Kevätretki Länsi-Uusimaalle 12.5.2018

Länsi-Uusimaa tai tarkemmin Siuntion ja Lohjan seutu oli suuntana Sarsa ry:n
tämänvuotisella kevätretkellä. Tutustuimme lauantaina 12.5.2018 ensimmäiseksi
rauhoittavaan Viitahaan uhrilehtoon Hämeenlinnassa, jossa on Aarrehaudan
kanneksikin mainittu kuppikivi. Vaikka kuppikivi sijoittuu lähes voimalaitosalueelle
(kuppikiveen viitataan myös Imatran Voiman kuppikivenä), niin lehdon tunnelma
on seesteinen. Viitahaan voi kuvitella olleen uhrilehto. Katisten kartanon entisillä
mailla kukkivat valkovuokot.
 
 

 Kiveen on kiinnitetty ilmoitus muinaisjäännöksestä.

Käväisimme myös viereisessä Vanajan keskiaikaisessa kirkossa. Kirkon päädyssä
on harvemmin nähty, hienosti säilynyt tiilestä muurattu ulkoinen saarnastuoli ja
kaunis alttarikaappi. Onneksi teimme retkisuunnitelmaan kuulumattoman kierron
Vanajan kirkossa, kirkko oli mainio “löytö”.
 
 

Vanajan kirkon ulkosaarnastuoli erottuu hyvin tiiliverhouksen ansiosta.

 

Seuraava kohde oli Sjundbyn linna Siuntiossa, joka on kohteiden aatelia! Sjundbyn kartanon
mailta on löydetty 1800-luvulla kivikautisia esineitä, mikä viittaisi erittäin pitkään asutushistoriaan.
Sjundbyn harmaakivisestä linnasta voi ilman liioittelua sanoa, että se huokuu historiaa.
Oppaana meillä oli Berndt Gottberg. Linnan hämärä eteisaula muistuttaa menneisyydestä
linnaa hallinneiden sukujen - mm. Hästesko, Tott, Sparre - aatelisvaakunoiden kautta.
Sjundbyn kookas, viileä kellari kiehtoo mielikuvitusta, vaikka todisteita kellarin epäkellarimaisesta
käytöstä ei ole. Toisessa kerroksessa kuljemme huoneissa, joissa kuulemme tarinoita,
historiaa Porkkalan venäläismiehityksestä ja sen tuhoista linnalle, hehkuvan persikkaisessa
Adlercreutz-salissa ja herkässä Kaarina Maununtyttären kamarissa. Kartano on ollut
vuodesta 1698 lähtien Adlercreutzien sukutila. Mainio opastus antoi pohdittavaksi vähintäänkin
yhden kysymyksen: onko seinällä riippuvassa Thomas Adlercreutzin muotokuvassa näköisyyttä
Aleksis Kiven muotokuvaan verrattaessa?
 
  

 Sjundbyn linna kohoaa komeana joen törmällä.

Maastokohteina olivat Krejansbergetin pronssikautinen röykkiökalmisto Siuntiossa ja
Ekebergan rautakautinen kalmisto. Krejansberget kohoaa korkealle ja näkymät ovat
hienot Kyrkån laaksoon. Lämpö helli matkalaisia, joten hiki tuli kivutessa Krejansbergetille.
Kalmisto ei jättänyt kylmäksi, fyysisesti tai henkisesti. Suitian kartanon läheisyydessä
olevasta Ekebergan kalmistosta oli suora näkymä Krejansbergetiin. Missä vesi on
lainehtinut pronssi- ja rautakaudella, sitä voi arvailla mielikuvissaan.
 
  

 Näkymä Krejansbergetiltä laaksoon.

Viimeinen kohde oli Lohjan Pyhän Laurin kirkko. Lohjan kirkko kilpailee Hattulan Pyhän Ristin
kirkon kanssa värikkäimmän ja tarinallisimman kirkon paikasta. Kolmilaivainen kirkko kohoaa
jylhästi ylöspäin tähti- ja ristiholvien kannattelemana. Kirkon paanukatto on huiman korkea,
ja vaikuttava näky. Äskettäin tervattu paanukatto antoi myös tuoksuvia elämyksiä. Kirkko luo
tunnelman aikahypystä keskiaikaan.
 
  

Retkeläiset palaavat Lohjan kirkolta tyytyväisinä bussille.

Kiitos kaikille osallistujille, järjestäjille ja Eero Siljanderille aina kiinnostavista kohdeopastuksista! 

Raportoi Marjo 

Rebalan haudat ja museo

Toinen Viron-matkan helppo kohde sijaitsi Tallinna-Narva-maantien varrella. Henkilöautolla sinne hurauttaa Tallinnasta melko nopeasti, jos ei jää ihastelemaan muita nähtävyyksiä, kuten me.

Virossa arkeologiset ja historialliset nähtävyydet on merkitty selkeästi ruskeapohjaisilla tienviitoilla ja niitä kuvaavilla symboleilla. Tämä kannattaa pitää mielessä, kun etsii nimenomaan Rebalan kivihautoja ja museota. Ensimmäinen, vasemmalle osoittava, Rebala-viitta vei varsinaiseen taajamaan. Ehdimme jo harmitella, että ajoimmeko ohi, kun vastaan tuli toinen, oikeaan osoittava Rebala-viitta, joka on oikeanvärinen.

Lyhyen rampin jälkeen kaarsimme sorapintaiselle parkkipaikalle. Aivan sen ja vilkkaasti liikennöidyn tien välissä sijaitseva kalmisto on peräisin pronssikauden loppuvaiheista 600–700-luvuilta eaa. Ison napin näköisiä pyöreitä kivilatomuksia on näkyvissä useita. Osassa näkyy selvästi keskellä oleva kiviarkku, osassa arkku on peitetty laakeilla kivillä. Näkyvissä olevat latomukset eivät ole alkuperäisellä paikallaan mutta silti vaikuttava näky. Ne löydettiin viereistä tietä rakennettaessa ja päätettiin siirtää sellaisenaan muutaman kymmenen metrin päähän. Oppaan mukaan kalmistoalue todennäköisesti jatkuu tien toisella puolella, mutta sitä ei ole koskaan kaivettu esiin.

Rebalan pikkuinen museo on ilmeisesti ollut sokkeloisuudestaan, ulkoasustaan ja jyrkistä portaistaan päätellen aiemmin omakotitalo. Pääsymaksu museoon oli vain euron, opastuksista täytyy pulittaa parikymmentä euroa. Saimme kyllä sillä eurollakin henkilökohtaista opastusta museon oppaalta, joka puhui kohtalaisesti suomea. Museo on todella pieni, mutta hämmästyttävästi siellä oli esillä aitoja haudoista löydettyjä esineitä, kuten eräs erikoinen nappi, jota vastaava on löydetty vain Tanskasta.

Museossa oli myös esillä Rebalan aluetta esittävä kartta, jossa näkyi, miten paljon alueella oli ollut pronssikautista asutusta ja muuta esihistoriallista toimintaa.