Kirkkokaria katsastamassa

Köyliönjärven pohjoispuolella lähellä itärantaa sijaitsee pieni saari (https://goo.gl/maps/swrwK1D4ZPz), joka liittyy Köyliön keskiaikaiseen kirkolliseen perinteeseen. Perimätiedon mukaan Kirkkokarin tienoilla, Köyliönjärven jäällä, talonpoika Lalli sai piispa Henrikin kiinni ja onnistui surmaamaan hänet vuonna 1156. 

Kirkkokarin nykyinen laajuus on noin 40 x 40 metriä ja se kohoaa vedenpinnasta enimmillään noin metrin verran. Keskiajalla Kirkkokari oli huomattavasti pienempi, sillä Köyliönjärven vedenpintaa laskettiin 1800-luvun alussa perkaamalla Köyliönjokea ja edelleen 1938-40 sillä seurauksella, että vedenpinta järvessä laski noin metrin verran.

Arkeologisissa tutkimuksissa 1900-luvun alussa Kirkkokarilta löydettiin pienen puurakennuksen jäännös. Perimätiedon ja muutamien kirjallisten lähteiden mukaan jäännösten on arveltu olleen Pyhän Henrikin kappelin jäännökset. Nykyisten arkeologisten tietojen pohjalta kappelin perustaminen lienee tapahtunut 1400-luvun alkupuolella. Varhaisin kirjallinen tieto Kirkkokarista on vuodelta 1422.

Kirkkokarille pääsee seuraamalla Pyhän Henrikintieltä lähteviä viitoituksia (pyhän Henrikin muistomerkki). Auto on jätettävä P-paikalle ja jatkettavaa matkaa jalkapatikassa. Tieltä viitoitus ohjaa maatalon pihaan, josta opastus ohjaa edelleen kohti Köyliönjärven rantaa. Kävelyä Köyliönjärven rantaan, Kirkonniemeen, kertyy kaikkiaan noin 500-metriä.

Kirkonniemessä, Kirkkokaria vastapäätä, sijaitsee Kirkkokarille matkaavien käyttöön tarkoitettu soutuvene.

Kirkonniemi näkyy alla olevassa kuvassa vastarannalla, sillä kuva on otettu Kirkkokarin laiturin kohdalta.

Soutumatkaa kertyy noin 200-metriä.

Soutuveneen käyttö on maksutonta, mutta on suotavaa maksaa pieni kolehti Kirkkokarilla sijaitsevaan lippaaseen. Lahjoitetut rahat käytetään veneen ylläpitoon.

Itse Kirkkokarilla on Pyhän Henrikin muistomerkki ja sitä reunustava kiviladelma, joka on myöhemmin koottu muistuttamaan keskiaikaisen kirkkorakennuksen paikasta.

Kirkkokari on historiallisesti mielenkiintoinen paikka, joka muistuttaa kirkon aktiivisesta poliittisesta toiminnasta keskiajalla. Opastaulun mukaan Kirkkokarin rakennushanke on hyvinkin voinut liittyä laajaan Turun hiippakunnan johdon ja paikallis-seurakuntien poliittiseen ohjelmaan, jonka tarkoituksena on ollut Henrik-pyhimyksen aseman ja arvostuksen kohottaminen sekä palvonnan lisääminen. Kirkkokarilla sijaitseva kappelista luotiin alkupiste (Statio) pyhiinvaellukselle, joka jatkui aina Nousiaisten kirkolle saakka.

Wikipedian mukaan Kirkkokari oli Pyhän Henrikin tienä tunnetun pyhiinvaellusreitin alkuperäinen lähtöpaikka, josta suunnattiin kohti piispa Henrikin hautapaikkaa Nousiaisten kirkkoa. Myöhemmin reitiksi vakiintui Turun tuomiokirkosta Kokemäellä sijaitsevaan Pyhän Henrikin saarnahuoneeseen johtava kulkureittien yhdistelmä, joka kulki myös Kirkkokarin kautta.

Raportoi Jussi

Narva

Rakverestä on Narvaan reilu sata kilometriä matkaa. Lähdimme aamupalan jälkeen ajelemaan E20-tietä, joka on melko suoraa ja hyväkuntoista. Poikkesimme tieltä Purtsen kohdalla vasemmalle kohti rannikkoa ja kävimme katsastamassa 1500-luvulta peräisin olevan Purtsen vasallilinnan ulkoapäin. Kellonajasta ja vuodenajasta johtuen paikka näytti hyvin hiljaiselta.

Purtsesta jatkoimme taas Narvaan päin. Narvan kaupungin lähetessä tie muuttui töyssyiseksi. Vaikutti siltä, että tie oli jokin aika sitten kaivettu auki noin 100 metrin välein viemäri- tai muiden töiden vuoksi. Rakennuskanta oli kaupungin laitamilla ehtaa neuvostoliittolaista - ja luultavasti viimeksi remontoitukin viimeksi neuvostoaikana. Päämääränämme oli kuitenkin aivan Narvajoen rannalla Venäjän rajalla sijaitseva Hermannin linnaksikin kutsuttu Narvan linna, joka on tiettävästi Viron parhaiten säilynyt linna. Se on perustettu 1270-luvulla Tanskan kuninkaan edustajan asuinpaikaksi. Narvajoen toisella puolella sijaitsee Iivana III:n 1400-luvun lopulla rakennuttama Iivananlinna eli viroksi Jaanilinna linnus. Narvan linnaan löysi helposti, kun seurasi Venäjälle osoittavia kylttejä. Ennen raja-asemaa oli aukio, johon auton pystyi jättämään. Pysäköinti oli maksullinen. Linnanpihalla limittyivät historian eri kaudet, kun keskiaikaisten rakennusten välissä suuntaa viittoo itse Lenin.

Narvan linnan silmiinpistävin osa oli 51 metriä korkea Pitkän Hermannin torni, jonne kannatti kiivetä tukalan jyrkistä ja kapeista portaista huolimatta, sillä näkymät sekä Viro että Venäjän puolelle olivat huikeat. Tornin yläosaa kiertävä puinen parvi tosin jäi korkeanpaikan kammoiselta katsastamatta, kun sen lattialankkujen välistä näkyi myös suoraan alaspäin linnanpihalle. Alakerroksissa oli Narvan kaupungin ja linnan historiaa ja tietysti myös Narvan taistelua käsitteleviä näyttelyhuoneita. Linnassa vierähtää helposti parikin tuntia. Linnaa kannattaa ehdottomasti käydä katsomassa myös ylempää Narvajoen juoksulta, sillä näkymässä on taikaa: kaksi vanhaa linnoitusta nököttävät toisiaan vasten joen eri puolilla.

Linna oli auki joka päivä klo 10-18. Talvikaudella pääsymaksu oli vain 3 euroa, kesällä sesonkiaikana maksu on kaksinkertainen, mutta linnanpihalla on silloin paljon enemmän toimintaa, muun muassa käsityönäytöksiä ja myyntikojuja. Linna on hyvin vaikeakulkuinen ja jopa lipunmyyntiin, näyttelysaleihin ja vessoihin pääseminen edellyttää portaiden nousemista ja kynnysten ylittämistä.

Rajan läheisyys (rajanylityspaikka on aivan linnan vieressä) tekee Narvasta rauhattoman ja liikenteeltään tukkoisen. Mekään emme viihtyneet siellä pitempään vaan lähdimme ajamaan pitkin Narvajoen alajuoksua Narva-Joensuuta kohti. Alueella on tehty viime vuosina arkeologisia kaivauksia muun muassa nuorakeraamisella asuinpaikalla, ja niihin on osallistunut suomalaisiakin harrastajia. Me emme lähteneet etsimään kaivauspaikkoja, sillä tie näytti jo sellaiselta: päällysteessä ja tiessä oli isoja aukkoja, joita kiertelimme, ja vauhti oli pakostakin hiljainen. Maisemia ehti katsella hyvin. Narva-Joensuussa nautitun lounaan jälkeen lähdimme ajamaan taas kohti länttä.

Matkalla kävimme muun muassa Kiviõlissä. Kivijätteestä oli rakennettu muun muassa Baltian korkein tekomäki. Lunta ei tosin ollut, mutta mäellä kökötti hiihtohissejä ja rinnevaloja. Palavan kiven alueen maisemat näyttävät ajoittain lohduttomilta, ja lohduttomuutta korosti jotenkin vielä mielikuva upeista keskiaikaisista linnoista, jotka olimme juuri nähneet.

Tallinnasta Narvaan

Teimme huhtikuussa 2014 kolmen päivän autoreissun Länsi- ja Itä-Vironmaalle. Matkan aikana käytiin läpi oppaista bongattuja arkeologisia ja historiallisen ajan kohteita. Tässä vinkkejä onnistuneelle Virumaan reissulle.

Matka varattiin netin kautta jo kuukautta aikaisemmin – merimatkan hinta oli 176 € sisältäen autopaikan ja kahden henkilön piletit. Hotelli päätettiin ottaa Rakverestä, joka sijaitsee kätevästi Tallinnan ja Narvan puolivälissä. Hotelliksi valikoitui Villa Theresa, joka sijaitsee kävelymatkan päässä kaupungin keskustasta.

Matka suuntautui Tallinnan reisisadamasta 1400-luvulta peräisin olevaan Piritan luostariin. Koska meillä oli auto, lähdimme ajelemaan rannikkoa pitkin itään (ensin Narvaa kohti ja sitten Pirita-opasteiden mukaan), kunnes luostarin kirkon päätykolmio ilmestyi tien oikealle puolelle. Luostariin pääsee kyllä busseillakin (34A, 1A ja 8) Tallinnan keskustasta noin viidessätoista minuutissa.

Matkan varrella vasemmalla avautuu kaunis merinäköala, ja tien molemmin puolin on muutama mahtipontinen muistomerkki. Laululavastakin voi nähdä vilauksen. Edessä vasemmalla tien ja rannan välissä siintää neuvostobetoniarkkitehtuuria edustava ja olympialaisia varten rakennettu entinen Sport-hotelli, josta on remontoitu kylpylähotelli. Kylpylän sijaan rakennuksessa tulee enemmänkin mieleen porraspyramidi tai mausoleumi.

Maksutomia parkkipaikkoja oli mukavasti tarjolla aivan luostarin raunioiden vieressä. Alue on aidattu, ja sisääntuloportin oikealta puolelta saa lippuja ja matkamuistoja. Aikuisten lippu maksoi 2 euroa, ja siihen oli kuvattu luostarirakennusten pohjapiirros. Suomenkielinen esite oli euron. Myyjä puhui jokusen sanan suomea.

Alue ei ole kovin iso. Rauniot koostuvat kirkosta, josta on jäljellä seinät, ja muiden rakennusten kivijaloista ja seinien katkelmista. Kirkon takana virtaa Pirita-joki. Suurimman osan alueesta on esteetöntä, ja alueella on myös vessat.

Piritasta emme palanneet takaisin keskustaan, vaan puikkelehdimme pikkuteiden ja useiden asuinalueiden kautta isolle Narvan tielle kohti Rebalan kivihautoja.