuosien varrella moneen otteeseen, ja tutkituille paikoille on pystytetty mielikuvitusta ruokkivia rekonstruktioita eri aikakausien asumuksista mesoliittisista oksamajoista aina keskiaikaiseen kylään saakka. Kesällä kohde on vilkkaampi. Siellä järjestetään monenlaisia tapahtumia ja muun muassa kokeellisen arkeologian toimintaa.

Kohde on auki ympäri vuoden, vaikka talviaikaan monet rekonstruktiotrakennuksista ovat kiinni. Pääsymaksu on aikuiselta 10 zlotya eli pari euroa ja hintaan saa puolankielisen kartan alueesta. Kartalla on onneksi kohteiden luonnehdinnat englanniksi. Kävimme kohteessa maaliskuun puolivälissä, jolloin lunta ei alueella ollut lainkaan ja lämpötilakin mukavasti plussan puolella. Vaikka kaikkea ei päässyt näkemään ajankohdan vuoksi (jopa lipunmyyjää joutui odottelemaan hetken, kun paikka vaikutti niin kuolleelta), alueeseen sai tutustua hyvässä rauhassa, koska muita kävijöitä oli vain kourallinen. Käynnin aluksi kohteesta näytettiin puoli tuntia kestävä englanninkielinen video, joka auttoi ymmärtämään alueen tutkimushistoriaa ja merkitystä - vaikkakin äänentoistossa oli paikan päällä toivomisen varaa.Videon katsomista suositellaan kaikille kävijöille. Kohdetta on käytetty mm. arkeologien koulutuskaivauksissa vuosikymmeniä.

Tältä näytti alueen sisäänkäynti lipunmyyntirakennuksesta käsin. Oikealla olevasta majasta ilmaantui yllättyneen näköinen vahtimestari tarkastamaan lippumme.

Kun kävelimme polkua pitkin kohti tärkeintä muinaisjäännösaluetta, lehtometsän loputtua eteemme avautui tällainen näky:

Rekonstruktion edessä oli malli siitä, millaiselta alue on käyttöaikanaan näyttänyt. Järven ympäröimien vallien sisällä on sijainnut kymmeniä pitkätaloja. 

Kylään on ollut vain yksi sisäänkäynti, joka on saattanut näyttää tällaiselta. Muinaisjäännöksessä on säilynyt lähinnä rakennelmien alaosa, joten torni tai sen ulkonäkö lienevät rekonstruktion laatijan keksimiä. Kylään on kuljettu lankkuilla katettua polkua tai siltaa pitkin. Muurit koostuivat neliön muotoisista vierekkäisistä hirsikehikoista, jotka oli täytetty hiekalla ja savella. Järvenranta oli katettu toisesta päästään teroitetuilla maahan limittäin isketyillä pölkyillä, jotka estivät maata kulumasta vallin alta. Kaivauskuvissa nämä massiiviset rakenteet erottuivat selvästi.

Pitkätalojen välissä kulki laudoilla katetut kujat. Talot sijaitsivat hyvin lähekkäin. Ne muistuttivat rivitaloja, sillä yhdessä talossa oli useita erillisiä huoneita, joissa oli omat sisäänkäynnit ja tulisijat. Yhteen huoneista oli perustettu valokuvanäyttely alueen tutkimushistoriasta. Alla oleva kuva on otettu vallin päältä pitkätalojen takaa kohti sisäänkäyntiä.

Biskupinissä on myös merkkejä neoliittisesta viljely-yhteisöstä. Kaivausten perusteella tehty rekonstruktio näyttää ulkoisesti samantyyppiseltä kuin vanhempi Lusatian kulttuurin aikainen, mutta sisäänkäynti on päädyssä ja sisätilat ovat melko avoimet pieniä karja-, makuu- tai säilytysaitauksia lukuun ottamatta.

Puolan lisäksi tärkeimmät tiedot kohteista on esitetty englanniksi. Alla oleva taulu esitti neoliittisen rakennuksen pohjapiirrosta. Sisällä oli ollut kaksi tulisijan paikkaa, ja ulkopuolella yksi ruumishauta. Rakennusten vieressä oli myös lähde, jonka kaivauksissa oli löydetty lukuisia käyttökausia (esineistö: keramiikan sirpaleita, kivilatomuksia ja luultavia uhrilahjoja) aina keskiajalle saakka.

Neoliittisen rakennuksen sisätiloja:

Rakennuksen seinärakennetta. Hirsien välit on tilkitty savella.

Biskupiniin pääsee parhaiten omalla autolla - tai tietysti bussilla, jos se on retkikohteena. Alue on hyvin tasainen ja esteetön. Neoliittiselle "farmille" jouduimme kapuamaan ratakiskojen yli portaita pitkin, mutta huonojalkaisemmat pääsevät sinne varmasti myös tasaista polkua huoltoporttia pitkin. Kesäisin alueen vieressä on ilmeisesti myös ruokailu- ja kahvittelumahdollisuus. WC-tilat sijaitsevat sekä lipunmyyntirakennuksessa että kesäisin sen vieressä olevassa erillisessä rakennuksessa.

Kohteessa kävivät Jussi ja Tanja

Narva

Rakverestä on Narvaan reilu sata kilometriä matkaa. Lähdimme aamupalan jälkeen ajelemaan E20-tietä, joka on melko suoraa ja hyväkuntoista. Poikkesimme tieltä Purtsen kohdalla vasemmalle kohti rannikkoa ja kävimme katsastamassa 1500-luvulta peräisin olevan Purtsen vasallilinnan ulkoapäin. Kellonajasta ja vuodenajasta johtuen paikka näytti hyvin hiljaiselta.

Purtsesta jatkoimme taas Narvaan päin. Narvan kaupungin lähetessä tie muuttui töyssyiseksi. Vaikutti siltä, että tie oli jokin aika sitten kaivettu auki noin 100 metrin välein viemäri- tai muiden töiden vuoksi. Rakennuskanta oli kaupungin laitamilla ehtaa neuvostoliittolaista - ja luultavasti viimeksi remontoitukin viimeksi neuvostoaikana. Päämääränämme oli kuitenkin aivan Narvajoen rannalla Venäjän rajalla sijaitseva Hermannin linnaksikin kutsuttu Narvan linna, joka on tiettävästi Viron parhaiten säilynyt linna. Se on perustettu 1270-luvulla Tanskan kuninkaan edustajan asuinpaikaksi. Narvajoen toisella puolella sijaitsee Iivana III:n 1400-luvun lopulla rakennuttama Iivananlinna eli viroksi Jaanilinna linnus. Narvan linnaan löysi helposti, kun seurasi Venäjälle osoittavia kylttejä. Ennen raja-asemaa oli aukio, johon auton pystyi jättämään. Pysäköinti oli maksullinen. Linnanpihalla limittyivät historian eri kaudet, kun keskiaikaisten rakennusten välissä suuntaa viittoo itse Lenin.

Narvan linnan silmiinpistävin osa oli 51 metriä korkea Pitkän Hermannin torni, jonne kannatti kiivetä tukalan jyrkistä ja kapeista portaista huolimatta, sillä näkymät sekä Viro että Venäjän puolelle olivat huikeat. Tornin yläosaa kiertävä puinen parvi tosin jäi korkeanpaikan kammoiselta katsastamatta, kun sen lattialankkujen välistä näkyi myös suoraan alaspäin linnanpihalle. Alakerroksissa oli Narvan kaupungin ja linnan historiaa ja tietysti myös Narvan taistelua käsitteleviä näyttelyhuoneita. Linnassa vierähtää helposti parikin tuntia. Linnaa kannattaa ehdottomasti käydä katsomassa myös ylempää Narvajoen juoksulta, sillä näkymässä on taikaa: kaksi vanhaa linnoitusta nököttävät toisiaan vasten joen eri puolilla.

Linna oli auki joka päivä klo 10-18. Talvikaudella pääsymaksu oli vain 3 euroa, kesällä sesonkiaikana maksu on kaksinkertainen, mutta linnanpihalla on silloin paljon enemmän toimintaa, muun muassa käsityönäytöksiä ja myyntikojuja. Linna on hyvin vaikeakulkuinen ja jopa lipunmyyntiin, näyttelysaleihin ja vessoihin pääseminen edellyttää portaiden nousemista ja kynnysten ylittämistä.

Rajan läheisyys (rajanylityspaikka on aivan linnan vieressä) tekee Narvasta rauhattoman ja liikenteeltään tukkoisen. Mekään emme viihtyneet siellä pitempään vaan lähdimme ajamaan pitkin Narvajoen alajuoksua Narva-Joensuuta kohti. Alueella on tehty viime vuosina arkeologisia kaivauksia muun muassa nuorakeraamisella asuinpaikalla, ja niihin on osallistunut suomalaisiakin harrastajia. Me emme lähteneet etsimään kaivauspaikkoja, sillä tie näytti jo sellaiselta: päällysteessä ja tiessä oli isoja aukkoja, joita kiertelimme, ja vauhti oli pakostakin hiljainen. Maisemia ehti katsella hyvin. Narva-Joensuussa nautitun lounaan jälkeen lähdimme ajamaan taas kohti länttä.

Matkalla kävimme muun muassa Kiviõlissä. Kivijätteestä oli rakennettu muun muassa Baltian korkein tekomäki. Lunta ei tosin ollut, mutta mäellä kökötti hiihtohissejä ja rinnevaloja. Palavan kiven alueen maisemat näyttävät ajoittain lohduttomilta, ja lohduttomuutta korosti jotenkin vielä mielikuva upeista keskiaikaisista linnoista, jotka olimme juuri nähneet.

Rakvere ja Kunda

Matka jatkui Rebalasta kohti Rakverea, joka sijaitsee noin sadan kilometrin päässä Tallinnasta itään, suurin piirtein Tallinnan ja Narvan puolessa välissä. Tie Rakvereen jatkui hyväkuntoisena moottoritienä Haljalaan saakka, jonka jälkeen tie muuttui kaksikaistaiseksi maantieksi.

Rakvere on Viron viidenneksi suurin kaupunki, josta on Suomenlahden rannikolle matkaa noin parikymmentä kilometriä. Kaupungin suurin nähtävyys on linnamäellä (Vallimägi) sijaitseva keskiaikainen linnoitus ja suurikokoinen alkuhärkää, Tarvasta, esittävä patsas.

Olimme varanneet hotelli Villa Theresan Rakveren keskustan laitamalta noin parinkymmenen minuutin kävelymatkan päässä historiallisesta keskustasta. Hotelli osoittautui siistiksi ja varsin rauhalliseksi yöpymispaikaksi, jonka ravintolapalveluita emme tällä reissulla testanneet. Rakveren keskustasta löytyi muutama varsin kelvollinen ja kohtuuhintainen ravintola. Esimerkiksi ravintola "Slaavi Köök - 12 kuud" osoitteessa Lai tänav 11 tarjoili erinomaista venäläistä ruokaa hinnalla, johon satunnainen Tallinnan kävijä harvemmin törmää.

Hyvin nukutun yön jälkeen suuntasimme auton kohti Vallimägeä ja keskiaikaista linnaa. Linna rakennettiin 1200-luvun alkupuolella, ja se räjäytettiin puolalaisten ja lopullisesti ruotsalaisten toimesta 1500-luvun alkupuolella. Itse linna oli kohtalaisessa kunnossa, sillä vain ylin kerros oli täydellisesti tuhoutunut. Valitettavasti linnasta oli kuitenkin tehty kaupallinen tuote, jonka itseisarvona oli linnassa ja linnapihalla järjestetyt erilaiset kaupalliset tapahtumat, kuten jousiammunta ja myyjäiset.

Emme viihtyneet linnassa kovin pitkään, vaan jatkoimme matkaa kohti Kundaa. Tavoitteena oli löytää Kundan läheisyydessä sijaitseva Lammasmägi, jossa on sijainnut kivikautinen asuinpaikka. Paikka on aiemmin ollut saari. Alue löydettiin sattumalta 1800-luvun lopulla, kun Kundan sementtitehdas etsi kalkkikiveä sementin raaka-aineeksi. Joidenkin lähteiden mukaan Lammasmäeltä on löydetty arkeologisissa kaivauksissa yli 25 000 luusta valmistettua esinettä. Kun myöhemmin muista paikoista löytyi vastaavia mesoliittisen kivikauden luuesineitä, niin nekin laskettiin suurimman löytöpaikan mukaan Kundan kulttuuriin kuuluvaksi.

Kundan keskustasta oli opasteita Lammasmäelle, mutta me suunnistimme paikalle Lammasmäen puhkekeskuksen eli lomakeskuksen opasteiden mukaan jo ennen Kundan keskustaa. Mäki sijaitsi aivan puhkekeskuksen läheisyydessä tien toisella puolella. Paikalla oli opaste, mutta tekstistä ei juuri saanut enää selvää.

Itse Kundan taajama oli kirjaimellisesti harmaa sementtipölystä johtuen. Jos mielenkiintoa riittää, voi tutustua Kundan sementtitehtaan museoon, joka on perustettu 1960-luvulla. Me emme kuitenkaan jääneet pyörimään Kundan tehtaan piippujen lomaan, vaan sen sijaan katsastimme lähellä sijainneen Viru-Nigulan keskiaikaisen kivikirkon. Viru-Nigulan Püha Nikolausen kirkko valmistui 1200-luvulla, ja se on Virumaan vanhin säilynyt kirkko.

Raportoi Jussi