Kuolema kutsuu tanssiin Inkoon kirkossa

Inkoon kirkkoon on maalattu Suomen ja myös Ruotsin keskiaikaisissa kirkoissa ainutlaatuinen kuolemantanssisarja. Maalauksessa kuolema luurankojen muodossa johdattaa eri säätyihin kuuluvia ihmisiä kohti itää ja viimeistä tanssia. Pohjoismaista vastaava maalaus tunnetaan vain muutamasta Tanskan ja Etelä-Ruotsin kirkosta.

Inkoon seurakunta ja keskiaikainen kivikirkko

Inkoon seurakunta on oletettavasti perustettu jo 1200-luvun alkupuolella, jolloin myös Inkoon kirkon rakentaminen on Inkoon seurakunnan mukaan aloitettu. Kirkkoa on laajennettu tämän jälkeen kahdessa eri vaiheessa laajennusten ajoittuessa aina 1500-luvun alkupuoliskolle saakka. Inkoon keskiaikainen kivikirkko on pyhitetty Pyhälle Nikolaukselle, joka on merenkulkijoiden, kauppiaiden, katuvien varkaiden sekä Kreikan, Venäjän ja Serbian suojelupyhimys. Uudenmaan keskiaikaisista kirkoista Inkoon kirkko onkin sijoitettu poikkeuksellisesti lähelle merenrantaa ja laivaväyliä. Tallinnassa 6.12.1335 päivätyllä kauppakirjalla Padisen luostari ja sen apotti ostivat laajat maa-alueet Inkoosta, Kirkkonummellta ja Pohjasta. Kirkon opasvihon mukaan onkin syytä olettaa, että virolaisella sistersiläisluostarilla oli Inkoossa kartano ja maatalo.

Markus Hiekkasen mukaan Inkoon kirkko on rakennettu kolmessa vaiheessa: Ensimmäiseen rakennusvaiheeseen kuului pieni runkohuone ja siihen mahdollisesti samanaikaisesti liitetty kuorirakennus. Toisessa vaiheessa kuoriosaa jatkettiin itään aina nykyiseen itäseinään saakka. Kolmannessa vaiheessa rakennusta laajennettiin siten, että siitä tuli Suomen toiseksi pisin keskiaikainen pitäjänkirkko (Hiekkanen 2014: Suomen keskiajan kivikirkot). 

Kalkkimaalaukset

Keskiaikaiset ja osin 1700-luvun kalkkimaalaukset ovat kattaneet aikoinaan lähes kaikki seinät ja holvaukset. Myöhemmin maalaukset kalkittiin piiloon reformaation vaatimusten mukaisesti, vain kuolemantanssi, kaksi vihkiristiä ja vaakuna jätettiin näkyviin (Hiekkanen 2014: Suomen keskiajan kivikirkot). Yhdessä kuorin maalauksista Eeva luodaan ja Jumala yhdistää Adamin ja Eevan (alla).

Ehdottomasti mielenkiintoisin ja kuuluisin maalaus on keskiaikaista pääportaalia ja kastepaikkaa vastapäätä oleva maalaus: kuolemantanssi. Maalaus on toteutettu mitä ilmeisimmin sen jälkeen, kun tanskalaiset hävittivät kirkon vuonna 1509, sillä kirkon vihkimisen yhteydessä maalattu vihkiristi on ollut peitossa eikä sitä ole huomioitu kuolemantanssin maalauksessa. 

Inkoon kuolemantanssi on lyhennelmä pisimmistä maalauksista, joissa saattoi olla useita kymmeniä tanssijoita. Sitä paljon vanhempia kuolemantanssin versioita löytyy mm. Ranskasta ja Saksasta. Useissa eurooppalaisissa maalauksissa maalausta selittävät tekstit, mutta Inkoossa näitä ei ole.

Kuorin holveissa on runsaasti köynnösornamentiikkaa ja erilaisia ristikuvioita (Hiekkanen 2014: Suomen keskiajan kivikirkot). Kuorin on erottanut kuoriaita, joka on mahdollisesti sijainnut ensimmäisen pilarin kohdalla.

Triumfikrusifiksi on 1300-luvun lopulta, ja se on sijoitettu kuori-ikkunoiden väliin.

- Jussi

Hiidenmaa parissa päivässä

Hiidenmaalla on niukasti arkeologisia kohteita verrattuna esimerkiksi Saarenmaahan. Tämän vuoksi jopa intomielinen arkeologian harrastaja voi hyvin mielin rentoutua ja levätä Hiidenmaalla ilman pakkotahtista kohteiden kiertämistä. Jotain mielenkiintoista tarttuu kuitenkin matkailijan kameraan, kun saaren kiertää ilman ennakkosuunnitelmia ja bongailee nähtävyyksiä ns. luonnonmenetelmällä.

Kärdla

Hiidenmaan ainoasta kaupungista löytyy satunnaiselle matkailijalle hotellitason majoitusta. Muu majoitus Hiidenmaalla on lähinnä puhkemaja- & leirintäaluetyyppistä. Kärdla tarjoaa myös mukavia ravintoloita ja kahviloita, erityisesti tässä voi mainita mainion Wabrik-ravintolan.

Pikaiselle Hiidenmaan matkalle sopii hyvin piipahdus Hiidenmaan museossa, joka sijaitsee osoitteessa Vabrikuväljak 8. Museo esittelee kotiseutuhenkisesti Hiidenmaan historiaa painopisteen ollessa 1900-luvun tapahtumissa. Mukavana yksityiskohtana on yhdessä huoneessa esitetty 50-luvun koululuokka. Koulunkäynnin haasteet ovat olleet hyvin käytännönläheisiä myös silloin.

Kõpu

Kõpussa Mägipen kylässä on seissyt majakka jo vuodesta 1519 (tai 1540). Majakka toimi aluksi vain päivisin ohjaten Hansa-liiton kauppa-aluksia Hiidenmaan matalikkojen ohitse.

Majakkaa on sittemmin korotettu, ja nykyisin sinne voi kivuta ihastelemaan huipulta avautuvaa maisemaa.

Kõpun lähellä Ülendissa piti kartan mukaan olla sekä pronssikautinen asuinpaikka että rautakautinen kalmisto, mutta etsinnöistä huolimatta paikka jäi löytymättä. Ülendistä löytyi kuitenkin hiisi eli lehmus, joka on Viron tunnetuin uhripuu. Kirjallisten lähteiden mukaan Ülendi on Hiidenmaan vanhinta asuinaluetta, arkeologiset tutkimukset vuodelta 1994 osoittivat, että seudulla on asuttu (tilapäisesti) jo 7800 vuotta sitten.

Käina

Käinan kirkonrauniot ovat aivan Käinan keskustassa. Kirkko on rakennettu Saarenmaan-Läänenmaan piispan Johannes II Orgaksen toimesta vuosien 1492-1515 aikana. Samalla paikalla on sijainnut puukirkko ilmeisesti jo 1200-luvulla.

Pühalepa

Hiidenmaan vanhin toiminnassa oleva kirkko löytyy Pühalepan kunnasta. Pyhälle Laurentiukselle pyhitetty kirkko on rakennettu Saksalaisen ritarikunnan hallinnoimalle alueelle jo vuosien 1261-1265 aikana. Liivinmaan sodissa 1500-luvulla kirkko tuhottiin täysin, mutta 1600-luvulla se toimi taas luterilaisen seurakunnan käytössä kunnostettuna. Kirkko on kuitenkin remontoitu niin "moderniksi", ettemme viitsineet ottaa siitä edes kuvaa.

Pühalepasta löytyy myös suurista kivistä koottu röykkiö (tarinoiden mukaan svealaisen kuninkaan Ingvarin hauta), joka ei kuitenkaan kirjallisten lähteiden mukaan ole arkeologinen kohde, vaan se on koottu historiallisella ajalla.

Mantereella sen sijaan kävimme tutustumassa 1200-luvulta peräisin olevaan Ridalan kirkkoon, joka oli säilyttänyt paljon alkuperäisiä piirteitään. Kirkko ei ollut avoinna, joten sitä piti ihastella ulkoa käsin. Alla näytteeksi pari kuvaa siitä.

Raportoi JR.

Narva

Rakverestä on Narvaan reilu sata kilometriä matkaa. Lähdimme aamupalan jälkeen ajelemaan E20-tietä, joka on melko suoraa ja hyväkuntoista. Poikkesimme tieltä Purtsen kohdalla vasemmalle kohti rannikkoa ja kävimme katsastamassa 1500-luvulta peräisin olevan Purtsen vasallilinnan ulkoapäin. Kellonajasta ja vuodenajasta johtuen paikka näytti hyvin hiljaiselta.

Purtsesta jatkoimme taas Narvaan päin. Narvan kaupungin lähetessä tie muuttui töyssyiseksi. Vaikutti siltä, että tie oli jokin aika sitten kaivettu auki noin 100 metrin välein viemäri- tai muiden töiden vuoksi. Rakennuskanta oli kaupungin laitamilla ehtaa neuvostoliittolaista - ja luultavasti viimeksi remontoitukin viimeksi neuvostoaikana. Päämääränämme oli kuitenkin aivan Narvajoen rannalla Venäjän rajalla sijaitseva Hermannin linnaksikin kutsuttu Narvan linna, joka on tiettävästi Viron parhaiten säilynyt linna. Se on perustettu 1270-luvulla Tanskan kuninkaan edustajan asuinpaikaksi. Narvajoen toisella puolella sijaitsee Iivana III:n 1400-luvun lopulla rakennuttama Iivananlinna eli viroksi Jaanilinna linnus. Narvan linnaan löysi helposti, kun seurasi Venäjälle osoittavia kylttejä. Ennen raja-asemaa oli aukio, johon auton pystyi jättämään. Pysäköinti oli maksullinen. Linnanpihalla limittyivät historian eri kaudet, kun keskiaikaisten rakennusten välissä suuntaa viittoo itse Lenin.

Narvan linnan silmiinpistävin osa oli 51 metriä korkea Pitkän Hermannin torni, jonne kannatti kiivetä tukalan jyrkistä ja kapeista portaista huolimatta, sillä näkymät sekä Viro että Venäjän puolelle olivat huikeat. Tornin yläosaa kiertävä puinen parvi tosin jäi korkeanpaikan kammoiselta katsastamatta, kun sen lattialankkujen välistä näkyi myös suoraan alaspäin linnanpihalle. Alakerroksissa oli Narvan kaupungin ja linnan historiaa ja tietysti myös Narvan taistelua käsitteleviä näyttelyhuoneita. Linnassa vierähtää helposti parikin tuntia. Linnaa kannattaa ehdottomasti käydä katsomassa myös ylempää Narvajoen juoksulta, sillä näkymässä on taikaa: kaksi vanhaa linnoitusta nököttävät toisiaan vasten joen eri puolilla.

Linna oli auki joka päivä klo 10-18. Talvikaudella pääsymaksu oli vain 3 euroa, kesällä sesonkiaikana maksu on kaksinkertainen, mutta linnanpihalla on silloin paljon enemmän toimintaa, muun muassa käsityönäytöksiä ja myyntikojuja. Linna on hyvin vaikeakulkuinen ja jopa lipunmyyntiin, näyttelysaleihin ja vessoihin pääseminen edellyttää portaiden nousemista ja kynnysten ylittämistä.

Rajan läheisyys (rajanylityspaikka on aivan linnan vieressä) tekee Narvasta rauhattoman ja liikenteeltään tukkoisen. Mekään emme viihtyneet siellä pitempään vaan lähdimme ajamaan pitkin Narvajoen alajuoksua Narva-Joensuuta kohti. Alueella on tehty viime vuosina arkeologisia kaivauksia muun muassa nuorakeraamisella asuinpaikalla, ja niihin on osallistunut suomalaisiakin harrastajia. Me emme lähteneet etsimään kaivauspaikkoja, sillä tie näytti jo sellaiselta: päällysteessä ja tiessä oli isoja aukkoja, joita kiertelimme, ja vauhti oli pakostakin hiljainen. Maisemia ehti katsella hyvin. Narva-Joensuussa nautitun lounaan jälkeen lähdimme ajamaan taas kohti länttä.

Matkalla kävimme muun muassa Kiviõlissä. Kivijätteestä oli rakennettu muun muassa Baltian korkein tekomäki. Lunta ei tosin ollut, mutta mäellä kökötti hiihtohissejä ja rinnevaloja. Palavan kiven alueen maisemat näyttävät ajoittain lohduttomilta, ja lohduttomuutta korosti jotenkin vielä mielikuva upeista keskiaikaisista linnoista, jotka olimme juuri nähneet.

Rebalan haudat ja museo

Toinen Viron-matkan helppo kohde sijaitsi Tallinna-Narva-maantien varrella. Henkilöautolla sinne hurauttaa Tallinnasta melko nopeasti, jos ei jää ihastelemaan muita nähtävyyksiä, kuten me.

Virossa arkeologiset ja historialliset nähtävyydet on merkitty selkeästi ruskeapohjaisilla tienviitoilla ja niitä kuvaavilla symboleilla. Tämä kannattaa pitää mielessä, kun etsii nimenomaan Rebalan kivihautoja ja museota. Ensimmäinen, vasemmalle osoittava, Rebala-viitta vei varsinaiseen taajamaan. Ehdimme jo harmitella, että ajoimmeko ohi, kun vastaan tuli toinen, oikeaan osoittava Rebala-viitta, joka on oikeanvärinen.

Lyhyen rampin jälkeen kaarsimme sorapintaiselle parkkipaikalle. Aivan sen ja vilkkaasti liikennöidyn tien välissä sijaitseva kalmisto on peräisin pronssikauden loppuvaiheista 600–700-luvuilta eaa. Ison napin näköisiä pyöreitä kivilatomuksia on näkyvissä useita. Osassa näkyy selvästi keskellä oleva kiviarkku, osassa arkku on peitetty laakeilla kivillä. Näkyvissä olevat latomukset eivät ole alkuperäisellä paikallaan mutta silti vaikuttava näky. Ne löydettiin viereistä tietä rakennettaessa ja päätettiin siirtää sellaisenaan muutaman kymmenen metrin päähän. Oppaan mukaan kalmistoalue todennäköisesti jatkuu tien toisella puolella, mutta sitä ei ole koskaan kaivettu esiin.

Rebalan pikkuinen museo on ilmeisesti ollut sokkeloisuudestaan, ulkoasustaan ja jyrkistä portaistaan päätellen aiemmin omakotitalo. Pääsymaksu museoon oli vain euron, opastuksista täytyy pulittaa parikymmentä euroa. Saimme kyllä sillä eurollakin henkilökohtaista opastusta museon oppaalta, joka puhui kohtalaisesti suomea. Museo on todella pieni, mutta hämmästyttävästi siellä oli esillä aitoja haudoista löydettyjä esineitä, kuten eräs erikoinen nappi, jota vastaava on löydetty vain Tanskasta.

Museossa oli myös esillä Rebalan aluetta esittävä kartta, jossa näkyi, miten paljon alueella oli ollut pronssikautista asutusta ja muuta esihistoriallista toimintaa.

Tallinnasta Narvaan

Teimme huhtikuussa 2014 kolmen päivän autoreissun Länsi- ja Itä-Vironmaalle. Matkan aikana käytiin läpi oppaista bongattuja arkeologisia ja historiallisen ajan kohteita. Tässä vinkkejä onnistuneelle Virumaan reissulle.

Matka varattiin netin kautta jo kuukautta aikaisemmin – merimatkan hinta oli 176 € sisältäen autopaikan ja kahden henkilön piletit. Hotelli päätettiin ottaa Rakverestä, joka sijaitsee kätevästi Tallinnan ja Narvan puolivälissä. Hotelliksi valikoitui Villa Theresa, joka sijaitsee kävelymatkan päässä kaupungin keskustasta.

Matka suuntautui Tallinnan reisisadamasta 1400-luvulta peräisin olevaan Piritan luostariin. Koska meillä oli auto, lähdimme ajelemaan rannikkoa pitkin itään (ensin Narvaa kohti ja sitten Pirita-opasteiden mukaan), kunnes luostarin kirkon päätykolmio ilmestyi tien oikealle puolelle. Luostariin pääsee kyllä busseillakin (34A, 1A ja 8) Tallinnan keskustasta noin viidessätoista minuutissa.

Matkan varrella vasemmalla avautuu kaunis merinäköala, ja tien molemmin puolin on muutama mahtipontinen muistomerkki. Laululavastakin voi nähdä vilauksen. Edessä vasemmalla tien ja rannan välissä siintää neuvostobetoniarkkitehtuuria edustava ja olympialaisia varten rakennettu entinen Sport-hotelli, josta on remontoitu kylpylähotelli. Kylpylän sijaan rakennuksessa tulee enemmänkin mieleen porraspyramidi tai mausoleumi.

Maksutomia parkkipaikkoja oli mukavasti tarjolla aivan luostarin raunioiden vieressä. Alue on aidattu, ja sisääntuloportin oikealta puolelta saa lippuja ja matkamuistoja. Aikuisten lippu maksoi 2 euroa, ja siihen oli kuvattu luostarirakennusten pohjapiirros. Suomenkielinen esite oli euron. Myyjä puhui jokusen sanan suomea.

Alue ei ole kovin iso. Rauniot koostuvat kirkosta, josta on jäljellä seinät, ja muiden rakennusten kivijaloista ja seinien katkelmista. Kirkon takana virtaa Pirita-joki. Suurimman osan alueesta on esteetöntä, ja alueella on myös vessat.

Piritasta emme palanneet takaisin keskustaan, vaan puikkelehdimme pikkuteiden ja useiden asuinalueiden kautta isolle Narvan tielle kohti Rebalan kivihautoja.