Kuolema kutsuu tanssiin Inkoon kirkossa

Inkoon kirkkoon on maalattu Suomen ja myös Ruotsin keskiaikaisissa kirkoissa ainutlaatuinen kuolemantanssisarja. Maalauksessa kuolema luurankojen muodossa johdattaa eri säätyihin kuuluvia ihmisiä kohti itää ja viimeistä tanssia. Pohjoismaista vastaava maalaus tunnetaan vain muutamasta Tanskan ja Etelä-Ruotsin kirkosta.

Inkoon seurakunta ja keskiaikainen kivikirkko

Inkoon seurakunta on oletettavasti perustettu jo 1200-luvun alkupuolella, jolloin myös Inkoon kirkon rakentaminen on Inkoon seurakunnan mukaan aloitettu. Kirkkoa on laajennettu tämän jälkeen kahdessa eri vaiheessa laajennusten ajoittuessa aina 1500-luvun alkupuoliskolle saakka. Inkoon keskiaikainen kivikirkko on pyhitetty Pyhälle Nikolaukselle, joka on merenkulkijoiden, kauppiaiden, katuvien varkaiden sekä Kreikan, Venäjän ja Serbian suojelupyhimys. Uudenmaan keskiaikaisista kirkoista Inkoon kirkko onkin sijoitettu poikkeuksellisesti lähelle merenrantaa ja laivaväyliä. Tallinnassa 6.12.1335 päivätyllä kauppakirjalla Padisen luostari ja sen apotti ostivat laajat maa-alueet Inkoosta, Kirkkonummellta ja Pohjasta. Kirkon opasvihon mukaan onkin syytä olettaa, että virolaisella sistersiläisluostarilla oli Inkoossa kartano ja maatalo.

Markus Hiekkasen mukaan Inkoon kirkko on rakennettu kolmessa vaiheessa: Ensimmäiseen rakennusvaiheeseen kuului pieni runkohuone ja siihen mahdollisesti samanaikaisesti liitetty kuorirakennus. Toisessa vaiheessa kuoriosaa jatkettiin itään aina nykyiseen itäseinään saakka. Kolmannessa vaiheessa rakennusta laajennettiin siten, että siitä tuli Suomen toiseksi pisin keskiaikainen pitäjänkirkko (Hiekkanen 2014: Suomen keskiajan kivikirkot). 

Kalkkimaalaukset

Keskiaikaiset ja osin 1700-luvun kalkkimaalaukset ovat kattaneet aikoinaan lähes kaikki seinät ja holvaukset. Myöhemmin maalaukset kalkittiin piiloon reformaation vaatimusten mukaisesti, vain kuolemantanssi, kaksi vihkiristiä ja vaakuna jätettiin näkyviin (Hiekkanen 2014: Suomen keskiajan kivikirkot). Yhdessä kuorin maalauksista Eeva luodaan ja Jumala yhdistää Adamin ja Eevan (alla).

Ehdottomasti mielenkiintoisin ja kuuluisin maalaus on keskiaikaista pääportaalia ja kastepaikkaa vastapäätä oleva maalaus: kuolemantanssi. Maalaus on toteutettu mitä ilmeisimmin sen jälkeen, kun tanskalaiset hävittivät kirkon vuonna 1509, sillä kirkon vihkimisen yhteydessä maalattu vihkiristi on ollut peitossa eikä sitä ole huomioitu kuolemantanssin maalauksessa. 

Inkoon kuolemantanssi on lyhennelmä pisimmistä maalauksista, joissa saattoi olla useita kymmeniä tanssijoita. Sitä paljon vanhempia kuolemantanssin versioita löytyy mm. Ranskasta ja Saksasta. Useissa eurooppalaisissa maalauksissa maalausta selittävät tekstit, mutta Inkoossa näitä ei ole.

Kuorin holveissa on runsaasti köynnösornamentiikkaa ja erilaisia ristikuvioita (Hiekkanen 2014: Suomen keskiajan kivikirkot). Kuorin on erottanut kuoriaita, joka on mahdollisesti sijainnut ensimmäisen pilarin kohdalla.

Triumfikrusifiksi on 1300-luvun lopulta, ja se on sijoitettu kuori-ikkunoiden väliin.

- Jussi

Kuvia Rakanmäeltä

Tornion Laivajärvellä sijaitsee yksi Pohjois-Suomen merkittävimmistä rautakautisista muinaisjäännösalueista nimeltään Rakanmäki. Alueella on kahdeksan rautakautista hautaröykkiötä sekä näyttävä keskeltä avoin kivilatomus. Rakanmäki löytyi 1954, jolloin paikallinen opettaja ilmoitti kiviraunioista Muinaistieteelliselle toimikunnalle. Aluetta tutkinut arkeologi Nils Cleve totesi rauniot muinaishaudoiksi. Lisäksi alueen läheltä löydettiin vuonna 1980 asuinpaikka, jossa oli merkkejä raudanvalmistuksesta. 

Rakanmäki sijaitsee Tornion ja Keminmaan välisen tien nro 921 varrella Laivakankaan raviradan lähellä. Viitoitus alueelle löytyy vasta Laivajärventieltä. Henkilöautolla voi ajaa heikkokuntoista metsätietä noin 500 m lähes röykkiöalueen läheisyyteen, josta matkaa ryökkiöille on noin 200 metriä. Paikalla ei ole tilaa kuin yhdelle autolle ja auton kääntäminen metsätiellä voi olla varsinkin sateen jälkeen hankalaa. Tie jatkuu noin 300 metriä isommalle tielle, mutta tie oli sen verran uralla ja kartalla näkyi ylitettävä oja, joten emme lähteneet kokeilemaan ajamista sitä kautta tavallisella henkilöautolla.

Kaksi hautaröykkiötä on tutkittu. Toisesta röykkiöstä löytyi mm. pronssisen kaularenkaan katkelma ja palanutta ihmisluuta. Asuinpaikalta löydettiin liesikiveyksiä ja kuoppaliesiä, lisäksi esinelöytöinä tuluskivet, rautainen nuolenkärki, pronssispiraali ja metallien sulatuksessa käytetyt upokkaiden katkelmat. Upokkaista löytyi pisara pronssia. Mielenkiintoinen löytö oli norlantilainen rautainen lapioharkko, joka tunnistettiin metallinvalmistuksessa käytetyksi raaka-aineeksi.

Rakanmäen esineistöä Tornionlaakson museosta. Kuvan ylälaidassa lapioharkko.

Tornionlaakson museo on julkaissut alueesta www-sivut, joilla on mm. drone-kuvaa alueesta.

Alla on heinäkuun lopulla 2022 otettuja kuvia alueelta.

Yleiskuva alueesta Susihaudan (kivikehä) suuntaan.

Röykkiö

Röykkiöitä pohjoisen suuntaan.

Susihauta.

Jussi

Rieskaronmäki Nakkilassa

Tällä kertaa kohteemme on Nakkilan Rieskaronmäki, joka on tunnetuin pronssikautinen asuinpaikka ja röykkiöalue Suomessa. Rieskaronmäki sijaitsee Anolan kylässä lähellä Ulvilan rajaa. Päästääkseen kohteeseen on ajettava maatalon pihapiirin läpi pellon laitaa vievää tietä, jossa on  pysäköintimahdollisuus parille henkilöautolle. Pysäköintialueelta johtaa merkitty noin 250 m mittainen polku röykkiöille ja asuinpaikalle. Tällä bloggauksella esitetään lähinnä kohteelle pääsy, sillä Rieskaronmäestä on lukuisia hyviä kuvauksia netissä. Jäljempänä on pari linkkiä alueen historiaan.

Rieskaronmäelle pääsee ajamalla Suomalaisentien päähän Nakkilan Golf-kentän ohitse, kunnes vastaan tulee maatilan piha-alue. Jotta pääsee kohteelle, on ajettava maatalon pihan poikki opasteen mukaisesti kohti peltoa (Uotinperä) menevää peltotietä. Tietä ajetaan noin 200 metriä, kunnes tie päättyy. Kääntöpaikalla on  opaste Rieskaronmäelle.

Pysäköinti

Pysäköintialueen opaste

Ensimmäiset arkeologiset kaivaukset kohteessa tehtiin jo 1960-luvulla Unto Salon johdolla. Rieskaronmäeltä löytyi yhteensä 11 röykkiötä ja talojen pohjia. Alueeseen kannattaa tutustua etukäteen, silla merkkejä maastossa on vaikea hahmottaa, varsinkin kun kasvillisuuden määrä lisääntyy kohti kesää mentäessä. 

Hyviä kuvauksia alueesta löydät mm:

https://www.kyppi.fi/palveluikkuna/mjhoito/read/asp/r_alue_det.aspx?ALUE_ID=531400002

https://fi.wikipedia.org/wiki/Rieskaronm%C3%A4ki

Röykkiö

Maansekaisia röykkiöitä

Asuinpaikka

Alue ei ole esteetön, vaikka polulta on raivattu pois mm. kaatuneita puita. Paikalle pääsee kuitenkin polkua pitkin kuivin jaloin lenkkareilla.

Paikalla kävivät 30.4.2022 T&J

Suvannon kylä, Pelkosenniemi

Itä-Lapissa Pelkosenniemellä sijaitseva Suvannon kylä on luokiteltu valtakunnallisesti arvokkaaksi maisema-alueeksi ja valtakunnallisesti merkittäväksi kulttuuriympäristöksi. Kylä sijaitsee Kitisenjoen rannalla linnuntietä noin 11 kilometriä Pelkosenniemen kirkonkylältä luoteeseen. Kylän asustushistoria alkaa uudisasutuksesta, joka vakiintui 1600-luvun lopulla. Uudisasukkaita houkuteltiin muun muassa 15 vuoden verovapaudella ja vapautuksella sotaväenotosta.

Pelkosenniemi
 

Jokivarsimaisema on muuttunut varsin paljon, sillä kylän lähellä on vuonna 1990 valmistunut Kemijoki Oy:n Kokkosnivan voimalaitos. Voimalaitoksen rakentamisen yhteydessä vedenpinta nousi suvannon kohdalta 3,5 metriä. Maisemointi tehtiin Kemijoki Oy:n, kylän asukkaiden ja Museoviraston laatiman maisemanhoitosuunnitelman pohjalta. Kaikki kylän rakennukset säilyivät kuitenkin ennallaan.

 

 

Vanhimmat säilyneet talot ovat 1700- ja 1800-luvuilta. Kylän peräpohjolaista rakennustyyliä edustava rakennuskanta on poikkeuksellisesti säilynyt Lapin sodan tuhoilta syrjäisen sijaintinsa takia. Hirsiset päärakennukset ovat sopusuhtaisia, pitkänomaisia ja usein punamullalla maalattuja. Vaikutelma on hyvin hillitty ja maisemaan sopiva.

 

Talojen pihapiireissä päärakennus ja navetta ovat vastakkain, kolmannelle sivulle on yleensä rakennettu makasiinirakennus. Aitat, riihet, savusaunat ja ladot on sijoitettu pihapiirin ulkopuolelle.

Hirrestä tehdyt rakennukset ovat yksikerroksisia. Päärakennusten toiseen päähän on tyypillisesti sijoitettu pirtti ja toiseen päähän porstua ja kamari. Rakennuksia on lämmitetty luonnonkivistä muuratuilla pirttimuureilla.

Maisemiin viehtyneille vieraille on tarjolla kylässä majoitusta, ja ainakin kesällä 2021 kylässä toimi myös kesäkahvila, joka oli muutaman tunnin päivässä avoinna.

Maisemanmuutoksesta huolimatta rakennusryhmät antavat hyvän kuvan vanhoista ajoista.

Kylään pääsee periaatteessa Pelkosenniemen pohjoispuolelta alkavaa Kokkosnivantietä pitkin, joka seurailee Kitisenjoen pohjoisrantaa, mutta tie on hyvin huonokuntoinen. Autoja ja matkustajia hellivämpi lähestymissuunta on etelä ja 1990-luvulla valmistunut silta. Aiemmin kylän yhdisti Kitisenjoen etelärannalle lossi, joka on nykyisin näytteillä sillan eteläpään länsipuolella.

2.9.2021 T&J

Yläneen Kappelniitty

Kappelniityn muinaismuistoalue sijaitsee Varsinais-Suomen pohjoisosassa Yläneellä, joka nykyään kuuluu Pöytyän kuntaan. Yläne sijaitsee Säkylän Pyhäjärven eteläpuolella. Paikalle pääsee parhaiten omalla autolla, mutta julkisten kulkuvälineiden hyödyntäminen on myös mahdollista, sillä mm. Turusta, Loimaalta ja Eurasta lähtevät bussit pysähtyvät Yläneellä. Kohde on aivan Haverintien länsipuolella (navigaattoriin osoitteeksi esimerkiksi Haverintie 30) vastapäätä komeaa punaiseksi maalattua työväentaloa. Tienpiennar on sen verran leveä, että auton voi pysäyttää siihen jalkautumisen ajaksi.

Arkeologisten tutkimuksien mukaan Kappelniityn alueella on rautakaudelle ja keskiajalle ajoittuva asuinpaikka ja mm. röykkiöitä ja muinaispeltoja. Muinaispellosta löytyneestä ohranjyvästä ja pölkkyvehnänjyvästä tehdyn ajoituksen mukaan pelto on ollut käytössä merovingi- ja viikinkiajan taitteessa. Lisäksi perimätiedon mukaan paikalla on sijainnut Yläneen varhaisin kirkonpaikka. Ensimmäinen maininta Yläneen kappelista on vuodelta 1432.  Arkeologisissa tutkimuksissa on paikannettu toisesta päästä avoimen suorakaiteen muotoinen kivirakenne, joka on mahdollisesti kirkkoaita. Paikalla mahdollisesti sijainneesta kirkosta ei ole kuitenkaan saatu suoria arkeologisia todisteita, vaan oletus kirkonpaikasta perustuu alueen nimeen. Muinaismuistoalue on melko laaja, 3,5 hehtaaria, ja sieltä on hyvät näkymät Yläneenjoelle. Alueella sijaitsee myös lähde.

 

Vierailimme Kappelniitun muinaismuistoalueella huhtikuussa 2021, jolloin osa kivirakenteista oli selvästi nähtävillä. Paikalla oli Museoviraston pystyttämä taulu, jossa kuvattiin alueen arkeologisia kaivauksia ja niiden yhteydessä tehtyjä löytöjä.

Läpikulkumatkalla Lahdessa - katso nämä kohteet

Usein satunnaisen kesämatkailijan tie kulkee Lahden kautta. Tällöin voi piipahtaa kahdessa helposti saavutettavassa kohteessa: radanrakentajien hautausmaalla ja vuoden 1918 Lahden taistelupaikalla. Aloitetaan vinkkaus vanhemmasta kohteesta eli Pietarin radan rakentajien hautausmaasta.

Nälkäradan rakentajien hautausmaa Lahdessa

Pietarin radan suunnittelu aloitettiin jo 1850-luvulla, mutta sen rakentaminen alkoi vasta suurten nälkävuosien aikana 1867. Radan rakentaminen aloitettiin samanaikaisesti Riihimäeltä kohti Lahtea ja Pietarista kohti Viipuria. Radan rakentamisen eräs tavoite oli tarjota työtä ja toimeentuloa työtä vailla oleville ihmisille Suomessa puhjenneen nälänhädän aikana. Pietarin rataa kutsutaankin usein nälkäradaksi.

Radan varrelle saapui valtava määrä nälän ajamia ja kerjuulla olleita ihmisiä työn toivossa. Usein väki saapui perheineen. Rakentajat majoittuivat tilapäisasuntoihin hyvin ahtaasti. Puutetta oli kaikesta: ruuasta, hygieniasta ja terveydenhuollon palveluista. Väestön joukossa alkoi puhjeta kulkutauteja, kuten lavantautia. Taudit levisivät ahtaasti majoittuneiden ihmisten joukossa nopeasti ja kuolleisuus alkoi nousta. Joidenkin arvioiden mukaan pahimmillaan yhden vuoden aikana radan rakentajista menehtyi noin 20 %. Työmailta taudit levisivät myös radanvarren paikkakuntien väestöön. Esimerkiksi Wikipedian mukaan Hollolan noin 7 000 asukkaasta kuoli yksistään vuonna 1868 yli tuhat ihmistä. Tämä johti siihen, että ulkopaikkakuntalaisten hautaaminen estettiin Hollolan seurakunnan hautausmaahan, ja Lahtihan kuului Hollolaan vuoteen 1905 asti. Ulkopaikkakuntalaiset haudattiinkin omaan hautausmaahansa radan varrelle, ja hautaus toimitettiin joukkohautauksena.

Lahden radanrakentajien hautausmaa sijaitsee harjulla Lahti–Nastola-maantien ja valtatie 12:n risteyksen lähellä. Hautausmaahan on haudattu vuosina 1867 ja 1868 menehtyneitä radanrakentajia. Siellä lepää arvioiden mukaan noin 300 vainajaa. Se on vain yksi useista radanrakentajien joukkohaudoista.

Radan ensimmäinen valmistunut osuus oli Riihimäki–Lahti, joka avattiin 1. marraskuuta 1869. Rataa sanotaan joskus myös luuradaksi, sillä rakentajista kuoli niin suuri osa.

Hautausmaalle on opastus valtatie 12:lta, ja paikan löytää myös helposti, kun kirjoittaa Google Maps -palveluun "Radanrakentajien hautausmaa". Auto on jätettävä harjun rinteessä olevalle pysäköintialueelle, sillä kulku hautausmaalle on suljettu puomilla. Kävelymatkaa ylämäkeen on soratietä noin 200 metriä, ja hautausmaa sijaitsee harjun aivan laella metsän keskellä. Se on ympäröity ratakiskoista tehdyllä aidalla.

Radanrakentajien hautausmaa

Aluetta kiertää ratakiskosta tehty aita

Muistopaasi

Hautausmaan ainoa hautakivi

Vuoden 1918 taistelupaikat Salpausselän harjulla

Kun taistelu Tampereesta oli käyty, punaiset olivat menettäneet vahvimman pohjoisen tukialueensa. Tappion jälkeen punaiset joukot perheineen pyrkivät vetäytymään kohti itää ja etelää. Keskeinen reitti kulki Lahden läpi Riihimäki–Pietari radan ja maanteiden kautta.

Turvatakseen Lahden strategisesti tärkeän alueen punakaartin Lahden rykmentti miehitti kaikki Lahden keskustaa ympäröineet korkeat harjualueet ja kaivoi puolustusasemat niiden eteläisille rinteille. Näistä asemista punakaartilaiset tulittivat etelän suunnasta hyökänneitä saksalaisia 19.4.1918. Saksalaiset asettuivat vastakkaisille kukkuloille mm. Renkomäelle. Taistelut olivat ankaria ja osapuolten asemia tulitettiin mm. tykistöllä ja konekivääreillä.

Taisteluiden jälkeen punaiset joutuivat vetäytymään keskeisiltä kukkuloilta ja Lahden keskustasta kaupungin ulkopuolisille harjuille. Saksalaisia kaatui Lahden valtauksessa kuusi ja haavoittui 30, mutta punaisten tappioista ei ole tarkkaa tietoa. Harjuasemien taisteluiden jälkeen punaiset yrittivät vallata Lahden keskustan useasti, mutta saksalaiset onnistuivat torjumaan hyökkäykset. Saksalaisten vastahyökkäys ratkaisi lopullisesti Lahden hallinnan ja punaiset joutuivat antautumaan 1. toukokuuta. 

Saksalaisten ja punakaartin taistelukaivantoja on nähtävissä Lahtea ympäröivillä harjukukkuloilla. Helpoimmin voi tutustua saksalaisten rakentamiin taistelukaivantoihin. Punaiset saivat harjun valloitettua väliaikaisesti 29.4.1918, mutta saksalaiset valtasivat sen pian takaisin. Taistelukaivantojen luo pääsee, kun kääntyy Lahden halki kulkevalta valtatie 12:lta Kärpäsenmäen juurella olevista liikennevaloista kohti hyppyrimäkiä Suurmäenkadulle (valtatie 12:n ja Kärpäsenkadun risteyksessä olevan Hesburgerin kulmalta). Autolle on tilaa ylämäen jälkeen vasemmalla sijaitsevan Kamppailuareenan pysäköintialueella Suurmäenkatu 4:ssä. Pysäköintialueelta lähtee kohti itää harjun laelle ulkoilureitti (valitse se, joka sijaitsee keskellä harjua), älä siis jatka Suurmäenkatua. Ensimmäinen taisteluhauta on rinteessä heti muutaman kymmenen metrin päästä vasemmalla. Taistelualueelle on sijoitettu infotauluja, joissa kerrotaan tapahtumien kulusta. Taisteluhaudat kiertävät harjun lakea, jonne on sijoitettu myös muinaisjäännöksestä kertovia kylttejä.

Lahden kaupunginmuseon arkeologi Hannu Takala, joka on suorittanut alueella arkeologisia kaivauksia, on tehnyt tapahtumista julkaisun Taistelu Lahdesta 1918 .

Taistelukaivannot erottuvat vielä selkeästi

Alueella on useita opasteita ja tauluja, joissa kerrotaan taisteluiden taustoista ja kulusta

Maastossa erottuvat juoksuhaudat ja tykkien asemat selvästi.

Vieressä on Lahden kisanäyttämö hyppyreineen

Raportoi JUTA Inc.

Päijälän linnavuori ja raittikylä

Valtionarkeologi Hjalmar Appelgren viittaa 1891 julkaistussa väitöskirjassaan C. A Gottlundin kirjaan Antiqvariska Anteckningar, jossa mainitaan Kuhmoisissa sijaitseva Päijälän linnavuori. Appelgrenin suomennoksen mukaan Gottlund kirjoittaa: "Päijälän kylässä on linnavuori, joka etenkin järvelle päin on korkea ja jyrkkä. Vuoressa, jota myös sanotaan Suomutkan vuoreksi, on luola, nimeltä Pirunpesä, jota herrasmiehet kuuluvat käyvän katselemassa.."

Kävimme 5.4.2020 katsastamassa löytyisikö C. A.Gottlundin sanoille vastinetta.

Linnavuorelle löytää helposti laittamalla auton navigaattoriin "Linnavuorentie 115, Kuhmoinen". Opastetaulun lähellä on tilaa muutamalle autolle, ja taululta näkee Linnamäki-kyltin, josta alkaa lyhyehkö, muutaman sadan metrin mittainen nousu laelle. Tähän aikaan vuodesta muutama jyrkkä polun kohta oli liukas lumesta ja jäästä, mutta silti laelle pääsi vaikka lenkkikengillä.

Päijälän linnavuoren opastetaulu ja parkkipaikka.

Jussi-Pekka Taavitsainen kartoitti 80-luvun alussa kaivauksissaan linnavuoren laelta useita pyöreitä ja suorakaiteen muotoisia kivikasoja, joille hän ei löytänyt selitystä. Alueelta tehtiin kaivauksissa myös 340 esinelöytöä. Linnavuori on ilmeisesti ollut käytössä rautakauden loppupuolella vuosien 800 - 1200 tienoilla.

Mystinen suorakaiteen muotoinen kivikasa.

Linnavuoren laki.

Jyrkkä etelärinne.

Pudotusta etärinteessä oli arviolta 40-metriä.

Muurirakennetta.

Muurirakennne ja mahdollinen portti.

Päijälässä kävijän kannattaa katsastaa myös Kuhmoisten keskustan lähellä Päijälänraitti, jossa on useita vanhoja taloja ryhmittyneenä tien laidoille. Ensimmäinen mainita kylästä on vuodelta 1484. Raitin viereen on rakennettu talot ryhmäkylän tapaan, mutta tien varrelle "nauhamaiseksi ryppääksi".

Kuhmoisten matkailuopas mainitsee, että "Raitista kehittyi käsityöläisten ja muiden palvelualojen harjoittajien vilkas liike- ja palvelukeskus, jossa parhaimpina vuosina (1876–1971) toimi yli 20 eri liiketoimintaa harjoittavaa yritystä. Viimeisin niistä oli Korhosen sekatavarakauppa, joka sulki ovensa 1971. "

Päijälän raittikylä.

Raitin päässä on viehättävä korkea hirsinen myllyrakennus, ja vieressä virtaa puro.

Mylly.

Herrasväki T ja J.